Arinan tukihaku lasten ja nuorten hyväksi toimiville yhteisöille taas käynnissä

Arina jakaa kaikkiaan 200 000 euroa lapsia ja nuoria tukevaan toimintaan. Kuva: Sanna Krook / arkisto
Osuuskauppa Arina järjestää tänäkin vuonna Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tukihaun yhteisöille, jotka toimivat lasten ja nuorten parissa. Jaossa on kaikkiaan 200 000 euron tukisumma.
Arinan jakama Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tuki on tarkoitettu haettavaksi lasten ja nuorten hyväksi toimiville yhteisöille, seuroille, yhdistyksille, koululuokille ja hyväntekeväisyystoimijoille. Tuen avulla on aiempina vuosina muun muassa rahoitettu pelireissuja, harrastusvälineiden ostoja, pelipaitoja ja lasten ja nuorten tapahtumia sekä harrastusmaksuja vähävaraisille. Arina on jakanut tukea vuodesta 2013 lähtien.
Tuenhakijaksi voivat ilmoittautua pohjoissuomalaiset yhteisöt, jotka kohdistavat saamansa tuen lasten ja nuorten toimintaan alueella, joiden toiminta on jatkuvaa ja pysyvää ja joilla tuki ohjautuisi vähintään 25 lapselle tai nuorelle. Tuensaajat valitaan Arinan asiakasomistajien äänestyksellä lokakuussa. Tukea maksetaan tänä vuonna 200 000 euroa, euro jokaista Arinan asiakasomistajaa kohden.
”Asiakasomistajat päättävät äänestämällä tuensaajat ja me Arinassa varmistamme, että tukisumma jakautuu suhteutettuna koko Arinan toimialueelle, ei ainoastaan suurimpiin kaupunkeihin. Puolet tuesta ohjataan lasten ja nuorten harrastusyhteisöille ja toinen puolisko hyväntekeväisyyskohteille lasten ja nuorten hyväksi”, Osuuskauppa Arinan henkilöstö- ja viestintäjohtaja Minna Salonen kertoo tiedotteessa.
Tukihaku on käynnissä 30. syyskuuta asti.