Soutamalla saatiin ensi kevääksi puuntaimia – oululaiset koululaiset osallistuivat kOulujokisoutuun

Lähtölaukaus puuntaimien hankkimiselle saatiin Amazing North -tapahtumassa. Kuva: arkisto/Sanna Krook

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Soudusta kerätyllä energialla ja varoilla hankitaan puuntaimia, jotka istutetaan yhdessä oululaisten lasten ja nuorten kanssa kaupunkiin pienentämään hiilijalanjälkeämme.

Koulujen oppilaat ja opiskelijat soutivat yhteensä 192 kappaletta puuntaimia.

”Tulos on laskettu siten, että yksi soudettu metri vastaa 0,00013 kilowattituntia ja yksi puuntaimi maksaa 0,5 kilowattituntia. Puut istutetaan ensi keväänä 2023 Toivon Agenda -tapahtumassa yhteistyössä Oulun Infran kanssa”, kertoo kehittäjäopettaja Jussi Tomberg.

Alakoulujen sarjan voitti Keiskan koulu 68,4 kilometrin soutumatkalla, yhtenäiskoulujen sarjan voiton vei Haukiputaan koulu 93,9 kilometrin soutumatkalla ja yläkouluista sekä lukioista pisimmälle souti Laanilan koulu, jossa kilometrejä kertyi 93,4.

Valtakunnallista Energiansäästöviikkoa vietetään 11.–16. lokakuuta 2022. Myös asteen verran viileämpi Oulun kaupunki varautuu julkisten rakennusten energian¬säästöön talvikaudella 2022–2023. Energiansäästöviikolla kerromme lisää nuorten oululaisten ideoista energiansäästöstä.

 

 

 

 

Lue myös