Kunta-alan lakko alkaa Oulussa – Rotuaarilla järjestetään mielenilmaus keskiviikkona

Rotuaarilla järjestetään keskiviikkona 6. huhtikuuta mielenilmaus. Kuva: arkisto/Sanna Krook

Talous

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Työehtosopimusneuvottelut alkoivat tammikuussa, mutta ne keskeytyivät tuloksettomina työnantajan ilmoituksesta helmikuun lopussa. Työriita siirtyi valtakunnansovittelijalle, jonka sovitteluesityksen palkansaajajärjestöt hylkäsivät.

”Me oululaiset kunta-alan työntekijät menemme lakkoon, jotta työmme arvostus ei jäisi vain juhlapuheiden tasolle, vaan näkyisi myös palkassa”, perustelee korkeakoulutettuja edustavan Jukon lakkopäällikkö Juha Moilanen Oulusta.

Lakko koskee Oulun kaupungin palveluksessa olevia ja siten laajasti kunnallisia palveluja. Oulun kaupungin palveluksessa työskentelee noin 4 400 jukolaista korkeakoulutettua työntekijää ja esihenkilöä.

Tavoitteena palkkaohjelma

Lakolla ammattijärjestö haluaa vauhdittaa sopimusratkaisua ja puolustaa tavoitteitaan.

”Tavoittelemme ostovoimaa turvaavaa palkkaratkaisua ja useampivuotista palkkaohjelmaa. Kuntien vaativiin työtehtäviin pitää vastakin saada päteviä hakijoita, jotta pystymme tarjoamaan kuntalaisille laadukkaita palveluja”, Moilanen sanoo.

”Työmme arvostus ei saa jäädä vain puheiden tasolle. Vaadimme arvoa asiantuntijoille”, hän jatkaa.

Mielenilmaus Rotuaarilla

Kuntasektorin sopimukset koskevat yhteensä noin 425 000:ta palkansaajaa. Joka kolmas kuntasektorin palkansaaja on jukolainen. Jukolaisia palkansaajaryhmiä ovat muun muassa opetusalan, varhaiskasvatuksen, sosiaali- ja terveydenhuollon, hallinnon, liikunta- ja nuorisoalan, tekniikan sekä kulttuuri-, kirjasto- ja museoalan asiantuntijat.

Neuvotteluiden vauhdittamiseksi JUKO on antanut lakkovaroitukset kymmenessä kaupungissa, ja Oulussa lakko järjestetään 6.–7. huhtikuuta. Lisäksi koko kunta-alalla on parhaillaan voimassa ylityö- ja vuoronvaihtokielto, joka päättyy sunnuntaina 10. huhtikuuta kello 23.59.

Valtakunnansovittelija Piekkala keskeytti 31. maaliskuuta kunta-alan työriitojen sovittelun sen jälkeen, kun palkansaajajärjestöt olivat hylänneet sovintoesityksen. Osapuolet odottavat prosessin jatkumista.

Lakkojen ulkopuolelle on rajattu tehtävät, jotka voivat aiheuttaa kansalaisten hengen, terveyden, turvallisuuden tai omaisuuden vaarantumisen.

Jukon Rovaniemen paikallisryhmä järjestää yhdessä JHL:n ja Jytyn kanssa 6. huhtikuuta kello 12–14 mielenilmauksen kunta-alan ammattilaisten oikeudenmukaisen palkkauksen puolesta Rotuaarilla Oulussa.