Sinilevää oli Pohjois-Pohjanmaalla vähemmän kuin edellisinä kesinä

Levätilannetta on seurattu tarkasti eri puolilla maakuntaa. Kuva Paltamon Pentinlammelta. Kuva: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Luonto & ympäristö

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Alkukesästä havaittiin männyn siitepölyä vesistöissä paikoin runsaastikin. Kesän ensimmäiset sinilevähavainnot tehtiin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen mukaan juhannuksena Iin ja Oulun rannikkovesissä.  

Satelliitti mittasi 1. heinäkuuta Hailuodon, Oulun ja Iin rannikkoalueilla 21–26 asteen pintalämpötiloja ja levälauttoja havaittiin Hailuodon ja Oulunsalon välisellä Luodonselällä sekä Haukiputaan ja Iin välisellä merialueella kauempanakin merellä.  

Kesä-heinäkuun vaihteessa kansalaiset tallensivat 20 sinilevähavaintoa Oulun, Iin ja Kuivaniemen rannikkoalueilta Järvi-meriwiki – ja Vesi.fi-verkkopalveluihin.  Vastaava sinilevien runsastuminen merialueella koettiin kesällä 2021 heinäkuun alussa, jolloin Perämeren pintavesi oli ennätyksellisen lämmintä. 

Oulun Rotaryklubin yhdellä havaintopaikalla Oulun edustalla havaittiin vähän sinilevää elokuun alussa. Oulun ja Muhoksen Rotaryklubit osallistuivat sinileväseurantaan Pohjois-Pohjanmaalla ensimmäistä kertaa kolmella havaintopaikalla.  

Säännöllisen sinileväseurannan havaintopaikoilla sinileviä havaittiin kahdeksalla havaintopaikalla, mikä on vähemmän kuin edellisinä kesinä. Eniten sinileviä havaittiin heinäkuun puolivälissä ja elokuun puolivälissä. Kaikki havaitut sinileväesiintymät olivat määrältään vähäisiä ja kestoltaan pisimmillään kolmena perättäisenä viikkona. 

Kansalaiset ilmoittivat sinilevistä ja kuusen suopursuruosteesta kolmestatoista järvestä ja kahdesta joesta Pohjois-Pohjanmaan alueella. Kahdesta järvestä ilmoitettiin, että levää ei ollut, muissa havaitun sinilevän määrä vaihteli vähäisestä erittäin runsaaseen. Elokuussa kansalaisten sinilevähavainnot vähentyivät selvästi. 

Syksyä kohden vesien pintalämpötilan lasku ja valon määrän vähentyminen hillitsevät sinilevien kasvua. Runsaitakin sinileväkukintoja voi kuitenkin esiintyä vielä syys-lokakuussakin. Sinileväseuranta jatkuu syyskuun loppuun saakka.