Tuiran Oulu2026-seinämaalaus julkistetaan yleisölle avoimessa juhlassa – mukana taiteilijamaalari

Taiteilija Ilana Pichon ammensi Valtatiellä sijaitsevaan seinämaalaukseensa inspiraatiota Tuiran asukkaiden tapaamisesta ja lämpimistä kohtaamisista. Kuvat: Juha Niemelä

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Tuira äänestettiin tämän vuoden Oulu2026-seinämaalauksen toteutuspaikaksi kaikille oululaisille avoimessa yleisöäänestyksessä. Teoksen taiteilijaksi valittiin kanadalainen Ilana Pichon vuonna 2022 järjestetyn globaalin portfoliohaun pohjalta, johon osallistui 530 taiteilijaa 64 maasta.

Pichon aloitti kolmiviikkoisen työskentelynsä Oulussa tutustumalla Tuiraan ja alueen ihmisiin. Teosta suunniteltaessa järjestettiin asukastapaaminen Tuirakas-asukastuvalla ja työpaja Kisakentän päiväkodissa.

”Meille tuiralaisille on merkityksellistä se, että maalaus kuvastaa kaupunginosamme omaperäisyyttä ja ainutlaatuisuutta”, sanoo Katja Koivukoski, Tuiran asukasyhdistys ry:n puheenjohtaja teoksesta, johon alueen asukkaat ovat itse päässeet vaikuttamaan.

Yhteisöllinen Tuira

Teoksen lähtökohdaksi valikoitui lämmin vastaanotto, jonka taiteilija kohtasi saapuessaan yhteisöön. Maalauksen raikkaat värit on poimittu ympäristöstä ja abstraktit muodot kävelyteistä, jotka johtavat pihoille ja asuintalojen sisäänkäynneille eri puolilla Tuiraa.

”Tuirassa on vahvaa yhteisöllistä tekemisen meininkiä. Asukkaiden aktiivisuus ei jäänyt äänestykseen teoksen sijainnista, vaan myös suunnitteluvaiheeseen on osallistuttu ja taiteilijaa teoksen parissa jututettu sankoin joukoin. Tuiralaiset ovat ylpeitä asuinalueestaan ja toivat sen projektissamme esille, mikä heijastuu nyt kauniina taideteoksena katukuvassa, kaikkien nähtävänä”, iloitsee Oulu2026:n osallisuuskoordinaattori Mirja Syrjälä.

Kaikille avoin julkistamisjuhlassa perjantaina 22. syyskuuta kello 18. osoitteessa Valtatie 54. Mukaan juhlimaan toivotaan paljon oululaisia asuinpaikkaan katsomatta.

Paikalla kuvataiteilija Ilana Pichon kertoo Tuiran teoksen toteutuksesta ja kokemuksistaan. Oulun kaupungin yhteisötoiminnan ja Tuirakas-asukastuvan järjestämässä juhlassa on myös musiikkiesityksiä sekä mehu- ja pannaritarjoilu.