Uusi Oulun musiikkikilpailu etsii paikallisia nuoria kykyjä: voittaja ratkeaa Tullisalissa lokakuussa

Oulun musiikkikilpailun ilmoittautumisaika päättyy perjantaina 16. syyskuuta. Kuva: Sanna Krook

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun musiikkikilpailussa haetaan ennen muuta paikallisia nuoria kykyjä.

Musiikkikilpailuun voivat osallistua bändit, dj:t, trubaduurit, räppärit tai muut yksin esiintyvät artistit. Kilpailuun osallistuvien sooloartistien yläikäraja on 25 vuotta. Yhtyeiden osalta ryhmän keski-iän tulee olla enintään 25 vuotta. Lisäksi artistin tai osallistuvan bändin jäsenistä suurimman osan koti- tai koulunkäyntikunnan tulee olla Oulu.

Kilpailuun on mahdollista osallistua joko omalla tuotannolla tai cover-kappaleilla, mutta omia kappaleita suositellaan. Kilpailu järjestetään osana Oulun yläkouluilla järjestettävää Music Against Drugs -kokonaisuutta.

Kilpailuun voi osallistua joko ääninäytteellä tai videolla. Ääninäytteen tai musiikkivideon tulee olla vähintään 2 minuutin ja enintään 5 minuutin pituinen. Näytteen voi kuvata tai äänittää esimerkiksi puhelimella.

Kilpailuun osallistuneiden teosten tulee olla hyvän maun mukaisia, eikä niissä saa esiintyä esimerkiksi rasismia, väkivaltaa tai päihteitä. Music Against Drugs ry:n arvoja ovat yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys ja ilo, ja niiden toivotaan tulevan esiin myös kilpailukappaleissa.

Vielä tämän viikon aikana ehtii osallistua, sillä ilmoittautumisaika päättyy perjantaina 16.9.

Kilpailu on kaksiosainen, joista ensimmäinen osa ratkeaa teosten keräämillä Facebook-tykkäyksillä ja jaoilla sekä Youtubessa videon tai ääninäytteen keräämien peukutusten yhteistuloksella. Nettiäänestyksessä eniten tykkäyksiä ja jakoja kerännyt osallistuja palkitaan kannettavalla tallentimella. Äänestysaika alkaa 17. syyskuuta ja päättyy 2. lokakuuta.

Kilpailun toisessa osiossa kolme eniten tykkäyksiä ja jakoja somessa kerännyttä bändiä tai artistia pääsee esiintymään Oulun Music Against Drugs -iltatapahtumaan 7. lokakuuta. Iltatapahtumassa yleisö äänestää suosikkinsa, ja eniten ääniä saanut finalisti saa taustalakanan (2×3 m) omalla logolla.

Music Against Drugs -iltatapahtuma järjestetään Tapahtumakeskus Tullisalille perjantaina 7. lokakuuta kello 17–22. Tapahtumassa voi muun muassa ratkoa mysteeriä pop-up-pakohuoneessa, testata VR-laseja, tanssia hohtobileissä ja kilpailla tietovisoissa.

Päihteetön tapahtuma on tarkoitettu kaikille yli 13-vuotiaille nuorille, ja se on osa Oulun kaupungin kanssa yhteistyössä järjestettävää Music Against Drugs -kokonaisuutta.

Oulun musiikkikilpailuun voi ilmoittautua tästä linkistä.