Uusi lastenlaulu-duo Laulukudelmia kiertää kevään aikana 15 oululaista kirjastoa ilmaiskonserteissaan

Oululainen Laulukudelmia on Hiski Pajuniemen uusi akustinen duo, jossa hänen rinnallaan soittaa Elina Korhonen. Kuva: Juho Karjalainen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

 

Pentti Punkin Syntymäpäivä -yhtyeen rinnalla Hiski Pajuniemi alkoi tehdä lastenmusiikkia myös soolona vuonna 2021. Loopperia, syntetisaattoria, kitaraa ja tinapillejä sooloesiintymisissään käyttävä Pajuniemi halusi kuitenkin perustaa akustisemman duon, johon liittyi viulua ja koskettimia Peltokurki-yhtyeessäkin soittava Elina Korhonen.

”Olin heti mukana, kun Hiski kysyi mukaan yhtyeeseensä soittamaan. Hiskin säveltämät kappaleet ovat leikkisiä ja oivaltavia sekä aiheiltaan monipuolisia. Oma lempikappale on Äläpä hättäile, jonka viesti on suunnattu vanhemmille: aina ei tarvitse stressata”, Korhonen kertoo.

Kaksikko on viettänyt kevättalven sovittaen kappaleita duo-muotoon ja pääsee pian tositoimiin, kun Laulukudelmia-duo starttaa keikkauransa kiertämällä maalis-huhtikuun aikana peräti 15 oululaista kirjastoa. Kaikkiin konsertteihin on vapaa pääsy.

”Onhan tämä näin tuoreelle kokoonpanolle ennen kaikkea mahtava tilaisuus laulella laulut ihmisten korviin soimaan. Jospa kiertue poikisi lisääkin keikkoja. Päiväkodeissakin kierrämme mielellämme”, Pajuniemi vinkkaa.

”Kirjastot ovat tosi mukavia keikkapaikkoja, akustisestikin ajateltuna. Usein myös värikkäistä kirjahyllyistä, tauluista ja siitä kirjaston lastenosaston yleisestä meiningistä, muodostuu innostava kehys konsertille”, hän lisää.

Muusikot muotoilevat, että tuleva kirjastokiertue on loistava matalan kynnyksen kulttuurikokemus koko perheelle.

”Kappaleita on hauska soittaa, emmekä malta odottaa, että pääsemme esiintymään yleisölle.”

Soivan Siilin jalanjäljillä

Ensimmäisen singlensä Sukeltajat Hiski Pajuniemi julkaisi marraskuussa 2022. Debyyttisinglessään lastenmuusikon loop-tekniikka havainnollistuu suhinoista ja kurnutuksista rakennetun rytmin päälle elektronisella bassomatolla. Kappaleen kaverina julkaistu musiikkivideo on myös Pajuniemen omaa käsialaa ja hän myös työstää kokonaista albumia pikkuhiljaa.

Pajuniemen säveltämä ja sanoittama laulu Robotti Pipopää valittiin Salon Lasten Laulukaupungin sävellyskilpailun finaaliin. Kisan voittajan valitsee live-esiintymisten perusteella asiantunteva lapsiraati Salossa tulevana kesänä.

”Robotti Pipopää syntyi hahmona, kun työskentelin varhaiskasvatuksen opettajana. Pukemistilanteet menivät näppärästi ja hyvässä hengessä, kun otin pukemisrobotin roolin. Robotin piipityksistä muodostui vahingossa hahmolle nimikin: Pipopää”, Pajuniemi muistelee.

”Paljon myöhemmin pukiessani omaa lastani muistin taas Pipopään, ja päätin tehdä siitä laulun. Yleensä musiikkiani tuottaa Soivan Siilin Markus Lampela. Robottilaulu vaati kuitenkin elektronisempaa tuotantoa taustalleen, joten tämän kappaleen kanssa käännyin Joona Hiltusen puoleen. Nyt synat soivat ja virtapiirit kipinöivät asianmukaisella tavalla”, lastenmuusikko virnistää.

Viime vuonna Salon kisan voitti Soivan Siilin Haitarinoita, joten oululainen osaaminen on tänä vuonna  edustettuna kilpailussa jo toistamiseen.

Laulukudelmia-duon kirjastokiertue:

  • to 23.3. klo 10.00 Puolivälinkankaan kirjasto
  • pe 24.3. klo 10.00 Kaijonharjun kirjasto
  • la 25.3. klo 13.00 Pekurin kirjasto
  • ti 28.3. klo 10.00 Kiimingin kirjasto
  • ti 28.3. klo 12.30 Myllyojan kirjasto
  • to 30.3. klo 10.00 Haukiputaan kirjasto
  • to 30.3. klo 13.00 Martinniemen kirjasto
  • pe 31.3. klo 10.00 Yli-Iin kirjasto
  • to 13.4. klo 10.00 Maikkulan kirjasto
  • to 13.4. klo 13.00 Kaukovainion kirjasto
  • pe 14.4. klo 10.00 Oulunsalon kirjasto
  • pe 14.4. klo 13.30 Jäälin kirjasto
  • ti 18.4. klo 13.00 Ritaharjun kirjasto
  • ke 19.4. klo 9.30 Kastellin kirjasto
  • to 20.4. klo 10.00 Karjasillan kirjasto

Lisätietoja Laulukudelmien sivuilta tästä linkistä.