Tiede, taide, kulttuuri ja kansalaistiede yhdistyvät Oulun yliopiston kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmassa
Yliopistossa lanseerataan tuttujen ohjelmistojen lisäksi myös kokonaan uusia tiedettä ja kulttuuria yhdistäviä tapahtumia. Kuva: Mikko Törmänen
Oulun yliopisto on mukana luomassa vireää kulttuuriohjelmaa Oulussa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden aikana. Tarjontaa tieteestä taiteeseen.
Oulun yliopisto haluaa tänä vuonna elävöittää tapahtumilla yliopiston kampuksia, tuoda esille kansainvälisen yhteisömme tuottamia monipuolisia kulttuuri- ja tiede-elämyksiä, lisätä kohtaamisia monialaisen tiedeyhteisön ja kaupunkilaisten välillä ja tuoda kulttuuria tiiviimmäksi osaksi yliopistoyhteisömme arkea.
Tapahtumien kohderyhminä ovat eri-ikäiset kaupunkilaiset, matkailijat sekä yliopiston opiskelijat, työntekijät, alumnit ja yhteistyötahot.
Kulttuuripääkaupunkivuonna yliopistossa vuosittain järjestettävät perinteiset tapahtumat saavat kulttuurillisia ulottuvuuksia ja ne avautuvat koettavaksi aiempaa laajemmalle osallistujakunnalle. Yliopistossa lanseerataan myös kokonaan uusia tiedettä ja kulttuuria yhdistäviä tapahtumia.
Saamelaiskulttuuria
Helmi-maaliskuussa on luvassa elokuvia, keskustelutilaisuuksia, kulttuuriluentoja ja -lounaita ja taidekierroksia. Maaliskuun loppupuolella kampukset elävöityvät Pride-tapahtuman värinöillä.
Yliopiston tutkijat ovat olleet mukana myös Oulun taidemuseon Eanangiella – Maan kieli –suurnäyttelyssä, joka esittelee saamelaistaidetta. Yksi näyttelyn kuraattoreista Ailu Valle on alumni.
Saamelaiskulttuuri näkyy erityisen paljon tämän viikon Dalvemannu-festivaaliviikolla. Asiantuntijakommentoijana on esimerkiksi Giellagas-instituutin johtaja Sigga-Marja Magga. Tänä vuonna Giellagaksen perustamisesta on 25 vuotta. Juhlallisuuksiin kuuluu esimerkiksi 11. helmikuuta pidettävä juhlaseminaari.
Puolesta ja vastaan -debattisarjassa kuultiin 4. helmikuuta pääkirjastolla tiukkaa keskustelua Suomen militarisoitumisesta. Väittelyyn osallistuivat poliittisen historian yliopistotutkija Noora Kotilainen, kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori, tieteen akateemikko Martti Koskenniemi, sotilassosiologian professori Teemu Tallberg ja kyberturvallisuuden työelämäprofessori, kansanedustaja Jarno Limnell. Väittelyn moderoi professori Jouni-Matti Kuukkanen.
Ystävyydestä kylmyyteen
Ystävänpäivänä yliopisto juhlii ystävyyttä ja rakkautta, mutta mitä oikeastaan tiedetään näistä kahdesta voimakkaimmasta sosiaalisesta siteestä? Millaisissa yhteisöissä ystävyys ja sosiaaliset suhteemme rakentuvat? Lemmikit ovat monelle kuin perheenjäseniä, mutta voimmeko olla ystäviä toisen lajisten eläinten kanssa? Onko rakkaudelle sijaa tutkimuksessa, entä arkisissa kohtaamisissamme?
Brown Bag -seminaari tarjoaa näihin vastauksia ravintola Tubassa illalla 12. helmikuuta. Seminaarin puhujina ovat yliopistotutkija Mika Niemelä väestöterveyden tutkimusyksiköstä, biodiversiteettikasvatuksen professori Pauliina Rautio yleisen kasvatustieteen tutkimusyksiköstä sekä tutkijatohtori Iida Kauhanen Opettajankoulutus, koulu ja yhteiskunta -tutkimusyksiköstä.
Keskiviikkona 4. maaliskuuta osana Tiedettä elokuvissa -sarjaa järjestetään Kylmä-dokumentin ympäriltä keskustelun kylmätutkimuksesta ja kylmäuinnista. Yksi dokumentin asiantuntijoista on tutkija Tiina Ikäheimo, joka on paikalla esityksessä.
Tiina Ikäheimolla on laaja-alainen asiantuntemus äärilämpötilojen vaikutuksista ihmisen toimintakykyyn ja terveyteen. Tätä osaamista täydentävät hänen terveysliikuntaan liittyvät tutkimuksensa. Hänellä on monipuolinen tieteidenvälinen tausta kansanterveydessä, ympäristö- ja työterveydessä, biolääketieteessä sekä liikuntatieteissä.
Tieteen demokratiaa
Kansalaistieteeseen pureutuva Citizen Science Festival -kokonaisuus järjestetään perjantaina 6. maaliskuuta Valkeassa. Eurooppalaisen kansalaistiedeyhdistyksen (ECSA) ja Oulun yliopiston järjestämä tapahtuma tuo tieteen yliopistoista ja laboratorioista ihmisten arkeen. Festivaalin tavoitteena on demokratisoida tiedettä, lisätä yleisön osallistumista ja yhdistää tutkijat, järjestöt ja kulttuuritoimijat laajempaan yhteisöön.
Kävijät pääsevät tutustumaan kansalaistiedehankkeisiin Oulusta, koko Suomesta ja Euroopasta sekä kohtaamaan tutkijoita matalalla kynnyksellä. Paikalliset toimijat tarjoavat toiminnallisia pisteitä, joissa voi esimerkiksi tutkia hyönteisiä mikroskoopilla, tunnistaa kasveja ja eläimiä tai testata Kiiminkijoen vesinäytteitä.
Festivaali tarjoaa kaikenikäisille, perheille, kouluille ja ikäihmisille elämyksellisiä tapoja tutustua luontoon, arkeologiaan pelien, työpajojen ja tiedebingon kautta. Kansalaistiede tarkoittaa tutkimusta, jota tehdään yhdessä kansalaisten kanssa.
Kansalaisten osallistamiseen liittyy myös tiistaina 3. maaliskuuta Linnanmaan kampuksella järjestettävä Teknologian ja demokratian visiointi: Tekoäly sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta -työpaja. Tässä käytännön työpajassa osallistujat pääsevät tutkimaan, miten tekoäly voi auttaa rakentamaan oikeudenmukaisempaa ja demokraattisempaa yhteiskuntaa. Lopuksi oman idean voi muuttaa taiteeksi.