Viimeinen Oulu2026-seinämaalaus syntyy keskustaan
Viides ja viimeinen Oulu2026-seinämaalaus toteutetaan syyskuun aikana osoitteessa Heikinkatu 6. Kuva: Upeart
Ympäri Oulua toteutettu Oulu2026-seinämaalausten sarja täydentyy tänä syksynä Heikinkadulla toteutettavalla viidennellä maalauksella. Sen tekee kuvataiteilija Laura Merz.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta juhlistavien seinämaalausten sarja päättyy viidenteen maalaukseen, joka toteutetaan syyskuun aikana asuinrakennuksen julkisivuun osoitteessa Heikinkatu 6. Paikka valikoitui kaupunkilaisille suunnatun avoimen kohdehaun kautta, johon vastaanotettiin yli sata ehdotusta.
”Keskustan teos tulee täydentämään upeasti vuosien aikana rakentunutta sarjaa, joka esittelee monipuolisesti eri tyylejä ja tekijöitä ympäri maailmaa”, Oulun kulttuurisäätiön koordinaattori Inka Hyvönen sanoo tiedotteessa.
Aiemmin vuosina 2022–2025 toteutetut Oulu2026-seinämaalaukset sijaitsevat Rajakylässä, Tuirassa, Myllyojalla ja Toppilassa. Keskenään erilaisten teosten lähtökohtana on ollut taiteilijoiden tutustuminen paikalliseen ympäristöön ja kohtaamiset oululaisten kanssa.
”On ollut hienoa nähdä, miten eri kaupunginosien asukkaat ovat aktiivisesti osallistuneet projektiin, toivottaneet vierailevat taiteilijat tervetulleiksi ja ottaneet valmistuneet teokset omikseen. Toivonkin, että myös keskustaan valmistuvasta teoksesta muotoutuu meille kaikille yhteinen”, Hyvönen sanoo.
Omaperäisyyttä ja jäljittelemättömyyttä
Teoksen taiteilijaa haettiin Suomessa työskenteleville ammattitaiteilijoille suunnatulla portfoliohaulla, johon saapui yhteensä 52 hakemusta. Ammattilaisraati valitsi teoksen toteuttajaksi kuvataiteilija Laura Merzin.
Suomessa ja Saksassa työskentelevä Merz on julkiseen taiteeseen ja kuvitustaiteeseen erikoistunut kuvataiteilija ja muotoilija, joka työskentelee monipuolisesti eri tekniikoilla. Merzin töitä on ollut näyttelyissä ympäri maailmaa, ja hän on toteuttanut julkisia taideteoksia eri puolilla Suomea. Hän on myös kuvittanut lastenkirjoja.
”Minulle on iso ilo ja kunnia olla mukana taiteilijana Oulu2026-juhlavuodessa. Olen erityisen otettu siitä, että minut valittiin toteuttamaan kansainvälisen taidehankkeen viides teos Oulun keskustaan – koen tästä jopa hieman paineita!” Merz kertoo tiedotteessa.
Merzin tavoitteena on toteuttaa Ouluun maamerkkimäinen teos, joka on helposti lähestyttävä ja antaa tilaa erilaisille tulkinnoille katsojien omissa mielissä.
”Maalauksen tyyli henkii omaperäisyyttä ja jäljittelemättömyyttä, jonka toivon vetoavan oululaiseen mielenmaisemaan sekä vahvistavan kaupungin identiteettiä luovien ja kekseliäiden omantien kulkijoiden kotina. Toivon, että se ilahduttaa kaupungin asukkaiden ja vieraiden arkea katukuvassa pitkään tulevaisuudessa.”
Oulu2026-seinämaalaukset siirtyvät valmistuttuaan Oulun taidemuseon julkisen taiteen kokoelmaan.