Virve Leikola: Suomalainen valokulttuuri kaipaa perusteellista tomutusta ja sitä ohjaavien periaatteiden päivittämistä

Kirjoittaja on Virve Leikola, Suomen valotaiteen seura Flash ry:n toiminnanjohtaja ja taiteen maisteri. Kuva: Oulu2026

Näkökulma

Julkaistu: Kirjoittaja: Virve Leikola

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Suomen valotaiteen seura Flash ry:n toiminnanjohtaja Virve Leikola tuo kirjoituksessaan esille valon ja sen läsnäolon merkityksen. Valaistussuunnittelu on kestävää kaupunkikehitystä. On tärkeää nostaa ja korostaa sitä mitä jo on, ja tunnelma on kaiken kiinnostavuuden ja sitoutumisen a ja o, hän toteaa.

Maan kiertorata on kallellaan juuri sen verran, että me 60–70 leveyspiirien suomalaiset saamme nauttia ja kärsiä valonmäärän äärimmäisistä vaihteluista.

Auringonvalo lankeaa maahan kulmassa, joka kurittaa ja rakastaa pohjoisia leveysasteita aivan erityisellä intohimolla. Yksikään päivä vuodessa ei ole samanlainen. Pohjoinen valo on aivan omanlaisensa; villi, kesytön ja dramaattinen. Pimeinä päivinä valo tuntuu yltävän tuskin maan pinnalle asti. Kesällä aurinko paahtaa ja ulvoo yötä päivää, eikä silloin levähdä kukaan. Ei ihminen eikä luonto. Pohjoisen yötön yö on niin erityinen, että linnutkin ylittävät lukuisia leveyspiirejä lentäessään pesimään ja saattamaan poikasensa elämän alkuun auringon alle, joka ei laske. Suomi on lintujen paras kesäkohde, sananmukaisesti lintukoto.

Kesä on kiihkeä ja onnettoman lyhyt. Sen jälkeen pimeä vuodenaika tuntuu kohtuuttoman pitkältä. Pohjoisessa vuosittainen 4000 tuntia pimeyttä painottuu talvikaudelle ja päivien aktiivisille tunneille.

Valo on yhtä aikaa elämän arkisin ja erikoisin asia. Jokainen voi kotiseiniensä sisäpuolella valaista elinympäristönsä, kuinka haluaa. Mutta kun astumme julkiseen kaupunkitilaan, asia ei olekaan enää aivan yhdentekevää. Pimeä, öinen kaupunki on kaikkien päällekkäin sytytettyjen valojen summa. Katuvalot, mainosvalot, teollisuuden valot, julkisivuvalaistukset, näyteikkunoiden valot, kausivalot, liikennevalot, mainosnäytöt ja autojen ajovalot sekoittuvat iloisesti ja surutta.

Kuinka kauas ja mihin suuntaan keinovalo heijastuu? Mitä kaikkea tulemmekaan valaisseeksi?

Kun pimeässä kaupungissa on jotain katseltavaa, näkymistä tulee taulu, johon katsoja mieli rakentaa tarinaa ja kiinnittää siihen muistoja.

Parhaimmillaan kaupungin pimeän tarina voisi kertoa sen arkkitehtuurista, kirkoista, silloista, aukioista, puistoista, rannoista, patsaista, tehtaista tai kulkuväylistä. Valolla voidaan nostaa pimeästä kaupunkikuvan Tuhkimoita, – päivänvalossa mitäänsanomattomia kohteita- jotka pimeässä valaistuna nousevat koko kaupungin tunnuskuviksi, ihmisten suuresti rakastamiksi kohteiksi.

Valaistus luo kaupungin uudelleen pimeässä. Koko kaupungin muoto, hahmo, tarina ja tunnelma hahmottuvat valon ja pimeän ansiosta. Kun pimeässä kaupungissa on jotain katseltavaa, näkymistä tulee taulu, johon katsoja mieli rakentaa tarinaa ja kiinnittää siihen muistoja.

Sykähdyttävät valotaiteen ja valoarkkitehtuurin kohteet toistuvat erinomaisesti valokuvissa, ja ovat erittäin näkyviä ja laajalle leviäviä somesisältöjä. Valotaide ja valoarkkitehtuuri leviävät paikkamerkittynä kuvina somessa ennennäkemättömällä voimalla, ja rakentavat näin perinteistä viestintää ja markkinointia monin verroin voimakkaammin kaupungin imagoa. Joten miltä kaupunki näyttää pimeällä, ei ole ollenkaan yhdentekevää. Kaikkialla kiinnostaa kaupunki, joka on hieno, elämyksellinen ja jonka näemme korostavan omia parhaita puoliaan.

Valaistussuunnittelu on kestävää kaupunkikehitystä. On tärkeää nostaa ja korostaa sitä mitä jo on. Tunnelma on kaiken kiinnostavuuden ja sitoutumisen a ja o.

Onneksi nykyinen valaistustekniikka mahdollistaa pitkälti kaupunkivalaistuksen säätämisen. Pelkkä säätömahdollisuus ei kuitenkaan riitä. Todellinen ratkaisu on valaistussuunnittelun lisääminen. Mitä päätämme valaista ja minkälaisella valolla? Puhumme suomalaisesta valokulttuurista, joka kaipaa perusteellista tomutusta ja sitä ohjaavien periaatteiden päivittämistä. Valaistussuunnittelulla muotoillaan kestävää, esteettistä ja elinvoimaista pimeän ajan kaupunkiympäristöä jokaiseen pimeään päivään ja yöhön.

Kirjoitus on osa Oulu2026:n Valon kuukausi -tapahtumaa.