Pohjois-Pohjanmaan liiton hankkeella kierrätysteoksia kuntiin – mikätin syntyi myös Hailuotoon

Muun muassa Hailuodossa vanhan koulun pihapiirissä sijaitseva mikätin on nyt talvella lumen alla ja odottaa kevään saapumista ja jatkotyöstämistä. Kuvat: Pohjois-Pohjanmaan liitto

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman Kulttuurikenno-hankkeen Ympäriämpäri-taidepilotilla saatiin aikaan viiteen kuntaan yhteisötaideteoksia. Yksi valmistui Hailuotoon ja mukana toteuttamassa olivat muun muassa kellolainen kuvanveistäjä Tiina Vehkaperä ja Sinikka Eirola Siikajoelta.

Vuoden 2023 syksyn aikana taiteilijat Sinikka Eirola ja Tiina Vehkaperä kokosivat yhdessä kuntalaisten kanssa taideteokset viiteen kuntaan. Materiaalina olivat metalliset kierrätystavarat eli mikättimet, jotka saivat teoksissa uuden elämän arjen aarteina.

Hailuodossa, Alavieskassa, Pyhäjoella, Sievissä ja Kalajoella sijaitsevat teokset kurkistavat nyt talvella lumesta odottaen kevään saapumista ja jatkotyöstämistä.

”Nämä taideteokset ovat siitä mukavia, etteivät ne ole koskaan ihan valmiita. Niiden työstämistä voi jatkaa yksin tai yhdessä lisäämällä uusia mikättimiä oman mielen mukaan. Teokset muuntuvat ajan saatossa niin sään kuin kuntalaisten taideaktiivisuuden myötä,” sanoo Sinikka Eirola.

kaksi naistaiteilijaa

Taiteilijat Sinikka Eirola ja Tiina Vehkaperä työssään.

Mikättimistä tehtyjä teoksia koottiin yhteisöllisissä taidetyöpajoissa. Samalla teemalla halutaan jatkaa ja palata teosten äärelle yhä uudelleen yhdessä ja erikseen.

Teosten työstämisessä rohkaistaan oma-aloitteisuuteen, kunhan mikättimet kiinnitetään tiukasti paikoilleen. Hailuodossa mikätin sijaitsee Hailuodossa vanhan koulun pihaan johtavalla polulla osoitteessa Luovontie 61 A.

Ympäriämpäri – Taidetta pihoille ja poluille taidepilotti oli osa Pohjois-Pohjanmaan liiton Kulttuurikenno – Yhteistyötä ja vaikuttavuutta kulttuuripalveluihin -hanketta. Se toimeenpanee kulttuurin alueellista kehittämistehtävää Pohjois-Pohjanmaalla. Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Teoksiin ja niiden valmistamisprosessiin voi tutustua julkaistun videon kautta Pohjois-Pohjanmaan liiton Youtube kanavalla: Ympäriämpäri: Yhteisötaidetta pihoilla ja poluilla