Siiri Angerkoski ja Eino Leinon entiset naiset antavat palaa Oulussa tänä keväänä

Pinja Hahtolan uusi monologinäytelmä Saa rumiakin tanssittaa kertoo oululaislähtöisen näyttelijälegendan Siiri Angerkosken elämästä. Kuva: Aki Loponen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Sirpa Tarkkinen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Näyttelijä Pinja Hahtola tuo tänä keväänä Ouluun kaksi monologiesitystään, vanhan suosikin Eino Leinon eksät sekä uuden, Siiri Angerkosken elämään pohjautuvan Saa rumiakin tanssittaa -esityksen. Molemmissa näytelmissä on feministinen pohjavire, joka on saanut miehetkin nauramaan.

Eino Leinon eksät – enemmän ja vähemmän muusina on esitetty edellisen kerran täysille saleille Oulussa vuonna 2019. Samana vuonna esitys voitti Valtakunnallisen monologikilpailun 1. sijan ja yleisön suosikki -palkinnon niin ikään Oulussa.

Esityksen eksät ovat joukko runoilijan kuuluisia rakastettuja, kuten L. Onerva, Aino Kallas, Anni Swan ja Maila Talvio.

Sanoja ei säästellä, kun Einon entiset pääsevät purkamaan tuntemuksiaan taiteellisesta lemmenelämästä.

Monologi pelotti

Hahtola meni sattumalta monologien maailmaan.

”Eino Leinon eksistä piti tehdä kahden naisnäyttelijän dialogi Kajaanin Runoviikolle 2018. Taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto totesi, että todella hyvä idea ja haluan tuon ensi-iltaan, mutta rahaa ei ole. Tee sen sijaan monologi.”

Hahtolan ensireaktio oli ei, sehän olisi narsismin huippu, että kirjoittaa näytelmän itse ja vielä itse näyttelee kaikki roolitkin.

”Se oli pelottavaa, minulla ei ollut monologeista mitään aiempaa kokemusta. Reimaluoto sai kuitenkin ylipuhuttua. Jälkeenpäin olen huomannut, että esityksen suola tulee siitä, että yksi ja sama näyttelijä vaihtelee eri rooleissa, sellaista palautetta on tullut.”

Pinja Hahtola näyttelee Eino Leinon eksät -esityksessä useita runoilijan rakastettuja ja muusia sekä kolmea hänen vaimoaan. Kuva: Päivi Falck

Kiertue eksien kanssa ja hyvät kokemukset saivat Hahtolan tekemään myös monologin häntä kiehtoneesta Siiri Angerkoskesta. Se nähdään Oulun teatterissa maaliskuussa. Oululaislähtöisen Angerkosken elämästä kertovalla esityksellään Saa rumiakin tanssittaa Hahtola tuo lavalle vastoinkäymisten tarinan, johon kuuluvat komiikan varjot ja naisnäyttelijän ulkonäköpaineet.

Huumori poistaa muureja

Hahtola on itse käsikirjoittanut molemmat monologit, mikä auttaa muistamaan kaiken, mitä pitää sanoa. Lisäksi hän kokee, että esityksessä tukena toimivat sen valaistus ja äänet.

Molemmissa monologeissa on Hahtolan mukaan ilmiselvästi feministinen pohjavire, mutta hän on saanut paljon palautetta myös miehiltä, että he ovat nauttineet humoristisistakin esityksistä.

”Huumori poistaa meiltä muureja, jotka estäisivät meitä ottamasta asioita vastaan.”

Eino Leinon eksät on ohjannut Seppo Honkonen ja Saa rumiakin tanssittaa -esityksen Olka Horila. Helsingissä asuva Hahtola nähtiin viime keväänä myös Ylen naistaiteilijoista kertovassa dokumentissa Naiset ensin.

Eino Leinon eksät 27. helmikuuta ja 28. helmikuuta kello 19 RioLivessä. Saa rumiakin tanssittaa 14. maaliskuuta kello 19 Oulun teatterin Pikisalissa.