Kuninkuusravit käyntiin hellesäässä – tapahtuma on monille vuosikymmeniä kestänyt perinne

Mia-Maria (vas.) ja Marja-Riitta Nurmi sekä Antti Teivainen -nukke ovat kulkeneet Kuninkuusraveissa jo 40 vuoden ajan. Kuvat: Pasi Rytinki
Oulun Kuninkuusraviviikonloppu saatiin perjantaina hienosti käyntiin hellesäässä. Väkeä kerääntyi Äimäraution raviradalle tuhatmäärin heti iltapäivällä.
Kuninkuusravit kokoaa vuosittain yhteen kymmeniätuhansia hevosurheilun ystäviä, joista monet osallistuvat tapahtumaan joka ikinen vuosi.
Pinkkeihin Kuninkuusravit-paitoihin ja -hattuihin sonnustautuneet turkulaiset Marja-Riitta ja Mia-Maria Nurmi ovat juuri sellaisia.
”1985 on aloitettu, ja Kuninkuusravit on joka kerta käyty”, äiti ja tytär kertovat. Marja-Riitta Nurmi arvelee, että monilla perinne on pitempikin kuin heidän 40-vuotinen rupeamansa.
Aivan radan laidalta paikkansa ottaneet Nurmet kertovat olevansa ennen kaikkea oululaislähtöisen ravilegenda Antti Teivaisen faneja. Keväällä kolaritilanteessa vakavasti loukkaantunut Teivainen ei tällä kertaa aja Kuninkuusraveissa.
”Hän on 6-vuotiaana valinnut olla Antti Teivaisen fani. Antti oli silloin aloitteleva, nuori ohjastaja”, äiti kertoo tyttäreensä viitaten.
Äimäraution radan aitaan Nurmet ovat kiinnittäneet ohjastajan pukuun puetun nuken – Antti Teivaisen. Sen osti aikoinaan Marja-Riitta Nurmen isä eli Mia-Marian isoisä.
”Mää ihan leikillään sanosin hänelle, että kai siit Antti Teivainen tulee, vaikka on vaaleanpunaisissa vaatteissa. Hän oli heti innoissaan, että joo äiti, ja sää teet ohjastajan puvun”, Marja-Riitta kertoo nauraen.
Nukkekin on kulkenut raveissa mukana jo vuodesta 1986 ja on tullut aktiiviselle raviyleisölle tutuksi.
”Ajopuvut ja sponsorit on vaihtuneet moneen kertaan”, Mia-Maria Nurmi kertoo.
Turkulaisia ei haittaa Oulun helteinen sää.
”Lähdimme aamulla Kuortaneelta ajamaan, olimme siellä väliyön, ja siellä oli kova myrsky. Ei valittamista tässä”, Mia-Maria nauraa.
Nurmet suunnittelevat käyvänsä viikonlopun aikana ainakin Hailuodossa ravien ohessa. Hotellihuone järjestyi hyvissä ajoin varaamalla Turun Ravinaiset ry:n kautta.
”Kun edelliset Kunkkarit loppuu, siinä kohtaa tehdään seuraava reissuvaraus.”

Pohjolan Hevostystävät ry:n puheenjohtaja Elina Peltola arvelee, että lauantaina ja sunnuntaina Kuninkuusraveissa on lähes ihanteellinen sää.
Pohjolan Hevosystävät ry:n puheenjohtaja Elina Peltola hymyilee tyytyväisenä Kuninkuusravien avauspäivänä, kun väkeä on kertynyt heti iltapäivällä runsaasti Äimärautiolle. Hän jakaa vuolaasti kiitosta Kuninkuusravien eteen pitkään uurastaneille ihmisille, sadoille vapaaehtoisille ja yhteistyökumppaneille.
”Pari tuntia sain nukuttua viime yönä, aika myöhään täällä meni viimeistellessä asioita eilen. Mutta sen unen, mitä ehdin nukkua, nukuin tosi levollisesti”, Peltola kertoo.
”Aivan uskomaton porukka tätä on ollut tekemässä. Vielä on joitain pieniä juttuja ja liikkuvia palasia, joita varmaan joudutaan ensi yön aikana fiksailemaan, mutta kyllä meillä fasiliteetit on valmiina ottamaan se 20 000 ihmistä päivässä vastaan.”
