Ylikiimingin yläkoulun oppilaat valmiita Steam-haasteeseen: Amazing North -tapahtumaan Ouluhalliin odotetaan tuhansia kävijöitä

Steam-projektit edistävät luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä taiteen, tieteen ja teknologian risteyksessä. Ylikiimingin koulussa Steamin viemänä on oltu ensimmäisestä pilottikokeilusta lähtien. Kuvat: Anne Laurila

Julkaistu: Kirjoittaja: Anne Maarit Laurila

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun kaupungin strategian mukaan sivistys rakentaa osaavaa, kestävää ja kansainvälistä Oulua. Väittämä ei ole tyhjää puhetta, sillä kaupungin sivistys- ja kulttuuritoimi ovat ottaneet sydämen asiakseen edistää oululaisten oppimisen iloa vauvasta ikäihmiseksi asti. Työstä konkreettinen esimerkki on vuonna 2018 kuuden oululaisen koulun käynnistämä pilottihanke Steamin parissa. Toiminnan keskiössä on maailmalta tuttu STEM-pedagogiikka, joka muodostuu englannin kielen sanoista Science (tiede), Technology (teknologia), Engineering (tekniikka, koneoppi) ja Mathematics (matematiikka). Oulussa lisättiin mukaan A eli Arts (taide) ja Steam in Oulu -yhteisö sai alkunsa.

“Oulussa Steam in Oulu -yhteisössä on mukana yli 40 Steam-yksikköä varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta ja lukiosta. Kehitämme Steam-polkua päiväkodista lukioon ja aina aikuisuuteen asti. Toimintaa kehitetään verkostona, johon koulujen lisäksi kuuluvat Oulun kaupungin kirjasto ja Museo- ja tiedekeskus Luuppi, Oulun yliopisto, Oulun ammattikorkeakoulu ja OSAO. Lisäksi mukana on laajasti yritysyhteistyökumppaneita”, kertoo Maikki Manninen, Oulun kaupungin ICT kehittäjäopettaja.

Opetuksessa tai varhaiskasvatuksessa Steam tarkoittaa eri oppiaineiden ja teknologian sekoittamista laajoiksi opintokokonaisuuksiksi, jossa yritys ja erehdys sekä yhdessä oppiminen ruokkivat oppilaiden oivalluksia. Opettajankaan ei tarvitse tietää kaikkea valmiiksi.

“Steamissa opettajat ovat enemmän ohjaajan roolissa, ei heilläkään ole kaikkia ratkaisuja valmiina. Luokissa voidaan yhdessä ratkaista ongelmia ja samalla opitaan tärkeitä tulevaisuuden taitoja ja yhteistyötä”, Manninen toteaa.

Steam-projekti Minecraftin avulla

Ouluhallin Amazing North -tapahtumassa todellakin ratkaistaan tulevaisuuden ongelmia. Steam-koulujen 4.–9.-luokkalaiset ovat voineet osallistua Tool Camp -haasteeseen, jossa ennalta annetuista tehtävistä valitaan yksi, ja koululaisryhmä saa itse keksiä tehtävään ratkaisun, joka esitellään Ouluhallissa yleisölle ja tuomaristolle. Tehtävät eivät ole helpoimmasta päästä, sillä ratkaisua etsitään globaaleihin haasteisiin kuten köyhyyteen, edulliseen ja puhtaaseen energiatuotantoon tai ilmastotekoihin YK:n Agenda 2030 kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti. Ylikiimingin 8. luokan fysiikan ryhmä tarttui energiatuotannon haasteeseen, ja tieto- ja viestintätekniikan valinnaisryhmä suunnittelee unelmien koulupihan Minecraft-pelimaailmassa.

Ensin oli Minecraft maailmassa luotu koulu, jonka ympärille alkoi rakentumaan piha. 

“Meidän unelmien koulupihassa on tietysti kaikki, mitä unelmoimme Ylikiimingin koulun pihalle: uima-allas, jäähalli ja linna. Kyllä tässä voittajatyötä ollaan tekemässä”, kehaisevat Nooa Göös ja Aksel Hyry.

Unelmien pihassa on paljon toiminnallisuuksia, joita Ylikiiminkiin kieltämättä kaivattaisiin, mutta suunnitelma sisältää myös paljon oivalluksia oppimisen tueksi.

“Sähköä tuotetaan omassa tuulivoimalassa ja lämpö tulisi hakkeesta. Koululla olisi omaa metsää ja kasvihuone bilsan opettajalle”, Hyry täsmentää.

Tieto- ja viestintätekniikan opettaja Heikki Vimparin mukaan Ylikiimingin koululla ei erikseen järjestetty kilpailua, mikä hankkeista Amazing North -tapahtumassa esitellään, vaan koulun kaikki hankkeet pääsivät mukaan. Vimparin oma ryhmä on rakentanut projektia syksystä – tai oikeastaan jo viime vuodesta, lähtien.

