Virpiniemessä puu kaatuu hevosmetsureiden voimin – tuhatkiloinen työhevonen on uskollinen isännälleen
Hevosmetsurit Miika Åfelt (vas.) ja Ralf Sundvik antavat työkavereilleen lounastauon. Työ Virpiniemessä jatkuu vielä muutaman kuukauden. Kuvat: Carita Forsman
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Pokas, Amanda, Figaro ja Pläsi ovat töissä. Ne odottavat rauhallisesti pareittain paikoillaan, milloin moottorisahan ääni lakkaa. Kun pöllejä on tarpeeksi, metsuri vaihtaa sahan nahkaohjaksiin ja ohjaa valjakon rungon viereen. Siitä puut nostetaan kyytiin ja hevosten vetämänä kuljetetaan noutopaikalle.
Metsässä harppova Miika Åfelt on ainoa tällä hetkellä Suomessa ammattimaisesti hevosten kanssa rankametsässä töitä tekevä metsuri. Virpiniemessä hänellä on apunaan aiemmin alalla ollut metsuri Peter Ekholm sekä alalle opetteleva Ralf Sundvik, joka on itsekin eläkkeellä oleva hevosmies.
”Tämä taitaa olla sukupuuttoon kuoleva laji, mutta täytyy sanoa, että kysyntä on viime vuosina pelkästään kasvanut. Työtilauksia on vuosiksi eteenpäin”, naurahtaa ikaalilainen karjatilallinen ja pienviljelijä Miika Åfelt.
Åfeltin työhevoset olivat noin viitisen vuotta sitten harvennustöissä Turkansaaressa ja heidät haluttiin Ouluun uudelleen. Tänä talvena se onnistui ja Oulun kaupunki on tehnyt heidän kanssaan vuoden sopimuksen, jossa on optio kolmelle lisävuodelle. Tänä talvena kohteena on Virpiniemen hevosurheilualueen puistometsät.
Pehmeää metsänkorjuuta
Nyt Virpiniemessä on moottorisaha soinut jo noin parisen viikkoa ja työ kestää vielä muutaman kuukauden.
”Yhtään vihaista ratsastajaa emme ole vielä kohdanneet, vaikka harvennuskohde on ihan tässä ravi- ja ratsureittien tuntumassa. Tämä voi olla tottumattomalle hevoselle pelottavaa”, sanoo Ralf Sundvik.
”Yksi ratsastaja tuli hieman pomppivan hevosen kanssa vastaan, mutta ratsastaja fiksusti sanoi, että hän haluaa siedättää omaansa tällaiseen kummallisuuteen”, hän lisää tyytyväisenä.
Pehmeälle metsänhoidolle on siis kasvavaa tilausta.
”Meidät tilataan kohteisiin, joissa halutaan, ettei maasto vauriudu. Tämä on tällaista luomuhommaa”, Åfelt toteaa.
Hevosten jäljiltä metsä säilyy rikkoutumatta ja puu saadaan talteen luonnonmukaisesti.
”Hevosten ajouran leveys on maksimissaan kolme metriä, joka on puiden luontainen väli. Hevosen kanssa pääsemme siis pienemmällä vehkeellä ketterämmin. Toisella harvennuskerralla korjattavaa puuta on 25 prosenttia enemmän, joka on tietysti metsänomistajalle taloudellisestikin parempi. Mutta luontoa ajatellen tällaista tapaa pitäisi suosia enemmän, vaikka korjuu maksaakin hieman enemmän”, hän sanoo.
Rakkaudesta lajiin
Åflet on hevosmetsurina siis harvinaisuus lajissaan, ainoa ammattimainen Suomessa. Hevoskärpänen puraisi häntä jo 13-vuotiaana ja 17-vuotiaana hän osti ensimmäisen oman hevosensa, suomenhevosen, jonka hän otti mukaansa armeijaankin.
”Armeijan jälkeen kävin metsurikoulun ja ryhdyin oman hevoseni kanssa savottaan. Siitä asti olen alalla ollut, vuodesta 1994”, hän kertoo.
Menneet vuosikymmenet ovat olleetkin sitten tuotekehittelyä, eri hevosrotujen testaamista, valjaiden etsimistä ja nyt toiminta on tullut siihen pisteeseen, että hän valmistuttaa ja myy kehittämäänsä hevosmetsurivaunua ulkomaille, esimerkiksi Ruotsiin, Englantiin ja Ranskaan.
”Tajusin jo ihan alussa, että homma pitää saada helpommaksi ja tämä vuosien varrella kehittynyt ammattitaito on oikeastaan se liima, joka minut on pitänyt alalla, vaikka kevyttä hommaa tämä ei ole.”
Rakkaudesta hevosiin
Mutta kaiken ytimenä ovat hevoset, rakkaus niihin, niiden ymmärtäminen ja niiden kanssa työskenteleminen.
Kun Miika Åfelt lähtee metsätöihin, mukaan lähtee vähintään kaksi hevosta. Virpiniemessä töissä on neljä. Ranskalaisperäinen perchenhevonen on vuosisatojen saatossa jalostettu työhevonen, joka painaa noin 900-1200 kiloa ja on kestävä, vahva ja vankkarakenteinen.
”Luonne sillä on ykkösluokkaa. Työskentelen näiden kanssa savotassa, kesäfestivaaleilla, hääajoissa ja maatilalla ne vetävät vaikka minkä näköistä vekotinta perässään. Yhtään huonoluonteista percheronea en ole kohdannut.”
Hän myös kouluttaa hevosensa itse.
”Kaksivuotiaana ajan ne ensimmäisen kerran sisään eli opetan valjaat, erilaiset laitteet ja kalisevat äänet. Siinä menee noin 30 tuntia. Tämä rotu on nopea oppimaan ja niillä on korkea työmoraali”, hän kertoo.
”Sitten jatkossa käytän parina kokeneempaa toista hevosta opetuksessa, eli valjakon toisella puolen on esimerkki, miten käyttäydytään. On sitten kiinni vaatimustasosta, kuinka paljon vielä tehdään opetustunteja, sadoista tuhansiin.”
”Työ hevosten kanssa on vastavuoroisuutta, se vaatii ihmiseltä pitkäjänteisyyttä ja nöyryyttä. Mutta antaessaan saa. Nämä työhevoset tekevät kaikkensa hyvän isännän eteen.”
Harvennushakkuut Haukiputaan Virpiniemessä jatkuvat vielä muutaman kuukauden. Sitten Miika Åfelt pakkaa hevoset ja vaunut takaisin kuljetusvaunuihin ja palaa kotikonnuille. Luonnonmukaista metsänhoitoa Oulun seudulla vielä riittäisi tulevillekin vuosille, ja nähtäväksi jää käyttääkö Oulun kaupunki saamansa optiot näiden komeiden perchenhevosten palkkaamiseen.