Taiteilijat lahjoittivat teoksiaan hyväntekeväisyysnäyttelyyn – myyntituotto Ukrainan lasten hyväksi

Oulussa asuva taiteilija Anja Kurikka oli lahjoittanut hyväntekeväisyystaidenäyttelyyn puuteoksen nimeltä Hiljainen hämy. Kuvat: Petri Isoniemi

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Petteri Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Isokadun varrella, Oulun keskustassa sijaitsevassa kahvila Stockholmissa avattiin hyväntekeväisyystaidenäyttely keskiviikkona 1. kesäkuuta. Näyttelyssä on esillä taiteilijoiden lahjoittamia maalauksia, joita voi ostaa suoraan seinältä. Myyntituotto menee Unicefin hätäapurahaston kautta Ukrainan lasten auttamiseen.

Yksi avajaistilaisuudessa esillä olleista maalauksista oli akryylimaalaus nimeltä Safe Ukraine! Save Ukraine, jonka on tehnyt Ukrainasta Suomeen helmikuussa sotapakolaisena saapunut Iryna Demchuk. Hän oli paikalla avajaistilaisuudessa.

Oulu oli jo tuttu Iryna Demchukille, kun hän saapui Suomeen. Hänen sisarensa on asunut Oulussa yli kymmenen vuotta, joten hän on vieraillut Oulussa aikaisemmin. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Demchuk asui Kiovassa. Näyttelyn avajaispäivänä esillä ollut maalaus valmistui huhtikuun lopussa.

Ouluun Kiovasta saapunut Iryna Demchuk oli lahjoittanut näyttelyyn akryylimaalauksen nimeltä Safe Ukraine! Save Ukraine.

Useimmat taiteilijat oululaisia

Kaikkiaan 27 taiteilijaa oli lahjoittanut taideteoksiaan näyttelyyn. Useimmat teoksista ovat maalauksia, mutta Oulussa asuva Anja Kurikka oli lahjoittanut puuteoksen nimeltä Hiljainen hämy.

Kurikka on tehnyt puuteoksensa sekatekniikalla. Hän on tehnyt paljon vastaavia teoksia, ja kaikki ovat yksilöllisiä.

”Valitsin sopivan niistä, mitä minulla on useampi kymmenen”, Kurikka kertoo.

Unicefin Oulun vapaaehtoisten puheenjohtajan Marianna Juneksen mukaan suurin osa teoksia lahjoittaneista taiteilijoista oli oululaisia, mutta joukossa on myös muualla Suomessa asuvia taitelijoita. Näyttelyyn oli lahjoitettu kaikkiaan 50 taideteosta, mutta kaikki eivät olleet esillä vielä avajaistilaisuudessa.

Taidenäyttelyn avajaistilaisuudessa oli esillä myös Carmen Kekin maalaus nimeltä Kiss Me Before You Go.

Taideteosten hinnat vaihtelevat 20 eurosta 380 euroon. Nämä ovat pohjahintoja, sillä käytännössä ostajat ovat jo tarjoutuneet maksamaan enemmän kuin on pyydetty.

Puheenvuoroja tärkeistä asioista

Kahvila Stockholmin omistaja Päivi Illikainen otti vieraat vastaan näyttelyn avajaistilaisuudessa. Oulun kulttuuripääkaupunki 2026:n tuottaja Inka Hyvönen piti avauspuheen.

Hyvönen muistutti siitä, kuinka Euroopan unioni perustettiin aikoinaan siitä syystä, että se turvaisi rauhan. Nykyaikaa kuitenkin leimaavat eristäytyminen, vastakkainasettelu, konfliktit ja epävarmuus tulevaisuudesta.

”Oulu 2026 haluaa yhdistää eurooppalaiset uudestaan ja tuoda meidät takaisin EU:n alkulähteille”, hän sanoi.

Marianna Junes kertoi tilaisuudessa Unicefin toiminnasta ja Taija Ruuskanen Oulun Ukraine Help Centerin toiminnasta. Näyttelyn avajaisissa kuultiin myös musiikkia. Liisi Petterson lauloi ja Jussi Kaakkolampi säesti kitaralla.

Liisi Petterson lauloi ja Jussi Kaakkolampi säesti kitaralla.

Tornio esikuvana

Marianna Juneksen mukaan idea hyväntekeväisyystaidenäyttelyn järjestämiseen tuli Torniossa järjestetystä vastaavanlaisesta tapahtumasta. Oulu on ollut myös Unicefin lapsiystävällinen kunta kahden vuoden ajan. Tältä pohjalta päätettiin, että hyväntekeväisyystaidenäyttely olisi hyvä toimintatapa.

Marianna Junes kiittää taitelijoita siitä, kuinka innokkaasti he ovat osallistuneet tapahtumaan.

”He niin lämmöllä ja sydämestään lahjoittivat teoksiaan. Tauluista saatava tuotto menee kokonaan Unicefin hätäapuun Ukrainaan”, Junes kertoo.

Näyttelyn valmistelut olivat alkaneet kaksi päivää aikaisemmin. Valmisteluihin olivat osallistuneet Oulun Unicefin ryhmän aktiivit Raili Mäntyniemi ja Pirkko Rautiola ja kahvila Stockholmin omistaja Päivi Illikainen.

Hyväntekeväisyystaidenäyttely jatkuu 30. kesäkuuta saakka kahvila Stockholmissa osoitteessa Isokatu 37.