Turkansaaren kirkko Suomen vanhimpia puukirkkoja – kesäjumalanpalvelukset jatkuvat elokuun loppuun

Turkansaaren kirkko sisältä kuvattuna 2013. Kirkko rakennettiin rukoushuoneeksi saareen vuonna 1694. Kuva: srk

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulujoen seurakunta järjestää jumalanpalveluksia Turkansaaren ulkomuseon kirkossa kesän ajan. Messut pidetään sunnuntaisin klo 12.

”Turkansaaressa on ihan omanlaisensa ympäristö ja tunnelma. Kirkossa on vanha urkuharmooni, jolla messun virret säestetään. Tällaisella harmoonilla pääsee soittamaan harvoin”, Oulujoen seurakunnan kanttori Sanna Leppäniemi kertoo.

Messuissa lauletaan usein suvivirsi, joka yhdessä vanhan kirkon kanssa luo kesäisen tunnelman.

”Kanttorina koen, että kesä alkaa aina silloin, kun Turkansaaren messut käynnistyvät.”

Messun jälkeen on mahdollisuus osallistua kirkkokahveille vanhassa pirtissä pientä maksua vastaan.

Turkansaaren kirkon jumalanpalvelukset pidetään 28. elokuuta asti joka sunnuntai klo 12. Jumalanpalvelusten lisäksi kirkkoon pääsee tutustumaan myös museon aukioloaikoina.

Turkansaaren museo on avoinna 28.8.2022 asti ti–su klo 11–17 osoitteessa Turkansaarentie 165, Oulu.