Kuninkuusravit huipentuivat suuriin tunteisiin – V.G. Voitto ja Jockas Rita ovat ravikuninkaalliset

V.G. Voitto (5) ja Ari Moilanen ottivat jälleen ravikuninkuuden, vaikka Pro ja Hannu Torvinen antoivat kovan vastuksen. Kuvat: Pasi Rytinki
Kuninkuusraveja seurasi Oulussa viikonloppuna yhteensä yli 40 000 katsojaa. Päätöspäivänä raviyleisö sai nähdä suurta dramatiikkaa, onnen kyyneleitä sekä vakuuttavat ja voimakastahtoiset ravikuninkaalliset.
Helle hellitti hieman Kuninkuusravien päätöspäivänä sunnuntaina, mutta tunnelma oli kuumimmillaan. Yli 17 000:n hengen yleisö sai todistaa raviurheilua parhaimmillaan ja dramaattisimmillaan.
Ravikuninkuuden vei jälleen V.G. Voitto ohjastajanaan Ari Moilanen. Kaksikko päihitti päihitti loppukirikamppailussa lauantain osakilpailun voittaneen Hannu Torvisen ajaman Pron.
Moilanen oli mukana päivän dramaattisimmassa hetkessä vain noin puolitoista tuntia ennen kuningaskisan finaalia. Moilanen ohjasti viisivuotiaiden Pikkukunkku-finaalissa Välkkeriä, joka kompastui laukan yhteydessä etusuoralla ja kaatui pahan näköisesti aidan viereen. Tilanteesta selvittiin säikähdyksellä, sillä Välkker nousi pian ylös ja se talutettiin eläinlääkärin tutkittavaksi. Myöhemmin tiedotettiin, että nuori tamma on kaatumisesta huolimatta hyvävointinen.

V.G. Voitto uusi viimevuotisen ravikuninkuutensa.
Tarkastuksessa kävi myös tyynen rauhallinen Moilanen, joka vakuutti kuningaskisan voittoon ajettuaan, ettei onnettomuus vaikuttanut hänen valmistautumiseensa päivän finaaleihin. Hän ajoi loppusuoran taistelussa hallitsevan ravikuninkaan V.G. Voiton jälleen voittoon. Toiseksi tullut Pro hävisi kokonaiskisan 0,7 sekunnilla.
”Uskomaton suomenhevonen, nopea ja älytön fysiikka”, Moilanen kiitteli ja sanoi, ettei V.G. Voitto ole koskaan edes väsynyt kisan jälkeen.
Moilanen on pitkällä urallaan ollut ohjastamassa jo viittä ravikuningasta ja kolmea ravikuningatarta.
Mummo liikutti kyyneliin
Ravikuningattareksi kiiti vakuuttavaan tyyliin Jockas Rita ohjastajanaan Santtu Raitala. Se voitti viikonlopun kaikki kolme osakilpailua. Harri Kotilaisen ohjastama, Raahessa talliaan pitävä Lumi-Oosa sijoittui kokonaiskisassa toiseksi ja jäi Jockas Ritasta vain 0,7 sekuntia. Myös kotiradallaan juossut, Martinniemessä valmennettava Varjosi pärjäsi hienosti debyytissään ja nousi kokonaiskisassa Ari Moilasen ohjastamana viidenneksi.
7-vuotias Jockas Rita on startannut urallaan vasta 28 kertaa ja voittanut 27 kertaa.
”Kun minulta tästä eteenpäin haastatteluissa kysytään, mikä on paras ravimuistoni, tätä ei ohita mikään, se on päivänselvää. Tämä se tulee aina olemaan”, liikuttunut Raitala sanoi voittajahaastattelussa.

Santtu Raitala antoi pitkän ja tunteikkaan halauksen mummolleen Pirkko Kinnuselle.
Kuninkuusravien tunteellisimmat hetket koettiin seremoniakehässä kuningatarfinaalin jälkeen, kun Raitala pääsi halaamaan mummoaan Pirkko Kinnusta, jonka hän nimesi esikuvakseen sekä hevosten kanssa että elämässä yleensä.
”Mummo on ollut alusta asti, niin kuin koko perhe, hirveästi tukena. Mummo on aina näyttänyt, että ihmisen pitää yrittää parhaansa ja olla työteliäs. Sillä pärjää”, Raitala sanoi ja puhkesi kyyneliin.
Sanavalmis mummo ilmoitti, ettei ala voittoisaa tyttärenpoikaa julkisesti kehumaan.
“En minä rupia sitä tässä mainostamaan, minä sanon sen kotona sitten”, Kinnunen nauratti Äimäraution yleisöä.
Päivän sankareihin kuului myös seitsemän ravikuninkuuden takana oleva Seppo Suuronen, joka on kasvattanut tuoreen ravinkuninkaan Jockas Ritan ja valmentaa ravikuningasta V.G. Voittoa.
Sekä V.G. Voitto että Jockas Rita ovat sen verran voimakastahtoisia ravikuninkaallisia, että kumpikaan ei suostunut kuninkaallisseremonioissa ottamaan ylleen perinteistä seppelettä, loimesta puhumattakaan, vaikka yritystä oli.
Kuninkuusravien kokonaistulokset
Kuningatarkilpailu:
- Jockas Rita / Santtu Raitala
- Lumi-Oosa / Harri Kotilainen 0.7
- Suven Sametti / Tapio Perttunen 1.6
- Runoneito / Jukka Torvinen 2.6
- Varjosi / Ari Moilanen 7.2
- Annan / Jarmo Saarela 7.7
- Brenna / Illka Hoffren 8.1
- Lilian Rols / Hannu Torvinen 12.9
- Viestinveijä / Esa Holopainen 13.7
- Wilman Piika / Iikka Nurmonen 17.6
Pirttilän Olga / Terho Rautiainen, Varjohehku / Timo Mäkärinen: Ei tulosta.
Kuninkuuskilpailu:
- V.G. Voitto / Ari Moilanen
- Pro / Hannu Torvinen 0.7
- Lumettaja / Terho Rautiainen 6.5
- Caijus / Esa Holopainen 8.1
- Wertti / Jani Ruotsalainen 8.5
- Enon Vilppi / Jari Autio 9.2
- Virin Urho / Markus Porokka 9.3
- Herra Heinämies / Jukka Torvinen 10.3
- Sheikki / Juha Utala 12.2
Evartti / Santtu Raitala, Profiili / Henri Bollström, Issakan Valo / Iikka Nurmonen: Ei tulosta.