RioLivessä kuullaan Teosto-palkinnon voittaneen Mikko Sarvanteen pohjoismaista jazzia ensimmäistä kertaa Oulussa

Säveltäjä Mikko Sarvanteen (3. oik.) johtama Mikko Sarvanne Garden koostuu kolmesta laulajasta, kahdesta jousisoittajasta sekä perkussionistista, säveltäjän itsensä huolehtiessa livetilanteessa syntetisaattoreista ja muusta elektroniikasta. Kuva: Sarvanne Garden

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Mikko Sarvanne Garden konsertoi Oulun RioLivessä 15. toukokuuta. Sarvanne palkittiin vuonna 2023 Teosto-palkinnolla yhtyeen debyyttialbumin sävellyksistä.

Nyt ensimmäistä kertaa Ouluun saapuvan seitsenhenkisen yhtyeen musiikissa kuuluvat vaikutteet pohjoismaisesta jazzista, nykyvokaali- ja nykyperkussiomusiikista sekä äänitaiteesta.

Oulun konsertti RioLivessä on osa yhtyeen kiertuetta, joka kattaa yhteensä seitsemän paikkakuntaa: Joensuu, Porvoo, Turku, Sipoo, Kajaani, Oulu ja Helsinki. Kiertue on Suomen Jazzliiton tuottama, ja Oulun konsertin paikallisena järjestäjänä toimii Oulun Musiikkijuhlat.

”Kiertueella kuullaan viimeisiä kertoja Heräämisen valkea myrsky kokonaisuudessaan, päivitettynä ja laajennettuna, nyt mielestäni aivan valmiina versiona”, säveltäjä Mikko Sarvanne kertoo.

Sen lisäksi konserteissa kuullaan uusi sävellys, jonka Sarvanne on säveltänyt runoilija Milka Luhtaniemen tekstiin (Kirnu, Gummerus, 2021), ja joka tulee säveltäjän mukaan viitoittamaan yhtyeen tulevaa musiikillista suuntaa.

Yhtyeen ensimmäinen, Erkka Filanderin samannimiseen runoteokseen perustuva albumi Heräämisen valkea myrsky julkaistiin lokakuussa 2022. Albumin sävellykset palkittiin Teosto-palkinnolla keväällä 2023.

”Mikko Sarvanne on onnistunut luomaan eheän teoksen, jonka sävelkielessä ambient, elektroniikka, akustiset soittimet ja luontoelementit nivoutuvat omaksi universumikseen innovatiivisella tavalla. Teoksessa on eheä oma ääni ja tunnelma, joka kantaa alusta loppuun ja kietoo kuuntelijan maailmaansa”, Teosto-palkinnon tuomaristo perusteli päätöstään.