Pohjankartanon salin uudistamisessa on hyödynnetty viimeisintä tekniikkaa – valo- ja äänisuunnittelussa ”vain taivas on rajana”

Pohjankartanon salin seinille ja kattoon on sijoitettu 43 kaiutinta. Alkuperäisten näköisillä tuoleilla äänimestari Marko Väänänen, tapahtuma-aluepäällikkö Jari Leviäkangas ja tapahtumakoordinaattori Sandy Kantola. Kuvat: Mari Kivioja

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Pete Huttunen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Pohjankartanon salin uudistus on valmis. Se on muutettu nykyaikaiseksi konserttisaliksi, perinteistä ilmettä kunnioittaen ja uudella ainutlaatuisella valo- ja äänitekniikalla luvataan luoda vaikuttavia kokemuksia. Pohjankartano on Oulun Musiikkikeskuksen kolmas sali ja sitä vuokraa Oulun tapahtuma-aluepalvelut.

Uudistetussa Pohjankartanon salissa sanotaan olevan kaikki kuviteltava mahdollista.  Sen ajanmukaistaminen onkin ollut suuri investointi. Pelkkä tekniikka maksoi lähes 800 000 euroa. Sali sopii kaikenlaiselle esittävälle taiteelle ja siellä voidaan järjestää myös seminaareja ja konferensseja.

“Sali on myös koulun juhlasali ja sitä käyttää Oulu-opisto toiminnassaan. Yhdistys- ja koulutoimintaa ei ole pukattu pois. Kaupallinen toiminta on tullut tähän lisäksi.”

“Päivisin sali on Pohjankartanon yläkoulun, Madetojan musiikkilukion ja Oulun konservatorion käytössä, joten käyttöaste on tällaiselle salille poikkeuksellisen suuri”, tapahtuma-aluepäällikkö Jari Leviäkangas kertoo.

Akustiikka kelvottomasta taianomaiseksi

Kari Virran suunnittelema Pohjankartanon monitoimitalo rakennettiin 1967. Rakennus on suojeltu, mikä aiheutti haasteita korjaajille.

Projektipäällikkö Raimo Viitaniemi Oulun Tilapalvelut -liikelaitokselta kertoo, että akustiikan ongelmat huomattiin varhaisessa vaiheessa ja ensimmäiset parannukset tehtiin jo 1970-luvulla. Vuonna 2018 tehtiin toiminnallinen tarveselvitys. Tuloksena oli, että akustiikka ei toimi hyvin missään tilanteessa.

“Lähtökohtana oli tuoda sali nykyaikaan, kuitenkaan tuhoamatta alkuperäistä ilmettä. Akustiikkaa olisi voinut parantaa seinien ”timanttikuvioilla”, jolla ääntä hajotetaan eri suuntiin. Tällöin alkuperäinen arkkitehtuuri olisi tuhoutunut”, Viitaniemi kertoo.

pohjankartanon sali

Tapahtumakoordinaattori Sandy Kantola, äänimestari Marko Väänänen ja tapahtuma-aluepäällikkö Jari Leviäkangas ovat tyytyväisiä Pohjankartanon salin uudistukseen. Viihdekonserttien järjestäjät ovat jo löytäneet uuden konserttipaikan.

Ratkaisu oli immersiivinen akustiikka. Sali rakennettiin kaiuttomaksi, ja kun tekniikka laitetaan päälle, tilaan voidaan tehdä sellainen äänimaailma kuin halutaan.

“Immersiivisellä audiolla tarkoitetaan meitä ympäröivää äänimaailmaa, jonka voimme kokea äänentoistojärjestelmän avulla kokonaisvaltaisesti – aivan kuten kokisimme äänet tosielämässäkin.”

“Akustiikka hoidetaan kaiuttimilla. Seinille ja kattoon on Sijoitettu 43 kaiutinta, jotka toimivat pää-äänentoistojärjestelmän kanssa saumattomasti. Mikrofonit on sijoitettu näyttämön ja katsomon päälle. Salin saa soimaan akustisesti oikein eri tilanteiden mukaan”, Viitaniemi valaisee.

“Ratkaisu on ollut onnistunut ja esiintyjiltä on tullut erittäin hyvää palautetta. Sana on jo levinnyt muusikoiden keskuudessa”, salin tekniikasta vastaava Marko Väänänen sanoo.

Osaksi Oulun Musiikkikeskusta

Tapahtumakoordinaattori Sandy Kantola on suunnitellut salin uuden konseptoinnin. Pohjankartanon sali on merkittävä lisä Oulun Musiikkikeskuksen tapahtumatarjontaan.

Pohjankartanon sali on Oulun Musiikkikeskuksen kolmas sali Madetojan salin ja Tulindbergin salin lisäksi.

“Madetojalla 816 paikkaa, täällä 475 ja Tulindbergissä 220 paikkaa Tämä on hyvä kombo ja voimme hyödyntää monen salin synergiaa ja musiikkikeskuksen jo olemassa olevaa asiakaspotentiaalia”, Sandy Kantola kertoo.

