Joulukuusen voi alueellamme hankkia valtion metsästä luvallisesti
Joulukuusen nouto itse metsästä voi olla hauskaa koko perheen toimintaa. Kuvituskuva: Mostphotos
Pohjois-Pohjanmaalla, Lapissa ja Kainuussa voi jälleen hakea joulukuusen talouskäytössä olevasta valtion monikäyttömetsästä hankkimalla luvan Eräluvat.fi-palvelusta. Eteläisemmissä maakunnissa joulukuusilupia ei myydä valtion metsien hajanaisuuden vuoksi.
Joulukuusiluvan hinta on kymmenen euroa. Luvan hankkimisen jälkeen puun voi hakea valtion talouskäytössä olevasta monikäyttömetsästä seuraavin ehdoin:
- Puun saa kaataa tien varresta, enintään noin 20 metrin etäisyydeltä tiestä
- Puita ei saa kaataa istutetusta taimikosta
- Puun enimmäispituus on kolme metriä
Lumisena aikana on hyvä varmista etukäteen, että metsätie on aurattu. Joulukuusta ei saa koskaan hakea suojelu- tai retkeilyalueilta tai muilta valtion erityisalueilta. Luvan ostajan vastuulla on varmistaa, että puu haetaan metsätalouskäytössä olevasta monikäyttömetsästä.
Monikäyttömetsien sijainnit voi tarkistaa Retkikartta.fi-palvelusta ja seurata Eräluvat.fi-palvelun ohjeita. Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnissa joulupuuksi saa kaataa vain mäntyjä, sillä pohjoisemmassa Lapissa kuuset ovat harvassa.
Joulukuusiluvan voi hankkia edellä mainitusta Eräluvat-palvelusta. Joulukuusiluvan hinta on 10 euroa.