Työntaitajiksi-tapahtuma Oulun teatterissa – nuorille esitellään töitä kesäksi tai opintojen ohelle

Onni Kylmänen ja Lari Tolonen työskentelivät viime kesänä Oulun juhlaviikkojen street teamissa. Kuva: Mun Oulu/Juuso Haarala

Talous

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

”Paikkoja on tänä vuonna auki noin 800. Määrä on suuri, mutta hieman aiempia vuosia pienempi, kun sosiaali- ja terveysalan kesätyöpaikat siirtyivät Pohteelle. Hakuaika on tammikuun lopusta maaliskuun puoliväliin. Lisätietoja löytyy kaupungin verkkosivuilta sanalla kesatyo”, kertoo palveluohjaaja Outi Söderman-Juvani Byströmin Ohjaamosta.

Kaupungin lisäksi tapahtumassa on mukana lähes 40 yritystä tai organisaatiota kertomassa työllistymismahdollisuuksista; kesätöistä, kausitöistä, osa-aikatöistä opintojen ohella, kokopäivätöistä, oppisopimusvaihtoehdosta ja työharjoittelupaikoista.

Urakahvilan kattaus

Tarjolla on myös tietoa muun muassa ammatinvalinnasta, koulutusmahdollisuuksista, työnhakemuksen tekemisestä ja yrittäjyydestä.

”Kahvi- tai teekupposen äärellä neuvoja ja ohjausta ovat antamassa opinto-ohjaajat, ammatinvalintapsykologi ja muut asiantuntijat”, kertoo koordinaattori Jarno Paasonen BusinessOulusta.

OSAOn ja Luovin opiskelijat vastaavat tapahtuman työnäytöksistä. Niistä saa tuntumaa, miten robotiikan, virtuaalihitsauksen ja koneellisen puhdistamisen ammateissa työskennellään, ja mahdollisuuden kysyä ammattiin opiskelemisesta.

Puhuvat kirjat

Ammattikirjastossa tutustutaan eri ammatteihin. Lainakirjat ovat eri ammatteja edustavia ihmisiä, joiden kanssa pääsee juttelemaan työnteon arjesta sekä poluista, joiden kautta ammattiin voi päästä.

”Ammattien kirjo on laaja. Tapahtumassa ovat mukana esimerkiksi kuosisuunnittelija, palvelumuotoilija, rauhanturvaaja, rikospoliisi, sijoitusneuvoja, teatteriohjaaja ja terveydenhoitaja”, Paasonen listaa.

Inspiraatiota lavalta

Pikisalissa kuullaan muun muassa käytännön esimerkkejä työelämästä ja erilaisista urapoluista. Päivän aikana opitaan myös, miten erottua edukseen työhakemuksella ja cv:llä sekä kuinka tuoda esille oma osaaminen.   

Yrittäjyyttä työelämän vaihtoehtona raotetaan nuorten yrittäjien kokemuspuheenvuorossa, kun Iisa Pitkälä, Laura Korkiakoski ja Inka Korkiakoski Ilokiillosta pääsevät ääneen. 

”Moni nuori pohtii, voisiko jossain vaiheessa toimia yrittäjänä vaikkapa opintojen ohessa tai kesätyönä. Kannattaa miettiä, onko itsellä sellaisia taitoja, harrastuksia tai kiinnostuksenkohteita, joista voisi tehdä työn ja olla itsensä pomo”, vinkkaa Paasonen.

Työntaitajiksi 2023

Aika: tiistai 31.1.23 klo 9.00–15.30

Paikka: Oulun teatteri

Maksuton, ei ennakkoilmoittautumista

Järjestäjät: Oulun kaupunki, BusinessOulu, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, OSAO, ammattiopisto Luovi ja aluehallintovirasto

Lue lisää: businessoulu.com/tyontaitajiksi