Oulussakin pelataan rugbya – Oulu Rugby Clubin Elisa Korhonen ja Juha-Matti Runtti kannustavat kokeilemaan lajia
Oulu Rugby Clubin Elina Korhonen ja Juha-Matti Runtti pehmustettujen maalitolppien välissä. Rugbyssa maalista saa eri määrän pisteitä riippuen siitä, tekeekö sen käsin kuljettamalla vai potkaisemalla. Kuvat: Antti A.T. Leinonen
Rugby on englantilaislähtöinen joukkueurheilulaji, jossa soikea pallo koetetaan saada pelattua vastustajan maalialueelle. Pelivälineen hallinnasta kilpailtaessa fyysinen kontakti vastustajaan on sääntöjen puitteissa sallittua.
Mahdollisuus tutustua lajiin joko pelaamalla tai ihan vain katsomalla tarjoutuu Maikkulan urheilukeskuksessa, jossa paikallinen rugbyseura Oulu Rugby Club pelaa ja harjoittelee. Vuonna 2020 perustetulla seuralla on harrastustoimintaa alakoululaisista aikuisiin sekä miehille että naisille.
Oulu Rugby Clubin pelaajat Elisa Korhonen, 26, ja Juha-Matti Runtti, 34, toivottavat ihmiset rohkeasti kokeilemaan uutta fyysistä harrastusta.
Monipuolinen joukkueharrastus
Juha-Matti Runtti kertoo päätyneensä rugbyn pariin alun perin kaverinsa houkuttelemana. Hän etsi itselleen sopivanlaista, sosiaalista ja fyysistä joukkuelajia. Ennen kaverinsa kehotusta kokeilla rugbya Runtilla ei ollut ennestään mitään pohjatietoja lajista, eikä hän tiennyt sitä edes pelattavan Oulussa.
”Katselin mielenkiintoisen näköisiä kuvia lajista, jossa pelattiin soikealla pallolla, vähän rymisteltiin ja nosteltiin toisia pelaajia ilmaan. Kävin tutustumassa treeneissä, ja lähdin siitä tosi nopeasti mukaan – olin parin viikon harjoittelun jälkeen pelaamassa jo ensimmäistä peliäni”, Runtti valottaa omaa ensikosketustaan rugbyyn vuonna 2020.
”Rugby sopii harrastuksena kaikenikäisille ja kaikenkokoisille. Kuntotasojakin on hyvin erilaisia meidän seurassamme.”
Runtti luonnehtii rugbya yhteisölliseksi lajiksi, jossa joukkueen yhteistyö ja joukkueena onnistumisen mahdollisuudet ovat viety äärimmilleen.
”Käsissä kannettavaa palloa kuljetetaan eteenpäin juoksemalla. Tilaa haetaan syöttämällä pelivälinettä joko sivuille tai taaksepäin. Palloa voi myös potkaista eteenpäin. Rugbyssa joukkueen viestintä kentällä niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessä on olennaista. Kommunikoinnilla kartoitetaan, missä on tilaa ja mihin kannattaa mennä, sekä pidetään esimerkiksi linja yhtenäisenä”, Runtti kuvailee rubgyn tunnusomaisia piirteitä.
Elisa Korhonen sanoo aloittaneensa Rugbyn harrastamisen samaan aikaan Runtin kanssa. Rugby oli juoksua aiemmin harrastaneen Korhosen ensimmäinen joukkuelaji. Hän innostui heti lajia kokeiltuaan ja oli aloittaessaan ainoa nainen joukkueessa noin ensimmäisen puolen vuoden ajan. Naisia tuli pikku hiljaa lisää mukaan, ja nykyisin heillä on oma joukkue.
”Rugby sopii harrastuksena kaikenikäisille ja kaikenkokoisille. Kuntotasojakin on hyvin erilaisia meidän seurassamme. Lajina se on monipuolinen, ja sitä on viihdyttävä seurata tapahtumien runsauden vuoksi”, Korhonen toteaa.
Korhonen ja Runtti mainitsevat, että rugbyssa hyökkääjät ovat usein isokoisia, koska vääntötilanteissa vaaditaan voimaa. Pienikokoisemmat pelaajat löytävät pelipaikkansa monesti taas laidoilta, joissa korostuvat ripeään etenemiseen tarvittavat nopeusominaisuudet.
Pistelaskua ja pelitilanteita
Elisa Korhonen kertoo, että rugbyssa maaleista saa tekotavan mukaan eri määrän pisteitä. Maalintekotavoilla, kuten myös pelin sisältämillä erikoistilanteilla, on omat englannin kielestä juontavat nimikkeensä.
”Pallon vieminen maaliviivan yli ja sen painaminen maahan tuo viisi pistettä ja on nimeltään try. Sen jälkeen maalintehnyt joukkue saa yrittää vielä conversio-potkua, josta tulee kaksi lisäpistettä sen osuessa tolppien väliin ja maaliriman yläpuolelle”, Korhonen valistaa rugbyn pistelaskutusta.
”Pelitilanteessa voi tehdä kolmen pisteen arvoisen potkumaalin siten, että palloa voi potkaista sen koskettua maata. Sellainen maali on drop goal. Lisäksi rikkeestä vastustaja saa rangaistuspotkun, josta onnistuessaan tulee kolme pistettä”, Runtti jatkaa.
Juha-Matti Runtti selvittää rugbyyn kuuluvia monenlaisia pelitilanteita.
