Asunnottomien yötä vietetään Oulussa jälleen lauantaina

Asunnottomien yön tapahtumissa lauantaina Rotuaarilla ja Tuiran kirkossa on jaossa muun muassa lämmintä vaatetusta. Arkistokuva: Sanna Krook

Tapahtumat

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Asunnottomien yö -tapahtuma järjestetään Oulussa lauantaina Rotuaarilla ja Tuiran kirkossa. Tarjolla on muun muassa lämmintä vaatetta sekä syötävää ja juotavaa, parturointia, saunomismahdollisuus ja keskusteluapua.

Valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksen Varken tilastotietojen mukaan asunnottomuus on parin viime vuoden aikana kääntynyt kasvuun Suomessa, ja yksinelävistä asunnottomista liki 80 prosenttia on miehiä. Oulussa tilanne on pysynyt lähes ennallaan: yksineläviä asunnottomia oli Varken tilaston mukaan viime vuoden marraskuussa 140 ja pitkäaikaisasunnottomia 63.

Tänä vuonna miesten asunnottomuus on teemana Asunnottomien yö -tapahtumassa, jota vietetään vuosittain YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17. lokakuuta eri puolilla Suomea.

”Miesten asunnottomuus ei ala siitä hetkestä, kun asunto menetetään. Asunnottomuutta edeltävät ongelmat ovat usein alkaneet paljon aikaisemmin. Siksi asumisen vaarantumiseen pitäisi pystyä puuttumaan jo silloin, kun ensimmäiset merkit ongelmista näkyvät”, sanoo Vailla vakinaista asuntoa ry:n palvelujohtaja Jussi Lehtonen Asunnottomien yön kansalaisliikkeen julkaisemassa kannanotossa, jonka on allekirjoittanut suuri joukko sosiaali- ja terveysalan järjestöjä ja toimijoita.

Tuiran seurakunnan diakoni Sami Riipisen mukaan Ouluun tarvittaisiin nykyistä enemmän turvallisia väliaikaisia asuntoja ja asunto ensin -periaatteella toimivia asumisyksikköjä.

”Asunnon saanti on vaikeaa, varsinkin jos taloudellinen tilanne on heikko. Esimerkiksi ulosotto voi vaikeuttaa asunnon vuokraamista. Lisäksi osalla ihmisistä asunnottomuus on kestänyt niin pitkään, että asuminen tavallisessa asunnossa on vaikeaa, koska asumisen yhteiset pelisäännöt eivät ole enää tuttuja”, Riipinen toteaa seurakunnan tiedotteessa.

Lämmintä vaatetta ja ruokaa

Oulussa Asunnottomien yön tapahtumat järjestetään lauantaina 17. lokakuuta jo perinteiseen tapaan Rotuaarilla ja Tuiran kirkossa.

Rotuaarilla jaetaan kello 14–18 lämmintä vaatetta, kuten villasukkia, lapasia, pipoja ja talvitakkeja, sekä lämmintä juotavaa, pullaa ja makkaraa. Ohjelmassa on myös puheenvuoroja, toimijoiden esittäytymisiä ja elävää musiikkia.

Tuiran kirkolla tapahtuma alkaa lauantaina kello 17 ruokailulla. Kirkolla pääsee halutessaan myös kirkon pihalle tuotavaan saunaan.

Illan aikana on tarjolla maksutonta hiusten leikkausta, terveysneuvontaa ja mahdollisuus keskusteluapuun. Tapahtumassa lahjoitetaan villalapasia, töppösiä ja muuta lämmintä vaatetta niitä tarvitseville. Aikaa voi viettää myös pelikahvilassa ja yösija on tarjolla Tuiran kirkossa.

”Tuiran kirkolle on tullut vuosittain keskimäärin 150–200 henkilöä. Heistä kymmenkunta on yöpynyt kirkossa”, kertoo diakoniatyöntekijä Sami Riipinen.

Paikalla on Tuiran seurakunnan työntekijöitä, vapaaehtoisia ja alueen toimijoita.