Pikisali muuntuu Post-Kabareen 20-luvun kabareenäyttämöksi Oulun teatterissa

Oulun teatterin Post-Kabaree sisältää vauhdikasta menoa. Kuvassa Jere Virta, Henri Halkola, Anne Syysmaa ja Antti Laukkarinen. Kuva: Janne-Pekka Manninen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun teatterin Post-Kabareen ensi-ilta on perjantaina 10. marraskuuta. Esitys on Joel Härkösen ohjaama, yhdessä työryhmän kanssa luotu ennennäkemätön spektaakkeli 20-luvun kabareenäyttämöksi muuntuvassa Pikisalissa.

”Olemme työryhmänä pyrkineet luomaan teoksen, joka viihdyttävyyden lisäksi sukeltaa käsittelemään myös vakavampia aiheita ja teemoja; toivon teoksen ehdottavan, että jokainen voisi hyväksyä itsensä ja toisensa sellaisena kuin olemme, epätäydellisinä ja keskeneräisinä”, ohjaaja Joel Härkönen kertoo.

Luvassa on 360 asteen spektaakkeli ja rapistunutta, dekadenttia 1920-luvun tunnelmaa tuotuna tähän päivään. Pikisalin keskelle on rakennettu lavastaja Kalle Nurmisen suunnittelema kabaree-karuselli, jonka ympärillä katsojat saavat kuulla toinen toistaan upeampia ja ainutlaatuisia sävellyksiä sekä nauttia kokonaisvaltaisesta elämyksestä.

Radiokamaa musiikkia

Post-Kabaree syntyi prosessissa eli työryhmän kesken harjoituskaudella. Show’hun sävellettiin muun muassa 15 kappaletta.

”Meillä on aivan uskomaton määrä monipuolisia, toinen toistaan upeampia biisejä, jotka äänisuunnittelija ja muusikko Veli-Ville Sivén ja esiintyjät ovat yhdessä luoneet. Biisit on minun ja koeyleisöjenkin mielestä ihan radiokamaa”, kuvailee Härkönen.

Härkönen on helsinkiläinen teatteriohjaaja ja esityssuunnittelija ja valmistui Teatterikorkeakoulusta ohjaajaksi keväällä 2021. Taiteilijana Härkönen liikkuu luontevasti laajalla alueella kokeellisemman esitystaiteen ja perinteisemmän puheteatterin välissä.

Hänen pyrkimyksensä on tehdä teoksia, joissa korostuu nyt-hetkessä oleminen ja jotka kutsuvat katsojat mukaan nauttimaan työryhmän luomista maailmoista. Hän pyrkii luomaan teoksia, jossa katsoja tuntee itsensä tärkeäksi ja nähdyksi.

Myös nykysirkusta

Yhteistyö Oulun teatterin näyttelijöiden, kahden sirkustaiteilijan ja luottotyöpari Veli-Ville Sivénin sekä muun työryhmän kanssa on johtanut teokseen, jossa tämä saattaa olla mahdollista.

”Teatterissa tärkeintä on yhdessä toisten ihmisten kanssa vietetty aika, ja sitä kohti tässäkin esityksessä mennään!”, toteaa Härkönen.

Lavalla nähdään Oulun teatterin näyttelijät Heli Haapalainen, Henri Halkola, Elina Korhonen, Antti Laukkarinen, Joose Mikkonen, Timo Pesonen, Merja Pietilä, Anne Syysmaa, Tuula Väänänen, muusikko Veli-Ville Sivén ja sirkustaiteilijat Ira Oinonen ja Jere Virta. Produktio toteutetaan yhteistyössä nykysirkusryhmä Agit-Cirkin kanssa.

Lisätietoja Oulun teatterin esityksistä tästä linkistä.