Valveen Studiossa syvennytään Pekka Puupään sarja- ja elokuviin

Valveen elokuvateatteri Studiossa keskitytään 23. syyskuuta Pekka Puupään maailmaan. Kuvituskuva: Mun Oulu

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Ola Fogelbergin sarjakuva Pekka Puupää oli ilmestynyt jo vuosikymmeniä 1920-luvun puolivälistä lähtien, ennen kuin elokuvantekijät tarttuivat aiheeseen. Ensimmäinen Pekka Puupää -elokuva valmistui 1953.

Sittemmin sarjaksi kasvanut kokonaisuus voi siis viettää 70-vuotisjuhlaansa tuolla saralla. 13-osaiseksi venähtänyttä sarjaa tehtiin vuoteen 1960 saakka, mutta hyväntahtoisen Pekan ja hänen erottamattoman kumppaninsa Pätkän vaiheet ovat viehättäneet elokuvaohjaajia myöhemminkin. Hahmo on siirtynyt yhtä lailla näyttämölle ja televisioon.

Pekka Puupään vahvin ja omin alue on silti sarjakuva, voidaan puhua ikiklassikosta. Ola Fogelbergin kuoleman jälkeen sarjakuvaa jatkoi hänen tyttärensä Toto Kaila aina 1970-luvun loppupuolelle saakka. Sittemmin sarja koki vahvan renessanssin uusintajulkaisujen myötä.

Asiantuntijana Juhani Tolvanen

Oulun Elokuvakeskuksen järjestämässä seminaarissa Nimeni on Puupää, Pekka Puupää Fogelbergin sarjakuvasta ja sen pohjalta tehdyistä elokuvista kertoo sarjakuvaneuvos Juhani Tolvanen. Hän on toiminut sarjakuva-aktiivina monella eri saralla – muun muassa tutkijana, toimittajana, kääntäjänä – jo 1970-luvun alkupuolelta lähtien.

Suuri yleisö muistaa Tolvasen parhaiten ehkä Ilta-Sanomien laadukkaista sarjakuvasivuista, joita hän toimitti aina eläkkeelle jäämiseensä 2019 saakka. Senkin jälkeen hän vastasi vielä lehden Kuukauden kotimainen -palstasta.

Nimeni on Puupää, Pekka Puupää -seminaari järjestetään elokuvateatteri Studiossa kulttuuritalo Valveella, Hallituskatu 7, 2. krs. lauantaina 23.9.2023 kello 11.00–13.00. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Lisätietoa Pekka Puupää -seninaarista löytyy Oulun Elokuvakeskuksen kotisivuilta.