Haukiputaalla järjestetään jälleen rakennusperintötapahtuma – Halosenniemi lähitarkastelussa

Puttaan pihapiirit – rakennusperintötapahtumassa päästään tutustumaan lähemmin esimerkiksi Runtin tilaan Halosenniemessä. Kuva: Haukipudas-seura
Haukiputaan seurakuntakeskuksessa ja kotiseuramuseolla järjestetään 7. kesäkuuta rakennusperintöpäivä. Tapahtumien tarkoitus on nostaa esille haukiputaalaista rakennusperintöä, sen säilyttämistä ja korjaamista sekä hoitoa. Seuraava päivä pidetään 16. elokuuta Halosenniemen pihapiireissä.
Haukipudas-seuran järjestämät tapahtumat liittyvät Euroopan kulttuuriympäristöpäivien vuoden 2025 teemaan Rakennettu perintömme. Päivien tarkoituksena on huomata lähiympäristön arvot ja oma arkiympäristö voimavarana ja arvokkaana asiana, jota kannattaa juhlia ja vaalia. Haukipudasseura on huomioinut toiminnassaan kulttuuriympäristöpäivät vuosittain vaihtuvine teemoineen jo 1990-luvulta lähtien.
Lauantaina 7. kesäkuuta kello 10-15 Kirkkotie 7:ssä järjestetään Puttaan pihapiirit – Rakennusperintöpäivä, jolloin aamupäivällä Haukiputaan seurakuntakeskuksen Frosterus-salissa esitellään Haloseniemen kylän ja pihapiirien kehitystä, säilyttämistä ja korjaamista. Halosenniemen kylän historiaa ja nykytilannetta valottavat Sirpa Pietilä ja Leila Ukkola.
Samalla kuullaan myös Halosenniemen kylähistoriikin kokoamisen vaiheesta. Runtin tilan historiasta ja rakennusten kunnostamisesta on kertomassa Tapio Metsikkö. Pyhälän, sahatyöntekijän kodin, kunnostamisesta kertoo Minna Mäkiniemi. Leena Happonen ja Hannu Lievetmursu näyttävät dronevideon kyläraitilta.
Vapaa pääsy kotiseutumuseoon
Iltapäivällä klo 12 alkaen kotiseutumuseoon on vapaa pääsy. Museon pihalla on työnäytös perinneikkunan korjauksesta, myyntipöytiä ym. Ohjelmassa on opastettuja esittelykierroksia museolla. Seurakunnan omistamassa Wirkkulassa on avoimet ovet.
Pihatapahtuma sopii myös koko perheen retkikohteeksi. Kahvilateltasta voi ostaa kahvia, makkaraa ja virvokkeita. Tilaisuuden järjestämiseen panoksensa antavat Haukiputaan seurakunta, Halosenlahden kyläyhdistys ja Oulun yhteisötoiminta. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille.
Avoimet ovet pihapiireissä
Lauantaina 16. elokuuta kello 12-15 järjestetään vierailut pihoille. Museon pihalta lähtee linja-autokuljetus Halosenniemen kylälle, jossa tutustumiskohteina ovat Runtin talon pihapiiri, Pyhälä ja Ollila.
Tuolloin on mahdollisuus tutustua tarkemmin kohteisiin ja kuulla korjauksista talojen omistajilta. Ilmoittautumiset retkelle 8. elokuuta mennessä sähköpostilla haukipudasseura@gmail.com tai puh. 0443223646. Tilaisuus, kuljetus kylälle ja kahvittelu ovat maksuttomia.
Lisätietoja päivän ohjelmasta löydät Haukipudas-seuran www-sivuilta.