Teatteri Sidoksen Kullervo!-näytelmä käsittelee ajankohtaisia aiheita – esityksiä Hupisaaren kesäteatterissa

Hupisaarten kesäteatterissa esitetään ainutlaatuista Kullervo!-näytelmää Teatteri Sidoksen voimin. Kuvat: Juuso Haarala.

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kullervo! on näytelmä jonka tarina on kerrottu teille lukemattomia kertoja, aina sillä tavalla kuin ihmiset sen haluavat kuulla. Muttei koskaan sillä tavalla kuin Kullervo osaisi sen itse kertoa. Tässä tarinassa kuullaan Kullervon oma ääni.

”Kullervo on iätön ja sukupuoleton olento, jolla olisi varsin vähän tekoa ihmisten maailman kanssa mikäli hän itse saisi päättää. Jää lopulta katsojan tulkittavaksi kutsuttaisiinko häntä nykymaailmassa transsukupuoliseksi, intersukupuoliseksi, muunsukupuoliseksi vai sukupuolettomaksi”, kuvailevat näytelmän tekijät esitystä.

Teemana myös mielenterveys

Paitsi sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta, näytelmä luotaa myös neuromonimuotoisuuden ja mielenterveyden ongelmia oman aikakautensa näkökulmasta. Autismikirjolle sijoittuminen, kaksisuuntainen mielialahäiriö, alkoholismi ja psykoosikaan eivät ole henkilöhahmoille vieraita.

”Sidoksen projekteissa on mukana ihmisiä esimerkiksi neuronkirjon diagnooseilla. Ominaisuudet, jotka itsessäni olisivat arjessani kaikista piiloteltavimpia, ovat esillä roolihahmossani, eikä Kullervon rakentaminen uskottavaksi olisi oikeastaan edes ollut mahdollista ilman niitä”, summaa käsikirjoittaja-pääosanäyttelijä Epe Niiranen.

Kullervon kohtalon rujoudesta huolimatta näytelmä jättää toivon kytemään. Kohtalo ei niitä maahan jokaista jota moderni yhteiskunta pitäisi erilaisena. Erikoisuutena Hupisaarten esityksissä ovat reaaliaikaiset visuaaliset elementit, joita ovat loihtimassa VJ Jani Pitkänen ja livekuvittamassa taiteilija Tessa Astre.

Teatteri Sidos on oululainen teatteriryhmä, joka harjoittelee muun muassa Tukikohdalla.

Kullervo! Ohjaus Heidi Maria Huotari ja käsikirjoitus: Epe Niiranen.  Kesto n. 2 t 30 min, väliaika. Hupisaarten kesäteatterissa ke 30.8. klo 19 ja to 31.8. klo 19.

 

 

Lue myös