Synkkä kaamos vaihtui kevääksi – Iloisen musiikin ilta järjestetään ensimmäistä kertaa Oulussa

Illan hämärtyessä saatetaan Iloisen musiikin illassa kuulla ukulele-dixie-yhteisnumerokin. Kuva: TNUO

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Illan takana on toimittaja Timo Nykyrin Ukuleleorkesteri, joka tulkitsee tunnettuun tapaansa kotimaisia huumorimusiikin helmiä, joita säestetään hilpeästi ukuleleilla.

”Laulut ovat hauskoja, joskus haikeanhauskojakin. Biisinikkareina ovat muun muassa Junnu Vainio, Simo Salminen, Jukka Virtanen ja Jaakko Teppo”, kertoo Nykyri.

”Iloisen musiikin ilta oli jo alustavasti sovittu pari vuotta sitten, mutta korona lykkäsi tätäkin tapahtumaa. Alun perin ajattelimme tätä tapahtumaa keskelle synkintä kaamosta, mutta kyllähän tämä keväälläkin käy”, hän lisää.

Jatsi ja huumori sopivat yhteen

Kun soittamaan saapuu 12 muusikkoa, aikataulun sopiminen on tietysti hankalaa. Kenneth Sjöwall’s Dixie Dudes -kokoonpano vie kuulijat kieltolain, pörssiromahduksen ja art decon maailmaan. Seitsenmiehinen orkesteri soittaa jalan alle lipsahtavaa, naaman hymyyn vääntävää, svengaavaa Dixieland-jazzia. Sjöwallin yhtyeessä soittaa seitsemän kovaa ammattilaista.

Kenneth Sjöwall oli mukana jo silloin, kun Timo Nykyrin Ukuleleorkesteri eli TNUO säesti M.A. Nummista vuonna 2019.

”Tuolloin ryhdyimme hiomaan yhteiskonsertin ajatusta. Iloinen dixie-jatsi ja suomalainen huumorimusiikki, nehän sopivat mainiosti samaan iltaan. Ja totta kai musiikkiin mahtuu mollisointujakin, mutta nekin virnuilemme sinnikkäästi yli. Pitää olla välillä ankeaa, että tietää mitä on hauska”, Nykyri virnuilee.

Iloisen musiikin ilta on konsepti, jonka nähdään vielä joskus toistekin, uskovat muusikot.

Iloisen Musiikin Ilta: Kenneth Sjöwall’s Dixie Dudes + Timo Nykyrin Ukuleleorkesteri Voimala 1889:ssä 5. toukokuuta.