Iiläinen minihampurilainen voitti Makuseikkailun

Sanna ja Juha Savolainen suunnittelevat ravintolan perustamista Ouluun. Tällä hetkellä J&S Burger toimii Iissä. Kuva: Juuso Haarala
Arctic Food Labin Makuseikkailun voitti ensimmäistä kertaa kilpailussa mukana ollut J&S Burger miniburgerillaan. Paikallista ruoka- ja ravintolakulttuuria esille tuova tapahtuma kasvatti jälleen suosiotaan.
Arctic Food Labin Makuseikkailu järjestettiin viime viikolla keskiviikosta lauantaihin. Neljän päivän aikana 16 ravintolassa ja kahvilassa kävi yhteensä 3 327 makuseikkailijaa.
Yleisöäänestyksen herkullisimmasta annoksesta voitti J&S Burgerin The Miniburger. Yrityksen päätoimipaikka on Iissä, mutta Makuseikkailun aikana yrittäjät Sanna ja Juha Savolainen myivät miniburger-annostaan myös grillivaunusta Oulun kauppatorilla. Voittoisa tuote syntyi Iin ravintolan listalta löytyvästä hampurilaisesta pienennettynä versiona. Miniburgerin sai smash- tai kasvispihvillä, mieluisan erikoismajoneesin kera.
Savolaiset lupasivat kilpailun aikana tarjota Pohjois-Pohjanmaan parhaat purilaiset, mutta voitto tuli silti yllätyksenä.
”Ajateltiin, että kymmenen parhaan joukkoon sijoittuminen olisi hyvä. Makubalanssi saatiin selkeästi kuntoon”, sanovat Savolaiset.

Sanna ja Juha Savolainen yllättyivät Makuseikkailun voitosta. Kuva: Linnea Laatikainen / Oulu2026
Ravintoloissa ja kahviloissa suunniteltiin tapahtumaa varten maisteluannos alueen raaka-aineita hyödyntäen. Asiakkaat pisteyttivät maistamiaan annoksia asteikolla 1–5. Pisteitä antaneista 15,6 prosenttia piti The Miniburgeria viiden tähden annoksena.
Sanna ja Juha Savolainen aikovat pitää miniburgerin ravintolan valikoimissa ainakin jonkun aikaa, kysynnän mukaan. Yrittäjien haaveena on perustaa Iin ravintolan ja grillivaunun lisäksi ravintola myös Ouluun.
Annosmyynti kasvoi tuntuvasti
Neljättä kertaa järjestetty tapahtuma sai väkeä hyvin liikkeelle: neljän päivän aikana nautittiin yhteensä 3 327 annosta. Viime vuonna Makuseikkailu keräsi noin 2 400 kävijää, ja annoksia myytiin nyt lähes 40 prosenttia viimevuotista enemmän.
Mukana oli 22 vaihtoehtoa 16 ravintolassa ja kahvilassa, niin suolaisia kuin makeita annoksia sekä juomia. Tapahtuma järjestettiin nyt kolmisen viikkoa aiempaa myöhemmin, ja uutena oli myös kaksi hintakategoriaa.
”Hienoa, että tapahtuma löydettiin myös uutena ajankohtana. Perjantaina ja lauantaina oli luonnollisesti vilkkaampaa. Olemme saaneet hyvää palautetta siitä, että tähän tapahtumaan voi halutessaan osallistua jo arkena – ja että sekin onnistuu niin lounaalla kuin iltasella”, sanoo Arctic Food Labin tuottaja Katri Jämsä.
Ensi vuoden Makuseikkailun päivämäärä julkaistaan ja ravintoloiden ilmoittautuminen avataan myöhemmin tänä syksynä. Makuseikkailun järjestää Oulu2026-toiminnasta vastaava Oulun kulttuurisäätiö.