”Tavanomaisia tilanteita ovat rykelmäaloitukset eli scrumit. Siinä kummastakin joukkueesta asettuu pelaajia vastakkain tavoitellakseen rykelmän keskellä olevaa palloa. Kaikkien tilanteessa olevien on työnnettävä samanaikaisesti ja oikeassa asennossa. Sitten on ajoituksia vaativat sivurajaheitot, joissa muut pelaajat nostavat yhden joukkuekavereistaan ilmaan kurkottamaan peliin palautettavaa palloa.”
Turvallisuus edellä
Katsojalle silmäänpistävä piirre rugbyssa on pelin fyysisyys, sillä lajiin kuuluvat pallolliseen pelaajaan kohdistetut taklaukset.
”Treeneissä lähdemme turvallisuus ensin liikkeelle. Rugbyssa on aina taklattava hartialinjan alapuolelle ja vielä sillä tavoin, että pää jää painottamalle puolelle. Taklaus tapahtuu hallitusti mahdollisimman alas vartaloon. Vastustajasta on tarkoitus tarttua molemmin käsin kiinni ja viedä maahan – lajissa ei siten rymistellä holtittomasti olkapää edellä”, Runtti avaa oikeaoppista kontaktia.
Korhonen ja Runtti sanovat, että vaihtelee täysin yksilöittäin, milloin joku harrastuksen aloittanut on valmis peleihin. Pelaamiseen tähtäävän aloittelijan on tärkeintä käydä aktiivisesti treeneissä, että säännöt alkavat olla vähitellen selvillä, ja sen ohella osaa huolehtia turvallisuudesta. Koska kyseessä on kontaktilaji, pelaamiseen vaaditaan siihen sopiva vakuutus.
”Seura tekee lajia tutuksi oululaisille järjestämällä lapsille ja nuorille maksuttomia rugbyn alkeiskursseja sekä kaikille avoimia Retkahda rugbyyn -tapahtumia.”
Harjaantumattoman katsojan silmään eivät välttämättä avaudu ne joukkueena tehtävät liikkeet, joilla luodaan etenemiseen vaadittua tilaa kentälle. Sen sijaan yksilötaidot ovat jokaiselle katsojalle helpommin huomattavissa.
”Varmaan näyttävintä rugbyssa sellaiselle, joka ei lajista vielä paljon tiedä, ovat muun muassa hyvät läpijuoksut ja potkut sekä kovat taklaukset. Lisäksi oivaltavat syötöt ja harhautukset ovat varmasti mukavaa seurattavaa”, Runtti ohjeistaa tarkkailemaan pelin sisältämiä yksityiskohtia.
Suositeltavia varusteita harrastuksessa ovat hammassuojat, nappulakengät ja pääsuojus, joka suojaa etenkin korvia ja ohimoita nirhaumilta.
Jo parikymmenvuotinen historia
Oulussa rugbya on pelattu jo vuodesta 2002 lähtien OYUS:n eli Oulun yliopiston urheiluseuran alaisena, jolta pohjalta Oulu Rubgy Clubin seurahistoria on käynnistynyt.
”Miesten ja naisten joukkueet treenaavat samanaikaisesti kahdesti viikossa eli tiistaisin ja torstaisin. Tällä hetkellä molemmat joukkueet pelaavat 1. divisioonassa. Kumpikin joukkue kohtaa sarjansa muut joukkueet kahdesti, jonka jälkeen on mahdolliset jatkopelit. Kausi alkaa toukokuun lopulla ja jatkuu syyskuun loppuun. Naisten joukkue etsii valmentajaa parhaillaan. Niiden lisäksi seuralla on vähän omaa junioritoimintaakin ja niitä harjoituksia vetää Tapio Ruha”, Korhonen sanoo.
”Seura tekee lajia tutuksi oululaisille järjestämällä lapsille ja nuorille maksuttomia rugbyn alkeiskursseja sekä kaikille avoimia Retkahda rugbyyn -tapahtumia”, täydentää Runtti.
Miehillä on Suomessa kolme eri sarjatasoa eli 1. ja 2. divisioona sekä SM-sarja. Naisilla on Suomessa SM-sarja ja 1.divisoona. Rugbyssa on tehty helpoksi lainapelaajien käyttö eri sarjatasojen välillä. Sekä Elisa Korhonen että Juha-Matti Runtti pelaavat myös eteläsuomalaisissa SM-sarjajoukkueissa.
”Miesten joukkuetta on valmentanut parin kauden ajan ranskalainen Hugo Boddaert, joka on Oulussa tohtorikoulutettavana. Hänen myötä pelimme on kehittynyt aiemmista kausista huomattavasti, mutta samalla koko 1. divisioonaan taso on noussut edeltäviltä kausilta”, kertoo Runtti.
Tavoitteena niin miesten kuin naisten joukkueilla on houkutella uusia pelaajia mukaan harrastukseen.
”Pelaajien määrä vaikuttaa suoraan siihen, miten voimme harjoitella. Jos porukkaa on liian vähän, niin kovin monimutkaisia kuvioita ei pysty silloin treenaamaan. Saisi olla suurin piirtein 15 pelaajaa jokaisessa treenissä”, Runtti katsoo.
Rugbyssa joukkueen täydessä kokoonpanossa voi olla 15 kenttäpelaajaa ja kahdeksan vaihtopelaajaa. Pelissä pelataan kaksi 40 minuutin puoliaikaa. Talvisin Oulu Rugby Clubissa voi pelata olympialaji 7-rugbya, jossa pelaajia on kentällä kerrallaan seitsemän per joukkue ja peliaika on kaksi seitsemän minuutin puoliaikaa.
Tarkempaa lisätietoa Oulu Rugby Clubin harjoitusajoista ja muusta toiminnasta löytyy heidän kotisivultaan tästä linkistä.