Polar Bear Pitchingin voitto meni Sveitsiin – tapahtumassa paljon kansainvälistä mediaa
Sveitsiläinen Ionic Wind juhli Polar Bear Pitchingin voittoa torstai-iltana Oulun torinrannassa. Kuvat: Pasi Rytinki
Kymmenettä kertaa järjestetty Polar Bear Pitching -tapahtuma toi Ouluun runsaasti kansainvälisiä start up -yrityksiä ja median kuvausryhmiä. Parhaaksi myyntipuheeksi avannossa valittiin sveitsiläisen Ionic Windin esitys – tilanteeseen sopivasti modernista jäähdytysteknologiasta.
Polar Bear Pitching on businesstapahtuma, jonka vetonaula on avannossa tehtävä start up -yritysten pitchaus- eli myyntipuhekilpailu potentiaalisille sijoittajille. Avantokisa oli Oulun kulttuuripääkaupunkivuoteen osuneen juhlavuoden kunniaksi ensimmäistä kertaa oululaiselle yleisölle avoin ja maksuton tilaisuus.
Tapahtuma kiinnosti entistäkin enemmän kansainvälistä mediaa, sillä paikalla oli muun muassa BBC:n, AP:n, ZDF:n, ARD:n ja India Todayn edustus.
Kilpailun voitti tänä vuonna sveitsiläinen Ionic Wind, jonka toimitusjohtaja ja perustajaosakas Donato Rubinetti pokkasi onnistuneesta avantomyyntipuheestaan 10 000 euron palkinnon.
Ionic Windin Donato Rubinetti esitteli avannossa pientä ja äänetöntä jäähdytysmoduulia, jonka sveitsiläisyritys on kehittänyt.
Ionic Windille avantopitchaus sopi sikäli mainiosti, että yritys on erikoistunut moderneihin ja energiatehokkaisiin jäähdytysratkaisuihin, joita voidaan käyttää esimerkiksi suurissa datakeskuksissa.
”Tämä on ihan oikea paikka meille, me olemme viileitä”, Rubinetti tokaisi ennen avantoon astumistaan. Hän uskaltautui nolla-asteiseen veteen pelkissä shorteissa, kengissä ja pipossa ja onnistui vakuuttamaan tuomariston noin kahden ja puolen minuutin esityksellään.
Rubinetti kertoi, että tutkimusyksiköstä alkunsa saanut yritys on kehittänyt pienen ja tehokkaan, ionivirtaukseen perustuvan jäähdytysmoduulin alalle, jossa niitä on kaivattu kipeästi. Kuluttajakäyttöönkin tarkoitettuihin tietokoneisiin ja puhelimiin kehitetään koko ajan paljon uusia toimintoja, joiden toteuttamista on jarruttanut laitteistojen ylikuumeneminen.
Tuomaristossa istunut pääomasijoitusyhtiö Butterfly Venturesin yrittäjä Ville Heikkinen totesi Rubinettin esityksen herättäneen heti kiinnostuksen ja jopa sijoitushalun.
”Olen todella innokas oppimaan lisää tästä teknologiasta”, Heikkinen sanoi.
Ionic Windin lisäksi kolmen parhaan joukkoon kisassa ylsivät intialainen Wicharak ja suomalainen LunSpace.
Suorana internetiin lähetettyä kilpailua oli seuraamassa suuri joukko kansainvälistä mediaa.
Tällä kertaa kilpailijoilla ei ollut avannossa paljon rekvisiittaa, mutta suomalaisen Kima-yrityksen toimitusjohtaja Jeff Cima toi mukanaan koripallon. Yritys on kehittänyt tekoälypohjaisen heittovalmentajan.
Isäntäkaupunki Oulua kilpailussa edusti terveysteknologiayritys iHealth.
Suomalaisen peliyhtiö Omega Pointin Andrew Bernhardtin tyylinäyte.
Intialaisen Vicharakin Akshar Vastarpara pärjäsi avannossa yli kuusi ja puoli minuuttia ja pääsi kisassa kolmen parhaan joukkoon.
Pisimpään, noin seitsemän ja puoli minuuttia, avannossa viihtyi japanilaisen TetraTokyon perustaja Toshi Ishikawa.