Suurin osa oululaisten komposteista kunnossa
Jätelain muutoksella pyritään parantamaan biojätteen kierrätysastetta. Siksi kompostistakin on syytä pitää hyvää huolta. Kuva: Mostphotos
Kesän ja syksyn aikana Oulun omakotitalovaltaisilla alueilla tehdyissä kompostitarkastuksissa selvisi, että noin kaksi kolmasosaa komposteista oli hyvässä kunnossa, mutta kolmasosasta löytyi huomautettavaa.
Oulun seudullinen jätehuoltoviranomainen kiersi katsastamassa komposteja kesä-elokuussa. Tarkastuksia tehtiin omakotitalovaltaisilla alueilla satunnaisotannalla kaikkiaan 958 kohteessa, viimeisiä yksittäisiä uusintatarkastuksia vielä syys- ja lokakuussa.
Hyväksytyn tuloksen sai 633 (66 %) ja korjauskehotteen 325 (34 %) tarkastetuista talouksista. Hyväksyttyjä kompostointi-ilmoituksia on tehty Oulussa kaikkiaan 11 500.
Korjauskehotteet olivat enimmäkseen helposti hoidettavia toimenpiteitä, esimerkiksi kuivikkeen käyttöä.
”Komposti ei saa olla liian kostea eikä liian kuiva. Komposti toimii, kun käyttää kuiviketta ja muistaa sekoittaa kompostia”, palvelupäällikkö Ilona Suppanen Oulun kaupungilta kertoo.
Käynnin aikana tarkastettiin, että kompostori täyttää jätehuoltomääräysten kriteerit, kuten lämpöeristyksen, jyrsijäsuojauksen ja ilmastoinnin, sen hoito on asianmukaista ja kompostointiprosessi toimii ja että kompostointi-ilmoitukseen kirjatut tiedot ovat paikkansapitävät.
Uusi jätelaki taustalla
Kompostointi-ilmoitukset ja -tarkastukset perustuvat uudistuneeseen jätelakiin. Lakimuutoksella pyritään muun muassa biojätteen kierrätysasteen nousuun. Oulun seudulla sekajätteestä lähes 30 prosenttia on tällä hetkellä biojätettä. Kotitalouksista kerätyn biojätteen määrä on kasvanut tänä vuonna noin 10 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Taajamassa sijaitsevilla kiinteistöillä on jätteiden erilliskeräysvelvoitteita. Kiinteistöt voivat valita biojätteen erilliskeräyksen tai kompostoinnin. Erilliskeräystä voi toteuttaa myös biojäte- tai kompostikimppana lähinaapureiden kesken. Kompostoinnista on tehtävä kompostointi-ilmoitus jätehuoltoviranomaiselle.
”Jos kiinteistön omistaja vaihtuu tai kompostoinnista siirrytään erilliskeräykseen, pitäisi uudet tiedot ilmoittaa myös kompostointi-ilmoitukseen”, vinkkaa Suppanen.
Oulun seudullisen jätehuoltoviranomaisen toimialueeseen kuuluvat Hailuoto, Ii, Kempele, Lumijoki, Oulu ja Pudasjärvi. Kesän aikana tarkastuksia tehtiin Oulun lisäksi Kempeleessä.