SRV jatkaa torihotellin rakennustöitä – valmista luvassa kesäkuussa 2026

Tältä näyttää tuleva torihotelli monitoimisaleineen ja ravintoloineen arkkitehtitoimiston havainnekuvassa. Kuva: UKI-arkkitehdit Oy
Rakennusyhtiö SRV käynnistää uudelleen Torihotellin rakennustyöt syyskuun aikana. Tiloihin on tarkoitus avata kesällä 2026 Scandic Go -hotelli.
Rakennusyhtiö SRV:n mukaan torihotellin loppuun rakentamiseen tarvittavat maanvuokrasopimusten muutossopimukset on nyt allekirjoitettu ja rakennustöitä päästään jatkamaan syyskuun aikana. SRV ja kiinteistösijoitusyhtiö Balder Finland allekirjoittivat sopimuksen Torihotellin kaupasta ja loppuun rakentamisesta heinäkuussa.
Torihotellin on tämänhetkisen aikataulun mukaan tarkoitus valmistua kesäkuussa 2026.
”Lähdemme innolla käynnistämään Torihotellin kauan odotetut rakennustöiden loppuunsaattamiset. Torihotelli valmistuu sopivasti Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu2026 -juhlavuoden kesäksi, hotellien sesonkiaikaan. Vastaamme näin Oulun hotellimarkkinan kysyntään kehittäessämme yhdessä tulevien toimijoiden kanssa rakennuksesta keskeisen ja tärkeän matkailua ja liike-elämää tukevan keskuksen”, sanoo Pohjois-Suomen aluejohtaja Juha Huhtanen SRV:n tiedotteessa.
Rakentaminen käynnistyy työmaan perustamisella ja sisävaiheen töillä, jossa toteutetaan tilat valmiiksi tulevaa hotellin ja ravintolan toimintaa varten.
Torihotellin tiloihin avataan kesällä 2026 Scandic Go -budjettiluokan hotelli, johon tulee 144 huonetta.
Hotellin lisäksi rakennuksen katutasoon avautuu oululaisen 2 Fam Group Oy:n operoima noin 1800 neliömetrin laajuinen ravintola- ja tapahtumatilakokonaisuus. 2 Fam Groupin taustalla on kaksi oululaista tunnettua perheyhtiötä, Forsman Holding Oy ja Rockin’Fam Holding Oy. Forsman Holding tunnetaan Oulussa Pannu- ja Puistola-ravintoloista, ja Rockin’Fam Holding taustalla on Sulkalan suku, joka pyörittää nykyään muun muassa 45 Special- ja Zivago-ravintoloita.
Lisäksi kohteessa on tarjolla vuokralle pinta-alaltaan 230 ja 280 neliömetrin laajuisia liike-, tai varastotiloja. Tilat soveltuvat SRV:n mukaan esimerkiksi erikoisliikkeille, toimistotilaksi tai palvelualan toimijoille, jotka haluavat sijoittua vilkkaalle torialueelle.
Torihotellihanke on ollut vireillä jo vuodesta 2007 saakka. Ideakilpailun ja kaavoitusprosessin jälkeen liikemies Jyrki Hallikaisen yhtiön kanssa tehtiin maanvuokraussopimus vuonna 2015. Rakennuksen piti olla valmis alkuperäisen aikataulun mukaan jo vuonna 2017, mutta hanke eteni hitaasti, kunnes pysähtyi kokonaan.
Torihotellin työmaa pysähtyi talvella 2022, jolloin SRV haki Hallikaisen maksuvaikeuksiin joutuneen yrityksen konkurssiin. Keskeneräisessä rakennuksessa on kuitenkin pidetty yllä lämmitystä ja ilmanvaihtoa.