Syyskuun Makuseikkailussa mukana ennätysmäärä ravintoloita ja kahviloita
Makuseikkailussa kilpailevat muiden muassa Oula Kitchen & Barin (vas.), J&S Burgerin ja Lasaretin maisteluannokset. Kuvat: Linnea Laatikainen / Oulu2026
Arctic Food Labin Makuseikkailu, jossa ravintolat ja kahvilat kilpailevat maisteluannoksillaan, järjestetään jälleen 23.–26. syyskuuta. Tapahtumaan ilmoittautui 23 alan toimijaa Oulun seudulta.
Makuseikkailussa kilpaillaan tapahtumaa varten suunnitelluilla viiden ja seitsemän euron hintaisilla annoksilla. Asiakkaat voivat pisteyttää maistamansa annokset. Parhaat pisteet saaneet annokset palkitaan neljässä kategoriassa: suolaiset annokset, makeat annokset, juomat ja koko kisan paras annos.
Maisteluannoksissa on toivottu tuotavan esille pohjoisia raaka-aineita ja makuja. Tarjolla on yhteensä 35 annosta 23 ravintolassa ja kahvilassa. Kyseessä on ennätys sekä osallistuvien ravintoloiden että annosten suhteen.
Ravintolat ja kahvilat ovat itse valinneet, missä kategorioissa osallistuvat kisaan herkullisimmasta annoksesta: osa on mukana yhdessä, osa kahdessa ja osa jopa kaikissa kolmessa kategoriassa.
Tarjolla on muun muassa erilaisia leipäherkkuja, kala-annoksia, burgereita, kakkuja ja jälkiruokia. Juomavalikoimassa mukana on esimerkiksi mocktaileja.
Mukana Makuseikkailussa ovat Oulussa 1bar, Bistoria Patio, Chez Flo, Cocktail Company, Kallen Pizzat X 45 Special, Kahvila Kiikku, Ravintola Kummeli, Ravintola Lasaretti, Magnolia Coffee & Bakery, Ravintola Nallikari, Oula Kitchen & Bar, Ravintola Pekuri, Restaurant Ule, Ravintola Roast, Stadionravintola Heinäpää, Teerenpeli, Tuba, UP Bar & Lounge ja Varikko Panimo. Mukana ovat myös J&S Burger ja Terwa Foodtruck ruokarekoilla Oulun Kauppatorilla.
Oulun lähiseudulta mukana ovat J&S Burger Iissä, Kujalan Burgeri Hailuodossa, Smokehouse 299 Tyrnävällä ja Terwa Foodtruck Kempeleessä.
Pisteitä antaneiden asiakkaiden kesken arvotaan ravintolalahjakortteja sekä Arctic Food Lab- ja Oulu2026 -tuotteita. Voittaja-annokset julkistetaan ja arvonnat suoritetaan tiistaina 29. syyskuuta.
Viime vuonna Makuseikkailussa oli mukana 16 ravintolaa ja kahvilaa ja kävijöitä noin 3 300. Voiton vei J&S Burgerin The Miniburger. Tapahtuma järjestetään nyt viidettä kertaa. Sen järjestää Oulu2026-toiminnasta vastaava Oulun kulttuurisäätiö.
Tapahtuman tavoitteena on esitellä Oulu2026-alueen ruokakulttuuria ja raaka-aineita sekä madaltaa asiakkaiden kynnystä astua itselle uusiin ravintoloihin ja kahviloihin.
Makuseikkailu 23.–26. syyskuuta 2026.