Teatteriharrastus Oulu-opistossa kantaa arjessa pitkälle – se on vienyt Ylen Juha Virranniemen myös sketsikeikoille

Juha Virranniemi näkee näyttämötaiteen harrastuksellaan useita hyödyllisiä merkityksiä. 

”Olen oppinut produktion rakentamista, projektiosaamista ja tehnyt melkein kaiken graafisen suunnittelun Nurkkanäyttämölle”, Virranniemi sanoo. ”Teatterihan on nimenomaan yhteistyötä, sitä, että saadaan kaveri näyttämään hyvältä. Tätä asennetta olen vienyt myös työelämään esihenkilönä: että saisin työntekijän näyttämään mahdollisimman hyvältä. Teatteriharrastukseni myötä olen myös alkanut tehdä itsenäisesti sketsikeikkaa”, Virranniemi sanoo.

Oulu-opiston Nurkkanäyttämö-ryhmä harjoittelee ja esiintyy Haukiputaalla Teatterikuopalla.

Virranniemi korjaa harhaluuloa, jonka mukaan opiston näytelmäpiirille maksettaisiin palkkaa. 

Sen sijaan hän ilmaisee syvän kiitollisuutensa siitä, että opisto on pitänyt Teatterikuopasta kiinni kustannuspaineissa. Teatterialan ammattilaisia valohenkilöstöstä säveltäjiin on mahdollisuus käyttää silloin, kun näytelmä heitä vaatii. 

Myös Teatterikuopan tilaa Virranniemi pitää ammattimaisena. 

Sirkku Peltolan kirjoittamassa Pieni raha -näytelmässä vuonna 2016 Virranniemi näytteli Mikkiä. Mukana kulki myös Vanessa (Maija Männikkö). 

Virranniemen ensimmäinen rooli oli Dario Fon kirjoittamassa näytelmässä Kaikki vorot eivät tule varkaisiin vuonna -99. Silloin Nurkkanäyttämö oli vielä Kiiminkijoen opiston ryhmä. Näytelmässä hänellä oli kaksi repliikkiä, joista toinen oli Mitä?. 

Vuonna 2003 Virranniemi teki Liian paksu perhoseksi -näytelmän Erni-kauppiaan roolin. 

”Vastannäyttelijäni Satu Alatalo-Rautio oli siinä Kaisuna. Hän on lempeydellä nauranut, että minä säpsähtelin, kun hän tuli lähelle. Minulla ei silloin ollut vielä varmuutta näyttämöllä olemiseen. Siinä myös syntyi hieno kaari, kun saatiin harjoiteltua näytelmä valmiiksi ja lopulta löysimme toisemme ja omat roolihahmomme. Oli huikeaa hoksata näyttämöllä kahden hahmon yhteys.” 

Yhdessä vaikka rintamamiestalossa

Virranniemi on alun perin poika, joka ei uskaltanut soittaa nokkahuilua luokan edessä.

Viehtymyksen näyttämötaiteeseen hän jäljittää yläasteelle, jolloin hän hyvän ystävänsä kanssa esitti runoja Jatulissa veteraanipäivillä täysin täydelle katsomolle. 

”Jäin henkiin runoesityksestä ja siinä kohtaa tajusin, että hei, tämähän on kiinnostavaa tämmöinen esiintyminen. Pian sen jälkeen pääsin ohjaaja Raija Päkkilän nuorten ryhmään vuonna – 94.”

Virranniemi arvelee, että Päkkilä ”näki hänessä jotain”. Näytelmästä Häräntappoase Virranniemi sai Allu-poikapääroolin.

”Näytelmähän alkoi puolentoista sivun monologilla. Silloin Martinniemen vanhalla koululla pimeällä näyttämöllä yksi spottivalo kohdistui minuun ja koin, että nyt on iso vastuu. Minä tykkäsin kuitenkin siitä vastuusta. Monologin alku antoi tahdin koko näytökselle.” 

Näyttämöharrastuksen vahvuus ja vaikeus on Virranniemen mukaan siinä, että ryhmä on tosi tiivis, tosin perheenä hän ei sitä pidä.

”Jossain toisessa todellisuudessa voisimme kyllä asua isoa rintamamiestaloa onnellisina.”
Vaikeus voi kuitenkin piillä siinä että kun ryhmään tulee uusia harrastajia, eivät he aina välttämättä jää. Jotkut ovat kokeet porukkaan hitsautumisen vaikeaksi, mutta monet ovat siinä myös onnistuneet”, kertoo Virranniemi.

Näyttelemiseen pitää sitoutua

Vuonna 2011 Virranniemi oli Sofi Oksasen kirjasta dramatisoidun Puhdistus-näytelmän Hans, kellarissa piileskelijä. 

”Se oli hirveä ja valtavan kiehtova teksti, mutta onnistui tosi hienosti. Raija ohjasi. Pääsimme sillä myös Työväen näyttämöpäiville Mikkeliin ja saimme näin levitettyä Oulu-opiston mainetta laajemmalle.”

Virranniemi sanoo, että teatterissa pidetään yllä meidän jokaisen sisällä asuvaa lasta, joka leikkii, hulluttelee, luottaa ja heittäytyy. 

”Harrastuksena tämä on kuitenkin sitova ja ryhmältä saa vahvan henkisen tuomion, jos hommaan ei sitoudu.” 

Hän lisää, että Raija-ohjaaja on ollut todella taitava tehdessään heistä tasaisen porukan.

”Raija osaa peluuttaa meitä oikein”, luonnehtii Virranniemi.