Limingantullin uuden kierrätyskeskuksen nimi selvisi: oululaiset asioivat pian Likellä

Kiertokaaren työnjohtaja Mika Inkala esittelee uutta Likke-keskusta, jonne avautuu maanantaina 3. huhtikuuta myös tekstiilimyymälä sekä poistotekstiilin keräyspiste. Koko kierrätyskeskuksen avajaiset ovat 28. huhtikuuta.

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kiertokaaren järjestämään kierrätyskeskuksen nimikilpailuun tuli noin 350 erilaista nimiehdotusta. Varteenotettavia ideoita tuli erittäin runsaasti ja moni hyvä ehdotus jouduttiin karsimaan pois, koska nimi oli ennestään käytössä. Tällä kertaa mikään ehdotuksista ei suoraan valikoitunut keskuksen nimeksi, vaikka moni idea liippasi läheltä. Likke-nimi muotoutui kaikkien ehdotusten pohjalta.

Myös tekstiilimyymälä ja -keräyspiste

Uuden kierrätyskeskuksen tavaran vastaanotto avautuu maanantaina 3. huhtikuuta.

Likellä vaalitaan ajatusta, että kaikki paras on jo tehty. Liken toiminnoista vastaava Kiertokaaren työnjohtaja Mika Inkala toivoo, että väki lahjoittaisi myymälään monipuolisesti erilaisia hyväkuntoisia kierrätystavaroita. 

”Meille voi tuoda esimerkiksi kaikenlaisia huonekaluja, liikunta- ja harrastevälineitä, lastentarvikkeita, polkupyöriä ja monenlaisia kodin käyttöesineitä. Otamme mielellämme vastaan myös ylijäänyttä rakennustavaraa”, Inkala kertoo.

”Jos tavara ei sovellu myyntiin, Kiertokaari toimittaa sen asiakkaan niin halutessa eteenpäin jätemaksua ja pientä kuljetusmaksua vastaan.”

Likellä avautuu maanantaina 3. huhtikuuta myös tekstiilimyymälä sekä poistotekstiilin keräyspiste. Koko kierrätyskeskuksen avajaiset ovat luvassa perjantaina 28. huhtikuuta.

Avajaisten jälkeen Likellä avataan myös tietoturvapaperin ja muistia sisältävän elektroniikan keräyspisteet sekä Oulun kaupungin liikuntavälinelainaamo. 

Limingantullin Kierrätyskeskus Likke sijaitsee osoitteessa Jääsalontie 16–18, Oulu. 

 

Lue myös