Suomen Tivoli palaa Ouluun ensi kesänä – uutta kenttää aletaan nyt rakentaa Nallikariin
Suomen Tivoli on ensi kesänä Nallikarissa yli kaksi kuukautta. Kuva: Suomen Tivoli
Nallikarin Vellamontiellä aloitetaan tällä viikolla tapahtumakentän rakennustyöt. Kentän ottaa kesällä käyttöönsä Suomen Tivoli palatessaan vuosien tauon jälkeen Ouluun, jossa se viettää koko tärkeimmän sesonkiaikansa. Pelissä on lähes 140-vuotiaan yrityksen olemassaolo.
Monia oululaisia on viime vuosina harmittanut se, että Suomen Tivoli jätti muutama vuosi sitten Hietasaaren ja toimi kolme edellistä kesää Kempeleessä, kun sille ei löydetty kaikille osapuolille sopivaa tonttia Oulusta.
Ensi kesänä tivoli tulee kuitenkin taas Ouluun, mutta uudelle paikalle. Kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut ja Oulun Vesi alkavat tällä viikolla rakentaa Nallikarin Vellamontielle uutta tapahtuma-aluetta. Urakkaan kuuluu tapahtuma-alueen kentän rakentaminen ja kunnallistekniikan rakentaminen.
Suomen Tivolin toimitusjohtaja Lulu Sariola on erittäin tyytyväinen, että tivoli pääsee ensi kesänä palaamaan Nallikariin.
”Kyllä me ollaan tosi onnellisia tästä asiasta. Meillä oli aika vaikeat pari vuotta tuossa”, Sariola sanoo.
Suomen Tivoli pärjäsi hyvin Kempeleessä ensimmäisenä kesänä 2023, mutta lähes 140-vuotiaan tivoliyrityksen tulevaisuus oli viime vuonna jopa vaakalaudalla, sillä kävijävirrat eivät löytäneet Kempeleeseen enää Oulun tapaan. Merkittävin tekijä oli Sariolan mukaan kevään ja alkukesän kylmä sää.
”Ilmastonmuutos on vaikuttanut kevätsäihin kovasti, ja kulutus on ollut aika nollissa. Viime vuonna varsinkin oli hirmuisen kylmä toukokuu ja kesäkuu, ja se verotti meillä aika paljon kävijöitä. Olimme aika suruissamme siitä, kun pyörimme keskenämme siellä kentällä.”
Nallikarissakin on tapahtunut paljon Suomen Tivolin poissaolon aikana. Ranta-alueen infra on rakennettu uusiksi, on avattu huoneistohotelli Aalto ja kylpylähotelli Edenkin avataan pian uudelleen. Sariolan mukaan tämä antaa tivolille luottoa parempaan tulevaisuuteen.
Ajankohta paluulle on sikälikin otollinen, että kaupungissa on normaalia enemmän väkeä myös kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumien takia.
Kaupunki rakentaa Vellamontien tapahtuma-alueellekevään aikana kentän ja kunnallistekniikan. Kuva: Pasi Rytinki
Suomen Tivolille sijainti on erittäin tärkeä, sillä sen strategiana on olla pitkään yhdellä paikkakunnalla. Tänä vuonna se on vapusta toukokuun lopulle Jyväskylässä, toukokuun lopusta elokuun alkuun Oulussa sekä loppukesästä ja alkusyksystä lyhyet pätkät Kajaanissa, Kuopiossa, Lahdessa ja Keravalla. Koko ydinsesonki siis sijoitetaan juuri Ouluun.
”Se on keskeinen sijainti pohjoisessa. Viime vuosina kuljetuskustannukset ja muutkin kulut ovat olleet korkealla, ja on ihan laskennallinen juttu, että meidän kannattaa olla pitkään samalla paikalla, koska siirtyminen paikasta toiseen on niin kallista.”
Vellamontien tapahtuma-alueen rakennustyöt alkavat viikolla 9 ja kestävät toukokuulle saakka. Urakka-alueella on käytössä rakennustyön aikaiset liikennejärjestelyt koko urakka-ajan. Alueella ja sen läheisyydessä liikkuu raskaita ajoneuvoja, jotka aiheuttavat liikennehäiriöitä.
Vellamontien alueelle oli aiemmin suunnitteilla Pellepyy Oy:n huvipuisto ja viihdekeskus, mutta yrityksen tonttivaraus on rauennut.
Suomen Tivoli Oulussa (Vellamontie 17) 30. toukokuuta – 2. elokuuta 2026.