Yhteisvastuukeräys tuotti Oulussa yli 71 000 euroa nuorten auttamiseen – kohteena väkivalta ja konfliktien sovittelu

Osa keräyksestä menee paikallisille nuorille. Esimerkiksi Haukiputaan seurakunnan keräyksen tuotto menee Haukiputaan yläkoulujen oppilaskunnille. Kuvituskuva: Yhteisvastuu

Talous

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun seurakunnissa kerättiin tänä vuonna 71 027 euroa Yhteisvastuukeräykselle. Tämän vuoden Yhteisvastuu kerää varoja nuorten väkivallan ja konfliktien sovitteluun ja ennaltaehkäisyyn. Keräyksellä tuetaan nuoria sekä Suomessa että maailman katastrofialueilla.

Seurakunnissa iloitaan hyvästä keräystuloksesta, joka on yli 10 000 euroa suurempi kuin vuoden 2022 keräyksessä. Varoja kerätiin muun muassa erilaisissa tapahtumissa kuten konserteissa, myyjäisissä ja perhetempauksissa sekä lipaskeräyksellä kauppojen edustoilla.

”Yhteisvastuukeräys tehdään yhdessä monenlaisissa tehtävissä toimivien, eri-ikäisten vapaaehtoisten ja lahjoittajien kanssa. Hyvän tekeminen luo yhteyksiä ihmisten välille ja kiitämme siitä kaikkia osallisia”, sanoo Haukiputaan seurakunnan diakoniatyöntekijä Johanna Juntunen.

Konkreettista apua nuorille Oulussa

Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 20 prosenttia käytetään paikallisesti nuorten hyväksi. Esimerkiksi Haukiputaan seurakunnan keräyksen paikallinen tuotto menee Haukiputaan yläkoulujen oppilaskunnille.

”Oppilaskunnat voivat päättää varojen käytöstä oman koulunsa tarpeisiin”, Juntunen kertoo.

Keräyksen tuotosta 20 prosenttia menee valtakunnallisesti nuorten auttamiseen Aseman Lapset ry:n kautta ja 60 prosenttia käytetään kansainväliseen auttamiseen. Maailman kriisialueilla elää lapsia ja nuoria, jotka tarvitsevat kipeästi turvaa ja mahdollisuuden valoisampaan tulevaisuuteen. Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahasto vie avun perille.

Myös ensi vuonna Yhteisvastuukeräyksen kohteena ovat nuoret. Vuonna 2024 Yhteisvastuu auttaa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria ja keskittyy nuorten elämänhallinnan ja mahdollisuuksien parantamiseen. Keräys käynnistyy sunnuntaina 4. helmikuuta 2024.

Yhteisvastuu on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen hyväntekeväisyyskeräys ja välittämisen kansanliike. Keräys auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Keräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti. Vuoden 2023 Yhteisvastuu-piispana toimi Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo.