Uusi Tutkaklubi nostaa esille pohjoisen kykyjä

Lauantaina järjestettävän ensimmäisen Tutkaklubin yhtyeet ovat Afterego (vas.), Sky Fighters (oik. ylh.) ja Medium Arvet. Kuvat: Afterego, Kalle Hautamäki & Medium Arvet

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Tutkaklubia tuottaa oululainen toimittaja ja muusikko Mirko Siikaluoma, joka lupaa Kantakrouvissa järjestettäviin klubi-iltoihin ”raikkaita tuulahduksia ja kiinnostavimpia yhtyeitä Oulun ja muunkin Pohjois-Suomen musiikkikentältä”.

Ensimmäinen Tutkaklubi järjestetään tulevana lauantaina 4. helmikuuta. Lavalle nousevat Medium Arvet, Afterego ja Sky Fighters. Siikaluoma laulaa ja soittaa bassoa Afterego-yhtyeesssä, joka julkaisi perjantaina suoratoistopalveluissa uuden singlen Sorry Not Sorry.

”Ideana on nostaa esille paikallisen musiikkikentän nimiä ja tuoda yhteen jokaisessa illassa kolme sopivan samanlaista, mutta myös erilaista artistia.”

”Oman bändin kautta olen ollut järjestämässä paljon keikkoja vuosien varrella. Olin yhteydessä Kantakrouvin suuntaan, ja kuulin, että tällaiselle konseptille voisi olla tilausta. Ideana on nostaa esille paikallisen musiikkikentän nimiä ja tuoda yhteen jokaisessa illassa kolme sopivan samanlaista, mutta myös erilaista artistia”, Siikaluoma kertoo.

”Alussa keskitymme Oulun skeneen, mutta pitemmällä tähtäimellä on tarkoitus tuoda mukaan myös muualta Pohjois-Suomesta kiinnostavia artisteja, koska niitä oikeasti löytyy tosi paljon.”

Siikaluoman mukaan kolme esiintyjää ei välttämättä ole kiveen hakattu määrä. Ideana on, että eri klubi-illoissa on erityyppistä musiikkia. Jos ensimmäinen, tulevan lauantain Tutkaklubi on rockpainotteinen, seuraavilla kuullaan erilaista musiikkia.

”Seuraavankin klubin suunnittelu on jo pitkällä, ja tietenkin kun kevät etenee, on luontevaa tehdä jotain vähän pirteämpää ja aurinkoisempaa. Siitä tulee siis selkeästi popimpi ja kevyempi”, Siikaluoma sanoo.

Kevään toinen Tutkaklubi on tulossa maaliskuun lopulla ja kolmas toukokuussa.

Yleisökin kaipaa keikkoja

Oululaiset bändit kokevat usein, että keikkatilaisuuksia ei ole kaupungissa tarpeeksi. Siikaluoma huomauttaa, että yleisökin kaipaa lisää keikkoja.

”Olen jo huomannut tämän klubin vastaanotosta, että tilausta on sekä artistien että yleisön puolella”, Siikaluoma sanoo. Konsepti on houkutteleva sekä yleisön että ravintolan kannalta, koska kolme esiintyjää vetää oletettavasti enemmän väkeä kuin yksi, ja asiakkaat viihtyvät myös pitempään paikalla.

”Kolme bändiä tuottaa jo aika paljon elävää musiikkia iltaan, kun setit ovat noin kolmen vartin mittaisia. Ravintolallekin tämä on taatusti toivottavaa kaikkien näiden koronavuosien jälkeen.”

Monipuolista tekemistä

Siikaluoma seuraa paikallista musiikkielämää monesta vinkkelistä: toimittajana, muusikkona ja nyt myös tapahtumatuottajana. Hän pitää täkäläistä musiikkikenttää vireänä ja monipuolisena.

”Täällä tehdään tosi paljon, monella saralla ja monipuolisesti. Oulussa on selkeästi nähtävissä, että uskalletaan tehdä tosi erilaisia juttuja.”

”Oulusta puhutaan aina metallimusiikin pääkaupunkina, mutta on täällä todella paljon muutakin. Pakko nostaa esimerkiksi hardcorepunk-skene, joka on onnistunut luomaan sellaista yhteisöllisyyttä, joka on kaikkiin genreihin erittäin tervetullutta. Täällä tehdään paljon myös räppiä ja elektronista musiikkia.”

Siikaluoma sanoo haluavansa nostaa Tutkaklubeilla erityisesti esiin pop- ja rockkentän tekijöitä, joilla yleensä ei ole vahvaa oman genren alakulttuuria tukenaan.

”Niille ei löydy helposti sellaista sopivaa sateenvarjoa, jonka kautta löydettäisiin samanhenkisiä bändejä. Siinä pätee alakulttuurin voima: siellä on helppo löytää sopivat bändit yhteisille keikoille, joille myös siihen alakulttuuriin kuuluva porukka tulee. Pop- ja rockpuolen bändeillä tai artisteilla ei välttämättä löydy samanlaista tukea, ja voi myös olla, että ihmiset eivät tiedä mistä niitä löytää.”

Tutkaklubi Kantakrouvissa lauantaina 4. helmikuuta klo 21 alkaen, esiintyjinä Medium Arvet, Afterego ja Sky Fighters.