Tiimassa syksyllä avattava Rikoksetta rangaistut -näyttely kertoo työ­laitoksista, joihin suljettiin yhteis­kuntaan sopeutumattomia

Oulun läänin kuntien työlaitos aloitti Rapakon tilalla Ruukissa vuonna 1925. Vuonna 1940 nimi muuttui Pohjolan työlaitokseksi ja 1980 Ruukin huoltokodiksi. Kuvat: Vesa Ranta

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Yksi uudessa museo- ja tiedekeskus Tiimassa syksyllä avattavista näyttelyistä on Rikoksetta rangaistut, joka kertoo suomalaisten työlaitosten historiasta. Oulun museo toteuttaa näyttelyn yhdessä historiantutkija Katariina Parhin ja valokuvaaja Vesa Rannan kanssa.

Rikoksetta rangaistut -näyttely kertoo erityisesti Ruukissa, nykyisen Siikajoen alueella toimineen Oulun läänin kuntain työlaitoksen (myöhemmin Pohjolan työlaitos) asukkaiden ja henkilökunnan arjesta ja muistoista.

Suomessa työlaitoksia toimi 1920-luvulta 1980-luvulle osana sosiaalihuollon ja yhteiskuntakontrollin järjestelmää. Ne olivat suljettuja laitoksia, joihin voitiin sijoittaa ihmisiä ilman varsinaista rikostuomiota – sinne päätyi esimerkiksi köyhyydestä, asunnottomuudesta, päihdeongelmista tai “epäsopivasta” elämäntavasta syytettyjä ihmisiä.  Työlaitoksissa työ oli pakollista, arki tarkasti säänneltyä ja vapaus rajoitettua.

Tutkija ja kriminologian dosentti, FT Katariina Parhi on perehtynyt suomalaisiin työlaitoksiin osana kehittyvän hyvinvointiyhteiskunnan laajalti hyväksyttyä varjopuolta. Työlaitosten avulla pyrittiin puuttumaan rikoksiin jo ennen kuin niitä edes tapahtui.

”Työlaitosten historia on yksilönvapauden menetyksen ja sääntö-Suomen historiaa. Se kertoo, miten yhteiskunta on eri aikoina määritellyt, kuka sopii joukkoon ja kuka tarvitsee kuria, valvontaa tai sulkemista. Aihe liittyy vahvasti myös tämän hetken yhteiskunnalliseen keskusteluun”, Parhi sanoo.

Näyttely yhdistää tutkimus- ja muistitietoa, esineistöä sekä valo- ja videokuvaa. Aineistoa on kartutettu historiantutkimuksen ohella muistelukävelyillä sekä kohtaamalla ihmisiä, joilla on omakohtaisia tai perittyjä muistoja työlaitoksista.

Työlaitosten historia on yksilönvapauden menetyksen ja sääntö-Suomen historiaa. Se kertoo, miten yhteiskunta on eri aikoina määritellyt, kuka sopii joukkoon ja kuka tarvitsee kuria, valvontaa tai sulkemista.
FT Katariina Parhi

”Halusimme rakentaa näyttelyn yhdessä ihmisten kanssa. Muistelukävelyillä päästiin käsiksi inhimillisiin kokemuksiin ja yksityiskohtiin, joita arkistoaineisto ei tavoita: niillä tarkasteltiin Ruukin työlaitoksen rakennuksia, arjen reittejä, työn paikkoja ja elämänrytmiä”, kertoo Oulun museon projektipäällikkö Karoliina Autere.

Vanha piirros hoitolaitoksen käytävästä.

Piirros vuodelta 1956 antaa hoitolaitoksesta varsin autoritäärisen mielikuvan.

Rikoksetta rangaistut avautuu lokakuussa 2026 Oulun uudessa museo- ja tiedekeskus Tiimassa. Se on samalla Oulun museon ensimmäinen vaihtuva näyttely, joka on esillä vuoden ajan.

”Oulun museon näyttelyissä kerrotaan kaupungin ja alueen historiasta moniäänisesti. Haluamme nostaa esiin myös niitä kokemuksia ja ihmisryhmiä, jotka ovat usein jääneet historian reunoille. Rikoksetta rangaistut sopii tähän ajatteluun erinomaisesti. Se tuo näkyviin vaiettua historiaa ja ääniä, joita ei ole totuttu kuulemaan”, kertoo Autere.

Näyttely on osa laajempaa kokonaisuutta, johon kuuluvat myös huhtikuussa julkaistu Parhin ja Rannan tietokirja Rikoksetta rangaistut – sopeutumattomat Suomen työlaitoksissa (Siltala) sekä Tampereella Työväenmuseo Werstaalla 30.4.–20.9. esillä oleva näyttely. Tiimaan toteutettava näyttely täydentää kokonaisuutta tuomalla aiheen osaksi Oulun alueen historiaa ja avaamalla työlaitosjärjestelmää paikallisten kokemusten, esineiden, osallistavan muistelutyön sekä uuden valokuva- ja videoaineiston kautta.

Rikoksetta rangaistut -näyttely on osa kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistoa. Näyttelyn toteuttamista ovat tukeneet Oulun kulttuurisäätiö, Suomen tiedetoimittajain liitto, Taiteen edistämiskeskus sekä Museovirasto.