Baden-Württembergin elinkeinoministeriä kiinnostivat Oulussa puhdas energia ja autoteollisuus

Nokian Saksan maajohtaja Eleftherios Papadopoulos sekä Mikko Laamanen ja Jarkko Pyykkönen esittelivät Nokian Otava-testausympäristöä elinkeinoministeri Nicole Hoffmeister-Krautille. Oulun 5G- ja 6G-teknologiakehitys oli ministeridelegaatista vaikuttavaa. Kuvat: Tero Suutari

Talous

Julkaistu: Kirjoittaja: Anne Laurila

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulu kiinnostaa Saksassa, sillä maassa on pääomaa energiainvestointeihin ja pulaa luotettavista yhteistyökumppaneista. Baden-Württembergin elinkeinoministerin Nicole Hoffmeister-Krautin hiljattainen vierailu Oulussa keskittyi autoteollisuuteen ja tulevaisuuden energiaratkaisuihin.

Oulun kaupunki on kutsunut Baden-Württembergin osavaltion elinkeinoministeriä vierailulle Ouluun jo useamman vuoden ajan. Nyt oli otollinen aika toteuttaa vierailu, sillä Oulusta haetaan aidosti yhteistyökumppaneita ja apua vihreään siirtymään Saksan energiataloudessa.

”Olen ollut Baden-Württembergin ministeri vuodesta 2016 lähtien ja tavannut vuosien varrella usein delegaatioita Oulusta, esimerkiksi Hannoverin messuilla. Alueidemme välillä on pitkä, yli 30 vuoden yhteistyö, joten kun edellinen kaupunginjohtajanne Päivi Laajala esitti kutsun tulla vierailulle, päätimme, että nyt on sen aika”, elinkeino-, työllisyys- ja matkailuministeri Nicole Hoffmeister-Kraut taustoitti.

Vierailun teema rakentui autoteollisuuden ja vihreän siirtymän energiaratkaisujen ympärille, sillä autoteollisuus on Baden-Württembergin yksi isoimmista toimialoista. Saksa tarvitsee nopeasti uusia energiaratkaisuja, sillä maan energiatalous on rakentunut pääosin halvan venäläisen tuontienergian varaan.

”Osavaltiossamme yli 480 000 ihmistä työskentelee autoteollisuudessa, ja meillä on alueella paljon alan yrityksiä – isoja ja pieniä. Tarvitsemme silti yhteistyökumppaneita, jotta pysymme kehityksen kärjessä. Oulussa on paljon innovatiivisia yrityksiä, jotka ovat kiinnostavia. Emme ole kilpailijoita Euroopan sisällä, päinvastoin, vahvistamme toisiamme. Meidän pitää tehdä tiivistä yhteistyötä, jotta pärjäämme kilpailussa Kiinaa ja Yhdysvaltoja vastaan – he ovat meidän todellisia kilpailijoitamme”, ministeri jatkoi.

Sinitakkinen mies esittelee yritystä vierailijajoukolle.

Dominique Heilborn esitteli ministerille Tactotekin kehittämiä ratkaisuja autoteollisuudelle.

Innovaatiot avain menestykseen

Hoffmeister-Kraut näkee paljon yhtäläisyyksiä Oulun ja Baden-Württembergin välillä, sillä molemmilla alueilla satsataan paljon tutkimus- ja tuotekehitykseen.

”Olen todella vaikuttunut, kuinka paljon yritykset Suomessa sijoittavat rahaa tuotekehitykseen. Nokia sijoittaa 20 prosenttia liikevaihdostaan T&K-toimintaan, se on todella paljon! Myös meidän osavaltiossamme ymmärretään tuotekehityksen merkitys. Vahvuutemme on innovaatioissa ja viennissä, sillä lähes puolet alueemme bruttokansantuotteesta muodostuu vientitulosta.”

Oulussa on paljon innovatiivisia yrityksiä, jotka ovat kiinnostavia. Emme ole kilpailijoita Euroopan sisällä, päinvastoin, vahvistamme toisiamme. Meidän pitää tehdä tiivistä yhteistyötä, jotta pärjäämme kilpailussa Kiinaa ja Yhdysvaltoja vastaan.
Baden-Württembergin elinkeino-, työllisyys- ja matkailuministeri Nicole Hoffmeister-Kraut

Suomalainen yrityskulttuuri sopii myös saksalaisten makuun, mikä helpottaa yhteistyötä ja auttaa ministeridelegaatiota avaamaan ovia yrityksille.

”Meillä on hyvin samankaltainen yrityskulttuuri, jaamme samat arvot ja ymmärrämme toistemme ajattelutavan. Yrityksemme ovat avoimia yhteistyölle, mikä tietysti helpottaa keskusteluiden avaamista. Ymmärrämme satsaukset innovaatioihin, digitalisaatio ja vihreä siirtymä ovat molempien alueiden tavoitteena. Baden-Württembergissä on myös paljon pieniä- ja keskisuuria yrityksiä eri toimialoilta, kuten ICT, autoteollisuus, terveysteknologia, lifescience – näiden toimialojen yrityksiä löytyy myös Oulusta”, Hoffmeister-Kraut totesi.

Mies vastaanottaa käkikellolahjan hirsirakennuksessa.

Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jarmo Husso vastaanotti ministeriltä käkikellon, joka jäänee Pehkolan seinälle. Kello on aito ja kukkuu tasatunnein.

Ei ole siis ihme, että Oulun ja Baden-Württembergin välillä yhteistyötä on tehty useiden toimialojen välillä pitkään, sillä sopivia kumppanuuksia löytyy yritysten välille monella sektorilla.

Ilmastonmuutos ratkaistava

Ministeridelegaatiota ei kiinnostanut pelkästään oululainen osaaminen, vaan Oulun vierailu avasi mahdollisuuksia myös saksalaisille investoinneille. Baden-Württembergissa on pääomaa sijoitettavaksi, ja varsinkin puhtaan energian investointikohteet ovat saksalaisille kiinnostavia, erityisesti siksi, että niitä on mahdollista toteuttaa nopeallakin aikataululla.

”Suomessa uudet teknologiat otetaan hyvin vastaan, olette hyvin avoimia uusille asioille. Esimerkiksi tuulivoima on herättänyt paljon keskusteluita Saksassa, vastustustakin, kun taas Suomessa ymmärretään, että tällaisia innovaatioita tarvitaan, jotta ratkaisemme ilmastonmuutokseen liittyvät ongelmat”, Hoffmeister-Kraut arvioi.

On siis odotettavissa, että ministerivierailusta seuraa jatkoa viimeistään ensi keväänä helmikuussa, kun Oulussa järjestetään kansainvälinen vetytapahtuma. Yhteistyö Oulun ja Saksan välillä helpottuu ainakin asteen verran joulukuussa, kun Lufthansa aloittaa suorat lennot Oulun ja Münchenin välillä.