Pohjois-Suomeen suunnitteilla neljän osuuspankin yhdistyminen – ei toisi muutoksia henkilöstöön tai asiakkaille

Suunnitelman mukaan uusi pankki aloittaisi toimintansa toukokuussa 2023, jolloin nykyiset, noin 340 työntekijää siirtyisivät vanhoina työntekijöinä uuteen pankkiin. Kuva: Mostphotos

Talous

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Yhdistymisen valmistelun taustalla ovat sääntelyn vaateiden kiristyminen sekä asiakaskäyttäytymisen ja finanssialan toimintaympäristön nopea muutos. Kaikki neljä pankkia ovat vakavaraisia.

”Kaikki neljä osuuspankkia ovat hyvässä taloudellisessa kunnossa. Meidän pitää kuitenkin pystyä tarkastelemaan osuuspankkirakennetta avoimin mielin ja miettiä, miten kehitämme parhaiten paikallisia pankkipalveluita. Nyt katsomme pidemmälle tulevaisuuteen, sillä tämä iso strateginen päätös mahdollistaisi meidän ja asiakkaidemme kasvun Pohjois-Suomessa”, vahvistaa Kemin Seudun Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Jarkko Parpala.

Muutosta on valmisteltu pankkien hallituksissa. Valmistelua jatketaan edustajiston ja hallintoneuvoston kanssa käytävien keskustelujen pohjalta. Pankkien edustajistot tekevät lopulliset päätökset, ja tavoitteena on päättää yhdistymisestä edustajistojen kokouksissa syksyllä 2022.

Ei muutoksia asiakkaille

Suunnitelman mukaan uusi pankki aloittaisi toimintansa toukokuussa 2023. Tuolloin neljän pankin noin 340 työntekijää siirtyisivät uuden pankin palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

”Yhdistymisen myötä voisimme tarjota myös henkilöstöllemme aiempaa monipuolisempia tehtäviä eri puolilla Pohjois-Suomea, paremmat mahdollisuudet asiantuntijuuden kasvattamiseen sekä urakehitykseen. Henkilöstömme on erittäin sitoutunut hoitamaan asiakkuuksiaan menestyksellisesti”, kuvailee Oulun Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Antti Turkka.

Toteutuessaan pankkien yhdistyminen ei aiheuttaisi muutoksia nykyisiin asiakassuhteisiin tai palveluverkostoon eikä edellyttäisi asiakkailta minkäänlaisia toimenpiteitä.