Vesa Pynttäri suomensi Pulitzer-palkitun teoksen: kääntäminen on miltei mahdoton laji

Hardingin kirjan Vesa Pynttäri löysi sattumalta kymmenen vuotta sitten Oulun Stockmannin kirjaosastolta palatessaan lounaalta. 

”Sen ensimmäinen lause, joka nyt suomennettuna kuuluu George Washington Crosby joutui harhojen valtaan kahdeksan päivää ennen kuolemaansa, herätti kiinnostukseni ja sai kääntelemään kirjan sivuja. Kritiikkejä tai muitakaan taustoituksia en ollut siinä vaiheessa lukenut vaan kohtasin teoksen puhtaasti lukemalla. Tuon kirjan maailmassa tuntui leijuvan jokin mysteeri, jotain epäilyttävää ja samalla kiehtovaa, joka pakotti lukemaan sen useampaan kertaan. Lopulta kirja ikään kuin vaivihkaa houkutteli kääntämään itseään. Jos se olisi ollut selvä ensilukemalta, niin tuskin olisin kirjan pariin palannut toista kertaa, kääntämisestä puhumattakaan”, kertoo Pynttäri. 

Kymmenen vuotta se vei

Suomennos ei ollut tilaustyö vaan Pynttäri ryhtyi siihen oma-aloitteisesti. Kilkuttajat ei ole kuitenkaan hänen ensimmäinen käännöksensä. Pynttäri oli kääntänyt aiemminkin, pääosin kirjallisuuden teoriaa.  

”Tämä kirja on pitkän odotusajan, yksityisten tutkimusteni ja lukuharrastukseni sivussa syntynyt tuotos. Varsinaisen raakatyön tein kauan sitten odotellessani kommentteja erään kustantamon toimittajalta kääntämääni yhdysvaltalaisen kirjallisuudentutkija Paul de Manin tekstikokoelmaan. Niitä odotellessani käänsin myös Kilkuttajat. Se syntyi ikään kuin vastapainona aiemmin kääntämilleni teksteille, jotka ovat teoreettisessa tinkimättömyydessään varsin pienelle yleisölle suunnattuja. Halusin askaroida kirjoittamisen saralla vaihteeksi kokonaan jotain muuta, sellaista, joka voisi ehkä jopa koskettaa kenen tahansa lukijan tunne-elämää.” 

Haastavana tämän romaanin suomentamisessa Pynttäri pitää teoksen runollista kieltä, joka hänen mukaansa eroaa selvästi perusproosasta. 

”Itse käännöstyö kesti murto-osan siitä ajasta, minkä kirjan saattaminen valmiiksi julkaisuksi vei. Suurin vaikeus oli kustantajan löytäminen eli sama ongelma kuin alkuteoksen kirjoittajallakin ja muu kustantamisen käytäntöön liittyvä. Kaikkinensa aikeesta valmiiksi tuotteeksi on ottanut aikaa yli kymmenen vuotta. ”

Palkinto ei takaa huomiota 

Pynttäri huomauttaa, että vaikka Pulitzer-palkinto kertoo laadusta, se ei ole kuitenkaan automaatti, joka takaisi, että kirja suomennetaan ja että se kiinnostaisi Suomessa.  

”Monet Pulitzer-palkitut edustavat maailmankirjallisuuden kärkeä ja varsin kokeellista taideproosaa, joten palkinnon saamisen ykköskriteerinä tai vaatimuksena ei välttämättä ole se, että lukija pääsee helpolla. Usea Pulitzer-voittaja kuten moni muukin erinomainen kirja on jäänyt suomentamatta, kustantajillahan on omat tulostavoitteensa ja kiinnostuksen kohteensa.”    

Virtaa vielä ainakin riittää monenlaiseenkin puuhailuun.

Pynttäri punnitsee Hardingin romaanin ansioita ja palkitsemisperusteita, jotka voivat hänen mukaansa liittyä tekstin muotoon, kerrontatapaan ja runolliseen kieleen. 

