Taidetestaajien kymmenenvuotinen toiminta loppumassa – Oulu2026 vielä tämän vuoden virallinen vierailukaupunki

Oululaiset koululaiset ovat hyötyneet Taidetestaajien ohjelmasta sen alusta alkanen, kuvassa koululaisia Oulun taidemuseossa vuonna 2017. Kuva: Anne Pelttari

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin rahoittama 8-luokkakaisten Taidetestaaja-ohjelma päättyy keväällä 2027. Myös oululaiset koululaiset ovat hyötyneet hankkeesta ja nyt hallitukseen vedotaan ohjelman ottamiseksi ensi vuoden budjettiin.

Suomen lastenkulttuuriliiton Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman koordinaattori Aino Hälin mukaan Oulun kaupunki ja alueen kunnat ovat olleet Taidetestaajat-ohjelman suurin nettohyötyjä.

”Esimerkiksi lukuvuonna 2024-2025 Oululle tuotetun palvelun arvo oli yhteensä 705 296,65 euroa. Koko ohjelman vuosibudjetti on hieman reilut kuusi miljoonaa euroa, joten suuresta satsauksesta on kysymys”, toteaa Häli.
Lisäksi ohjelma päätti tehdä Oulu2026-vuoteen erillisen satsauksen eli Taidetestaajat-ohjausryhmä antoi Oululle valtakunnallisen vierailukaupungin statuksen.

”Eli ostamme Oulu2026xTaidetestaajat-kohteisiin kulttuuripääkaupunkivuoden aikana reilut 8000 pääsylippua Pohjois-Pohjanmaan ulkopuolelta saapuville kasiluokkalaisille opettajineen.”

Tasa-arvoa kulttuurikasvatukseen

Taidetestaajat-ohjelma on vienyt Suomen kahdeksasluokkalaiset opettajineen taidevierailuille lukuvuodesta 2017–18 lähtien. Vuosien aikana on toteutettu yli miljoona taidevierailua, koettu elämyksiä, opittu uutta ja keskusteltu niin nuorille sopivien taidesisältöjen kuin taidevierailuille sopivan käytöksen rajoista.
Ohjelman suurimpia hyötyjiä ovat Oulun, Lapin ja Vaasan vaalipiirin nuoret, koulut ja kunnat – mitä kauemmaksi kunta- ja maakuntakeskuksista mennään, sitä vaikeampaa koulujen on löytää rahoitusta taiteen äärelle pääsemiseen.
Taidetestaajat-ohjelman ydinajatus on, että taidekokemukset ja kokonaisvaltaiset retkielämykset tukevat nuorten kehittymistä monin tavoin ja mahdollistaa kulttuurikokemuksen perheen sosioekonomisesta asemasta, asuinpaikasta ja muista lähtökohdista riippumatta.
Jotta taidetestaus voi jatkua, eduskunnan tulee tehdä päätös sen valtionrahoituksesta vuoden 2027 budjetissa, josta päätetään jo vuonna 2026. Ensimmäinen etappi on hallituspuolueiden kehysriihi 21.–22. huhtikuuta.