Pikinen Poloku avautuu jälleen – kahdeksatta kertaa toteutettavaa ympäristötaidepolkua voi kävellä syyskuun loppuun saakka

Pikisellä polulla, seminaarissa ja työpajatyöskentelyssä voi tutustua esimerkiksi japanilaisen Masami Aiharan taiteeseen. Kuva: Heikki Timonen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Pikisaaren rantoja ja metsiköitä kiertelevällä ympäristötaidepolulla Oulussa voi kesällä 2026 kokea parikymmentä uutta teosta. Pikinen Poloku 2026:n avajaisia juhlitaan 10. kesäkuuta kello 18.00 alkaen. Luvassa on myös työpajoja, musiikkia ja opastettuja kierroksia.

Pikisen Polun avajaispäivänä 10. kesäkuuta järjestettävässä seminaarissa kansainväliset kutsutaiteilijat kertovat maidensa ympäristötaiteesta. Samalla syvennetään ymmärrystä ympäristötaiteen olemuksesta ja mahdollisuuksista. Yleisölle avoin ja maksuton seminaari toteutetaan nyt kolmatta kertaa. Seminaarin pääkielenä on englanti.

Näyttelyyn johdattelee avajaisiltapäivän ympäristötaideseminaari Mennäänkö mettään? Art in the Woods?, jossa ovat paikalla näyttelyn kutsutaiteilijoista japanilainen Masami Aihara, kälviäläinen Jaakko Pernu ja virolainen Jane Remm. Polun neljäs kutsutaiteilija on slovakialainen Lucia Horňáková Černayová.

Avajaisissa esiintyy kansanmusiikkiyhtye Otra. Avajaisten jatkoilla kello 20 Mallassaunassa soittaa Voyage-yhtye.

Polku alkaa Sakari Matinlaurin veistospuistosta

Pikisen Polun ensimmäinen kohde on tänä vuonna kuvanveistäjä Sakari Matinlaurin veistospuisto taiteilijan työhuoneen välittömässä läheisyydessä Pikisaarentie 17:n pihapiirissä. Matinlaurin metalliveistoksista vuosien varrella rakentunut ja koko ajan muuntuva kokonaisuus ihastuttaa ohikulkijoita.

Polun muut teokset löytyvät tuttuun tapaan rantapolulta Vanhan Villatehtaan pihapiirin ja Korkeasaarensillan väliseltä alueelta. Veistospuisto mukaan lukien polulla voi kokea 18 taideteosta tai teoskokonaisuutta Pikisaaressa työskenteleviltä taiteilijoilta ja taiteilijaryhmiltä sekä koti- ja ulkomaisilta kutsutaitelijoilta.

Kokonaisuudessaan taidepolku on noin kilometrin pituinen, esteetön, kaikille avoin ja maksuton.

Monitaiteisuutta ja opastettuja kierroksia

Tämän kesän näyttelyssä monitaiteisuus näkyy monin tavoin. Japanilainen kutsutaiteilija Masami Aihara järjestää Kielimuuri – Language Barrier -työpajan 11.–15. kesäkuuta, Työpaja on suunnattu kaikille japanilaisen ja suomalaisen kulttuurin välisistä yhteyksistä kiinnostuneille.

Myös musiikki ja kuvataide kohtaavat polulla. Avajaisissa 10. kesäkuuta soittava kansanmusiikkiyhtye Otra esiintyy Jane Remmin teoksen äärellä. Linko-yhtye virittää Sakari Matinlaurin verstaan uuteen uskoon 29. kesäkuuta ja 10. elokuuta lauluyhtye Kaarne improvisoi Pikisen Polun eri teosten ympärillä, laulaen ylistystä niille.

Kesän aikana polulla järjestetään aiempien vuosien tapaan luonto-opastus 9. elokuuta yhteistyössä Suomen luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistyksen kanssa. Pikinen Poloku haluaakin kunnioittaa ja tuoda esiin Pikisaaren ainutlaatuista luonto- ja kulttuuriympäristöä.

Opastettuja taidekierroksia järjestetään Pikifestin aikaan 4. heinäkuuta ja Designtorin yhteydessä lauantaina 22. elokuuta. Koululaisille on 3. syyskuuta oma ennakkoon varattavissa oleva kierros.

Pikinen Poloku vahvistaa osaltaan Pikisaaren merkitystä paikallisesti ja valtakunnallisesti tunnettuna kulttuurisaarena sekä taiteen ja luovan alan keskittymänä. Vanhan Villatehtaan taiteilijayhteisö on osa Pikisaaren Kulttuuritehdasta, jossa työskentelee suuri joukko ammattitaiteilijoita ja kulttuurialan työläisiä. Pikinen Poloku on osa Oulu2026-kulttuuriohjelmaa.

Pikisen Polun taiteilijat 2026:

Masami Aihara, Anni Arffman, Lucia Horňáková ČernayováJari Huhta, Helena Kaikkonen, Leena Kangas, Helena Kankaansyrjä, Pirjo Lempeä, Sakari Matinlauri & Ari Järvinen, Karoliina Niemelä, Jaakko Pernu, Jyrki Poussu & Sirja-Erika Virpikari, Päivi Pussila, Lauri Rankka, Jane Remm, Kari Södö ja Raimo Törhönen,

Tarkemmat lisätiedot Pikisestä Polusta tästä linkistä.