Maakuntajuhla Suvikollaasit tuo esiin paikallisia perinteitä

Pohjois-Pohjanmaalla on järjestetty maakuntajuhlia perinteikkäästi jo vuodesta 1942 lähtien. Kuva Piippolan maakuntajuhlilta 2017.

Tapahtumat

Julkaistu: Kirjoittaja: Laura Heikkinen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Nuoriseurojen järjestämää perinteikästä maakuntajuhlaa vietetään Oulussa kesäkuun toisena viikonloppuna. Ohjelmassa korostuu maakunnallisen näkökulman lisäksi paikallisuus: juhla on aina järjestävien nuorisoseurojen näköinen. Tänä kesänä esillä on erityisesti vahva tanssi- ja teatteritoiminta.

Maakuntajuhlat näkyvät tapahtumaviikonloppuna eri puolilla Oulua. Juhlallisuudet alkavat perjantaina 7. kesäkuuta puolenpäivän aikaan Rotuaarilla, jossa kuullaan Oulun kaupungin avaussanat sekä päästään ihastelemaan pelimannimusiikkia ja kansantassia.

Päivään kuuluvat myös ”Onko Oulu turvallinen kaupunki” -teemaa käsittelevä arvoseminaari sekä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin myöntämän terveydenedistämispalkinnon jakaminen. Valvesalissa pääsee tutustumaan erilaisiin kansantansseihin.

”Nykyisin juhla järjestetään jonkin vuosijuhliaan viettävän nuorisoseuran tai nuorisoseurojen kanssa, ja se on nimetty paikkakunnalle sopivalla nimellä. Tänä vuonna maakuntajuhlat kantavat ruokailuun ja kesään viittaavaa nimitystä Suvikollaasit”, kertoo Pohjois-Pohjanmaan Nuorisoseurojen toiminnanjohtaja Timo Nevanperä.

Lauantaina Suvikollaaseissa onkin luvassa herkulliset pitopäivälliset, teatteri-ilta sekä 120 vuotta täyttävän Sanginjoen nuorisoseuran juhlatanssit. Sunnuntaina juhlapäivään kuuluu juhlajumalanpalvelus, ja varsinaista pääjuhlaa vietetään nuorisoseurantalo Oulunsuun Pirtissä.

”Tanssi ja teatteri ovat meidän vahvat osa-alueemme, ja ne ovat esillä läpi tapahtuman. Meillä on tasokkaita esiintyjäryhmiä lausujista tanssijoihin ja teatteriin”, Nevanperä kiittelee.

 

 

Tänä vuonna maakuntajuhlat kantavat ruokailuun ja kesään viittaavaa nimitystä Suvikollaasit.
Pohjois-Pohjanmaan Nuorisoseurojen toiminnanjohtaja Timo Nevanperä

Nevanperä näkee, että maakuntajuhla ja nuorisoseurojen toiminta tuo esiin tärkeää kulttuuriperintöä, kuitenkin aina sopivasti ajan hengessä ja mukavaa yhdessäoloa korostaen.

”Maakuntajuhla on hyvä tapa tutustua nuorisoseurojen toimintaan ja siihen, mitä se tänä päivänä on. ”

Suvikollaasien järjestelyissä ovat mukana Pohjois-Pohjanmaan Nuorisoseurojen Liitto, Hermanni-Kilta, Nuorisoseurojen Oulun Aluejärjestö sekä Oulunsuun, Korvenkylän, Oulun ja Sanginjoen nuorisoseurat ja Oulun kaupunki. Juhlan suojelijana ja juhlapuhujana toimii maakuntajohtaja Jussi Rämet.

Suvikollaasit-maakuntajuhlaa vietetään 7.–9. kesäkuuta.