Oulun positiivinen matkailuvire jatkui syyskuussa
Matkailun lievä noususuhdanne jatkui syyskuussa. Kuva: Pasi Rytinki
Oulun matkailutilastoissa oli syyskuussa jälleen lievää kasvua. Sitä tuli erityisesti rekisteröimättömistä majoituksista, kuten Airbnb:stä.
Oulussa kirjattiin syyskuussa 2025 noin 69 000 maksullista yöpymistä, mikä on 5,4 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Kasvu tuli erityisesti rekisteröimättömästä majoituksesta, kuten Airbnb- ja Vrbo-yöpymisistä.
Rekisteröidyissä majoitusliikkeissä tilastoitiin 51 000 yöpymistä (+1,2 %), joista kotimaisia 43 200 (+1,7 %) ja ulkomaisia 7 800 (−1,9 %). Eniten ulkomaalaisia yöpymisiä tuli Ruotsista (1 500 yötä, +8 %). Vapaa-ajan matkailijoiden osuus yöpymisistä oli 24 400 yötä (−1,3 %) ja liikematkailijoiden 26 600 yötä (+3,5 %).
Majoitusmyynnin arvo oli syyskuussa Oulussa 4,9 miljoonaa euroa, mikä on prosentin verran enemmän kuin viime vuonna. Sen sijaan rekisteröimättömän majoituksen myynti kasvoi peräti 14 prosenttia ja nousi yli puoleen miljoonaan euroon.
Majoituspalveluiden kapasiteetti ja käyttöaste pysyi syyskuussa pitkälti entisellään, viipymän pituuksissa oli parin prosentin verran laskua.
Oulu on ollut kulttuuripääkaupunkivuoden lähestyessä paljon esillä kansainvälisen matkailumedian listauksissa. Matkailutilastoista vastaavan Visitoryn mukaan yöpymisten määrän ennakoidaan kasvavan seuraavan kuuden kuukauden aikana Oulussa keskimäärin seitsemän prosenttia vuoden takaisesta.
Seudullisella Pohjolan rengastiellä kirjattiin syyskuussa 83 300 rekisteröityä yöpymistä (−3,5 %), joista kotimaisia oli 72 500 (–5 %) ja ulkomaalaisten tekemiä 10 900 (+9 %). Eniten ulkomaalaisia matkailijoita saapui Ruotsista (1 900 yötä, +22 %), ja merkittävää kasvua nähtiin myös Sveitsistä, Japanista ja Yhdysvalloista.