”Itseäni viehättää Hardingin kerronnassa sen liike ajassa ja tapa porautua tarkasti yksityiskohtiin, henkilöidensä toiminnan havainnointiin ja pyrkimys sitä kautta avata pääsy henkilöidensä tietoisuuteen. Kirjaa lukiessa monesti pysähtyy huomaamaan, että ahaa, näinhän sitä pitäisi pysähtyä ja katsoa luonnon ihmeitä ja esineitä, jotka puhuvat omaa kieltään, kun keskittyy tarkemmin. Arkisessa elämässämme ne lipuvat usein huomaamatta ohitsemme.” 

Lukijajoukko on pieni

Pynttäri oli jo käännöstyöhön ryhtyessään tietoinen, että tämäntyyppiset teokset eivät yleensä saa maassamme laajaa huomiota. 

”Olemme pienellä kielialueella. Lisäksi Kilkuttajat voitaneen luokitella varsin vaativaksi taideproosaksi, joten on selvä, että lukijajoukko kutistuu pieneksi.” 

Kilkuttajat kustansi pienkustantamo Ntamo tilausperiaatteella.  

”Pienet kustantamot ovat avoimempia talon ulkopuolelta tarjotuille ehdotuksille, ideoille ja teksteille. Tämäkin kirja olisi jäänyt julkaisematta, ellei Ntamo olisi ottanut sitä kontolleen.”   

Pynttäri käänsi töiden ohessa vapaa-ajalla lyhyissä jaksoissa. 

”Käännöstyö tarkoittaa minulle jatkuvaa viilaamista ja pyyhkimistä, korjaamista ja uudelleen alkamista. En lukeudu heihin, jotka osaavat kirjoittaa yhdeltä istumalta täydellisen lauseen. Siinä vaiheessa, kun alkaa käydä selväksi, että kirjaa ollaan vakavasti julkaisemassa, prosessi alkaa ottaa lisää kierroksia ja teksti kirkastua. Viime kädessä kustantaja päättää milloin on valmista painoon. Tuo irti päästäminen on usein se pelottavin hetki.”

Paloa, taipumuksia ja kielen hallintaa

Pynttäri korostaa, että kääntäminen on oikeasti vaikeaa ainakin vaativaa kaunokirjallisuutta tai esimerkiksi teoriaa tai filosofiaa käännettäessä. 

”Laudatur-arvosana käännettävästä kielestä ei vielä riitä vaan tarvitaan kirjoittamisen paloa, mahdollisesti jopa luontaisia taipumuksia ja myös kohdekielen hallintaa. Kääntämisen vaikeudesta on syytä muistuttaa, koska sitä ole loppujen lopuksi todellisuudessa aina tiedosteta.”

Pynttäri viittaa Walter Benjaminiin, joka on todennut esseessään Kääntäjän tehtävä, että kääntäminen on mahdotonta.

”Siis ei haastavaa kuten nykyään sanotaan vaan mahdotonta. Tietenkin jos väite otettaisiin kirjaimellisesti, emme voisi muuta kuin laittaa pillit pussiin ja lopettaa siihen. Hän lähestyykin kysymystä filosofisena kysymyksenä, mutta näin viitteellisestikin esiin otettuna tuo väite vihjaa kääntämisprosessissa eteen tulevista mahdollisista haasteista jotain olennaista”, Pynttäri luonnehtii.

Tulevista kirjallisista harrastuksistaan Pynttäri on vielä vaitonainen.
 
”Puhumatta paras. Tässä iässä huomaa puhuneensa monesti aivan liikaa. Nähtäväksi jää saanko jotain aikaiseksi. Virtaa vielä ainakin riittää monenlaiseenkin puuhailuun. Ainahan on jotain vireillä jotain. Julkaisematontakin materiaalia löytyy varastosta.”