Valmiit palvelupaketit takaavat laadun

Pohjankartanon salin tuotteistaminen ja palvelupakettimuotoilu on myös ajanmukaistettu. Sali on varattavissa monenlaisiin tapahtumiin.

“Madetojan salin puolella kollegani Virpi Länkelä on tehnyt valtavan hienon työn tuotteistamisessa ja palvelupakettimuotoilussa. Toimme saman mallin Pohjankartanoon. Tällä tavalla helpotetaan tapahtumien järjestämistä ja varmistetaan laadun pysyvyys tapahtumajärjestäjille sekä ihmisille, jotka tulevat tapahtumiin”, Kantola valaisee.

Henkilökunta ottaa tapahtuman järjestäjän ja esiintyjäryhmän vastaan, auttaa paikan päällä järjestelyissä ja ratkaisee heidän kanssaan ongelmia. Palvelupaketteja myös räätälöidään. Jos kyse on esimerkiksi useamman päivän tapahtumasta, joka vaatii harjoittelua ja lavastuksen asemointia, paketin hintaa voidaan kohtuullistaa.

“Tämä on valmis sali, ja tapahtumajärjestäjän ei tarvitse tuoda mukanaan valaistusta ja äänentoistoa. Tapahtuman järjestäjä saa virastomestarin ja teknikon palvelut sekä järjestyksenvalvonnan tilan vuokrauksen yhteydessä. Tarjoamme myös erikseen maksullisen naulakkopalvelun”, Kantola summaa.

Yhdistysten toiminta jatkuu

Kantola kertoo, että salin vuokrahinnat on tuotu markkinatasolle, sen mitä tämän kaltaisesta paikasta tekniikka ja palvelut mukaan lukien voi pyytää.

Aikaisempi hinnasto oli ajalta ennen uudistuksia, vuodelta 2016, kun Oulu-opisto vuokrasi salia omassa toiminnassaan. Nyt kun vuokraus siirtyi tapahtuma-aluepalvelulle, tavoitteena on hyödyntää salin potentiaali mahdollisimman tehokkaasti ja tuoda paikan mahdollisuudet laajasti yleisön tietoon.

mies istuu äänipöydän takana

Marko Väänänen esittelee ylpeänä MA Lighting grandMA3 valopöytää. Kansallisooppera- ja baletti on juuri hankkinut samanlaisen.

Pohjankartanon salissa on ollut yhdistystoimintaa ja vakiintuneita asiakkaita, joilla on ollut omia tapahtumiaan. Hinnoittelun muutoksesta on tullut myös negatiivista palautetta.

“Halusimme ottaa asian huomioon, ja mietimme, miten voimme mahdollistaa myös yhdistysten toiminnan. Teimme yhdistyksille edullisemman tapahtumapaketin, joka on sisällöltään muita keveämpi. Esimerkiksi järjestyksenvalvojia on vähemmän”, Kantola sanoo.

Apua sääntöviidakossa selviämiseen

Yleisötapahtumien vaatimukset ovat tiukentuneet. Poliisi ja pelastustoimi pitävät tarkasti silmällä, mitä alalla tapahtuu. Viime keväästä lähtien on vaadittu yleisötilaisuusilmoitus yli 200 henkilön tapahtumissa. Huomioon täytyy ottaa muun muassa kokoontumislaki ja järjestyksenvalvojalaki.

“Säännökset tulevat usein yllätyksenä tapahtumajärjestäjille. Kun palvelupakettiin kuuluu järjestyksenvalvonta, tapahtumajärjestäjä säästyy lupaprosesseilta. Järjestäjän vastuu on hyvin suuri, jos jotakin ikävää tapahtuu, se on aina järjestäjän vastuulla”, Kantola muistuttaa.

“Muutoksen teko on ollut vaikea ja kova työ, mutta nyt on päästy loppuun. Suuri investointi koituu kuntalaisten eduksi ja Pohjankartanon sali on ainutlaatuinen uusi konserttisali Oulussa”, Jari Leviäkangas summaa.

 

Fakta

Pohjankartanon salin tulevat tapahtumat:

  • la 21.10. Raaga Murali – Intialaista kansanmusiikkia
  • to 26.10. Lululla oli kolme mieltä – Tuula Amberlan 40-v.-taiteilijajuhlakiertue
  • la-su 28.-29.10. Matsucon
  • su 5.11. Anna Eriksson: Tikaritaivas
  • pe 10.11. Olavi Virta -muistokonsertti
  • la 18.11. Suomen hauskimmat mamut -kiertue
  • to 23.11. Tervakaupungin puhaltajat ja Siltojen laulu
  • la-su 2.-3.12. Joulumessut (Pohjankartanon aulatiloissa)
  • su 10.12. Erja Lyytinen & Friends: Blue Christmas 2023

 Musiikkikeskuksen tapahtumiin ja tiloihin pääsee tutustumaan tarkemmin osoitteessa www.oulunmusiikkikeskus.fi