Kuninkuusraveihin osui poikkeuksellisen helteiset olot, kun aattopäivänä Oulussa tehtiin koko maan kesän lämpöennätys. Peltola arvelee, että jotkut ikäihmiset saattavat jäädä kuumuuden pelossa pois tapahtumasta, mutta muuten sää suosinee viime hetken lipunostoa. Ainakin perjantaina myös tuuli viilentää mukavasti Äimärautiolla, ja lauantaina ja sunnuntaina lämpötilan ennustetaan laskevan kovimmista hellelukemista.
Hevosista pidetään hyvää huolta
Itse kilpailuihin ja hevosiin helle ei Peltolan mukaan välttämättä suuresti vaikuta, mikäli ne syövät ja juovat normaalisti.
”Hevoset ovat hirveän hyviä lämmönsäätelijöitä. Jos koira poistaa lämpöä lähinnä läähättämällä, niin hevonen hikoilee koko kropasta. Nyt kun tämä hellejakso on kestänyt pitempään, ne ovat ehtineet sopeutuakin”, Peltola kertoo. Paikalla on myös neljä kilpailueläinlääkäriä tarkastamassa hevosten kuntoa koko viikonlopun ajan.
”Hevosista pidetään tosi tarkkaa huolta. Ne käyvät kylmässä suihkussa ennen ja jälkeen suorituksen ja niille juotetaan palautumisjuomaa sekä annetaan elektrolyyttejä juoman seassa. Niitä huolletaan samalla tavalla kuin huippu-urheilijoita.”
Ravikuninkaallisuudesta kilpailevat tammat ja oriit pääsevät radalle lauantaina. Peltola pitää veikkauksia kysyttäessä pohjoisen puolta.
”Kuningatarsuosikkina minulla on tietenkin Haukiputaalla tallia pitävä Varjosi, Pohjamon Samulin hevonen. Toinen on tietenkin raahelainen Lumi-Oosa. Sen verran pitää kotiinpäin vetää”, Peltola toteaa. Ravikuninkaaksi hän pitää monien muiden tavoin ykkössuosikkina V.G. Voittoa.
Kuninkuusravien ohjelma lauantaina ja sunnuntaina
Lauantai
- 10.00 Portit avautuvat
- 10.40 Kuninkuusravien avajaisparaati – ”Hevonen kuuluu kaikille”
- 11.23 Ponilähtö – Pohjois-Suomen Poni-Cup-finaali (B-ponit)
- 11.45 Fanikulkue
- 12.00 Kuninkaallisten taustavoimien huomiointi
- 12.10 Avajaisseremoniat: Avauspuhe, Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Lauri Nikula / Maamme-laulu, Saara Aalto
- 12.26 Lähtö 1, Montén SM
- 14.22 Lähtö 5, Pikkuprinsessa
- 15.00 Lähtö 6, Pikkuprinssi, Toto75-peli alkaa
- 16.33 Lähtö 10, Kuningatarkilpailun 2100 m
- 17.00 Lähtö 10, Kuninkuuskilpailun 2100 m
- 17.45 Ravit päättyvät
- 19.00 Iltajuhla Ouluhallissa – Red Devil -Festivaali
Sunnuntai
- 10.00 Portit avautuvat
- 10.30 Ratsastusjousiammuntanäytös – Ranch Kuulas
- 11.03 A-ponien Suomen mestaruus
- 11.20 B-ponien Suomen mestaruus
- 12.00 Avajaisseremoniat: Avauspuhe, Suomen Hippoksen puheenjohtaja Antti Lehtisalo / Finlandia-hymni, Oulun romanisuurkuoro
- 12.15 Lähtö 1
- 12.32 Vanhat ravikuninkaalliset esittäytyvät
- 13.30 Lähtö 3, Kuningatarkilpailu 1609 m, Toto75-peli alkaa
- 14.00 Lähtö 4, Kuninkuuskilpailu 1609 m
- 14.52 Lähtö 6, Pikkukuningatar
- 15.08 Päätösmatkojen lähtöratavalinnat
- 16.05 Lähtö 8, Pikkukunkku
- 17.00 Lähtö 10, Kuningatarkilpailun 3100 m
- 17.30 Lähtö 11, Kuninkuuskilpailun 3100 m
- 17.48 Kuninkaalliset seremoniat
- 18.30 Ravit päättyvät