Oulun seudun liikenne teki ennätyksen: marraskuussa busseilla tehtiin yli 1,1 miljoonaa matkaa

Pandemian aikana matkustajamäärä notkahti, mutta nyt on palattu normaaliin. Kuva: Sanna Krook

Talous

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kuluvan vuoden marraskuussa Oulun seudun liikenteessä tehtiin yhteensä 1 157 834 matkaa. Kyseessä on Oulun seudun liikenteen koko lähes kymmenvuotisen toimihistorian suurin kuukausikohtainen matkamäärä. Oulun seudun liikenteen koko vuoden 2023 matkamäärän arvioidaan nousevan yli 10 miljoonaan.

Joukkoliikenteen matkamäärän kasvu on ollut kuluvana vuonna ennakoitua suurempaa. Oulun seudun liikenne on lisännyt syksyn aikana muutamia vuoroja kaikista ruuhkaisimmille linjoille. Vuoroja on lisätty linjoille 2, 10 ja 51. Vuorojen lisäykselle arvioidaan olevan tarvetta myös jatkossa. Lisäykset voidaan toteuttaa rahoituksen puitteissa.

Pandemia vaikutti joukkoliikenteen käyttöön vuosina 2020–2021. Vuonna 2022 matkustajamäärä alkoi hiljalleen palata kohti pandemiaa edeltävän vuoden matkamäärää.

Mikäli 10 miljoonan matkan raja rikkoutuisi kuluvan vuoden osalta, vuodesta 2023 tulisi Oulun seudun liikenteen koko toimihistorian ajan paras vuosi matkamäärissä mitattuna.

”Oulun seudun liikenteen tällä hetkellä paras vuosi matkamäärissä mitattuna on 2019, jolloin joukkoliikenteellä tehtiin yhteensä 9,7 miljoonaa matkaa”, kerrotaan Oulun seudun liikenteestä.