“Unelmien koulun varsinainen koulurakennus mallinnettiin Minecraftissa viime vuonna silloisen ryhmän kanssa ja nyt olemme oppilaiden kanssa jatkaneet samassa maailmassa pihan ja muun ympäristön suunnittelua”, Vimpari taustoittaa projektin alkua.

Vilho Telkkälä ja Nooa Göös suunnittelevat huolellisesti, miten 3D-tulostettu koulurakennus tulee maalata. 

Tool Camp -tehtävän lisäksi lukuvuoteen on mahtunut myös muuta opetusta. 

“Syyslomaan asti teimme peliä, sitten tätä Tool Camp tehtävää. Projekti on rakentunut muun opetuksen lomassa – jos tunneille on jäänyt aikaan, olemme jatkaneet Minecraft maailman rakentamista. Välissä opettelimme laserleikkausta ja nyt ennen ensi viikon tapahtumaa olemme tiivistäneet tahtia, jotta saamme työn valmiiksi”, Vimpari jatkaa opastaessaan oppilaita koulurakennuksen pintakäsittelyssä.

“Tool Camp -tehtävään kuului digitaalinen valmistaminen, joka meidän ryhmällämme oli valmiina, mutta emme oikein keksineet, miten Minecraft-maailman voisi esittää. Onneksi yliopistolta Korpelan Jaakko jakoi meidän Steam-opettajien WhatsApp-ryhmään ohjevideon, miten Minecraft maailmasta saadaan .stl-tiedosto, eli sellainen tiedostomuoto, jonka voi myös 3D-printata. En olisi sitä ilman ohjevideota osannut tehdä. Ohje oli niin selkeä, että Vilho osasi luoda tiedoston ja saimme koulun ja muut pihan elementit printattua”, Vimpari kiittelee verkoston voimaa.

Vimpari myöntää, että Steam-projektien suhteen opettajan rooli on erilainen, kuin perinteisessä opetustilanteessa.

“Kyllä tässä opettajaltakin tarvitaan sellaista Pelle Peloton -meininkiä, eli joudun itsekin opettelemaan näitä asioita yhdessä oppilaiden kanssa. Steamin hienous on siinä, että näissä projekteissa kannustetaan kokeilemaan ja epäonnistumaan ja sen epäonnistumisenkin kautta opitaan. Harjoitellaan sitä, että kaikki projektit eivät mene maaliin, mutta itse prosessi on tärkeä”, Vimpari painottaa.

Apu mekaniikan opiskeluun

Fysiikanopettaja Tarja Karjalainen otti Steamin käyttöön mekaniikan opetukseen. 8.-luokkalaiset ovat koko vuoden käsitelleet opetuksessa YK:n Agenda 2030 teemoja myös muissa oppiaineissa, esimerkiksi biologiassa, matematiikassa ja maantiedossa.

“Fysiikassa olemme tutkineet energiaa ja miettineet, miten liike-energiaa voisi kerätä talteen”, Karjalainen kertoo.

“Kun aloimme opiskella mekaniikkaa, ohjelmoimme valoportteja, jotta saamme mitattua nopeuksia. Yhden ryhmän kanssa jatkoimme sitten ideaa pidemmälle ja he ovat lähdössä esittelemään ratkaisua ensi viikolla Ouluhalliin”, Karjalainen jatkaa.

“Ideoimme tähän työhön myös ilmapallon avulla kulkevan auton, mutta sen toteuttamiseen meillä ei taida aika riittää, se olisi ollut kyllä hyvä lisä tähän työhön”, työryhmässä mukana ollut Aapo Laurila toteaa.

Energian talteenottoa varten suunnittelemaansa laitetta Aapo Laurila on kehittänyt Klaus Moilasen ja Tobias Hinttalan kanssa.

Fysiikan Steam-projekti vaikuttaa onnistuneen tehtävässään, sillä kipinä tekniikan ja koodaamisen parissa on syttynyt, kun ryhmä joutui opettelemaan laserleikkauksessa käytettäviä ohjelmia.

“Kyllä minua koodaaminen kiinnostaa ja opettelen sitä itsekseni vapaa-ajallani. Sitä olisi mukava tehdä työksi tulevaisuudessa”, Laurila pohtii.

Amazing North tapahtuma järjestetään Ouluhallissa 31. toukokuuta – 1. kesäkuuta, jolloin ohjelmassa on Tool Camp -töiden esittelyn lisäksi paljon työpajoja, ohjelmanumeroita ja asiantuntijapuheenvuoroja. Joka toinen vuosi järjestävän tapahtuman toteutuksesta vastaavat Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut, Steam in Oulu -verkosto, Oulun yliopisto ja Pohjois-Suomen aluehallintoviraston opetustoimi. Lisätietoja ja tapahtuman ohjelman löydät tästä linkistä.

 

 

 

 

 

 

Lue myös