Paleface pokkasi Oulussa Ihmisen puolella -palkinnon – hän rohkaisee miehiä puhumaan tunteistaan
Paleface eli Karri Miettinen sai Setlementtiliitolta palkinnoksi Taisto Raudan tekemän 3,6-kiloisen, pronssiin valetun Elämän liekki -patsaan. "Se menee kunniapaikalle Emmojen viereen", ilahtunut Paleface sanoi. Kuvat: Pasi Rytinki
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Suomen Setlementtiliitto on parhaillaan kokoontunut Ouluun ja Vuolle-talolle Setlementtipäiville. Torstaiaamuna salintäyteinen yleisö yllätettiin iloisesti, kun liiton myöntämän Ihmisen puolella -palkinnon voittanut Paleface eli Karri Miettinen ilmestyikin yhtäkkiä Teams-etäyhteyden päästä paikan päälle saliin esittämään uuden kappaleensa Miehet ei itke.
Sukupolvesta toiseen jatkunutta miesten välistä puhumattomuutta ja kivikovaa kuorta ruotivassa kappaleessa kiteytyy se, miksi palkinto Palefacelle myönnettiin. Häntä kiitettiin palkintoperusteissa paitsi rohkeasta puheesta sekä toiminnasta ihmisyyden ja inhimillisten arvojen puolesta, myös ajankohtaisen ongelman, poikien ja miesten tunnepuheen puutteen, nostamisesta keskusteluun ja omaan taiteeseensa.
Ihmisen puolella -palkinto (ent. Alli Trygg -palkinto) on aiemmin myönnetty Seela Sellalle (2021) ja Paula Vesalalle (2020).
”Kaikkea mun toimintaa, niin räppärinä, aktivistina kuin perheenisänäkin, ohjaa suuri myötätunto.”
Palkinnosta otettu Paleface totesi, että poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton Setlementtiliitto toimii pitkälti samanlaiselta arvopohjalta kuin hän itsekin, yhdenvertaisuutta korostaen.
”Kaikkea mun toimintaa, niin räppärinä, aktivistina kuin perheenisänäkin, ohjaa suuri myötätunto. Diggaan englanninkielisestä termistä compassion. Passio merkitsee kärsimistä, com-passio yhdessä kärsimistä, kärsimyksen jakamista. Tykkään siitä myös siksi, että se sisältää myös sanan compass, kompassi, joka antaa meille suuntaa elämässä”, Paleface sanoi kiitospuheessaan.
Huolta nuorista miehistä
Palkinnonjaon jälkeen vetäydymme keskustelemaan Palefacen ja Setlementtiliiton asiantuntijoiden kanssa erityisesti nuorten miesten nykytilanteesta. Paleface kyselee innokkaasti Vuolle Setlementin Oulussa ylläpitämän Poikien talon toiminnasta sen ohjaajilta Joonas Koskelalta ja Olli-Pekka Kallungilta.
Sekä Paleface että nuorisotyön tekijät ovat tällä hetkellä kovasti huolissaan siitä, minkälaisen henkisen laskun koronapandemia jättää maksettavaksi nuorille.
”On se hurjaa miettiä, minkälaisia vaikutuksia sillä on. Jos ajattelee niitä ihmisiä, jotka olivat yksinäisiä tai turvaverkkojen ulkopuolella jo valmiiksi, niin miten se eristäytyminen on vielä vaikuttanut siihen? Kyllähän se näkyy ainakin päihdepuolella rajusti”, Paleface sanoo.
Hän huomauttaa, että vaikka älypuhelimet ja -laitteet ovat läpäisseet lähes koko yhteiskunnan, kaikilla niitä ei ole. Sekin aiheuttaa eriarvoistumista, kun siirrytään etäopetukseen tai -työhön, ihmisten tavoittaminenkin voi vaikeutua.
”Me tehtiin koronan alussa ihan soittokierrosta, soitettiin ihan systemaattisesti meidän asiakkaillemme ja kyseltiin, miten menee, ja olisiko etätoimintaan kiinnostusta. Mutta kyllä siellä osa jäi ulkopuolelle”, Poikien talon Joonas Koskela kertoo.
”Korona on jättänyt semmoisen jäljen, että kotoa voi olla yhä vaikea lähteä liikkeelle.”
”Minkälaista muutosta te olette havainneet asiakkaidenne elämässä tai pärjäämisessä koronan molemmin puolin?” Paleface kysyy.
”Meillä ainakin on lisääntynyt puhe mielenterveysasioista ja ahdistuneisuudesta. Korona on jättänyt semmoisen jäljen, että kotoa voi olla yhä vaikea lähteä liikkeelle”, Koskela sanoo.
”Joillekin on oikeasti erittäin vaikeaa lähteä kotoa, tukea tarvitaan tosi kovasti, että päästään edes meidän toimintoihin mukaan”, Koskelan kollega Olli-Pekka Kallunki lisää. Poikien talon kävijämäärät ovat kuitenkin tänä vuonna lähteneet lisääntymään selvästi.
Paleface toteaa, että mielenterveyspuheen lisääntymisessä on ehkä se hyvä puoli, että ongelmia aletaan vihdoin havaita ja pukea sanoiksi, miehisen häpeän perinnettä rikkoen.
Tunteet sekaisin ja solmussa
Väkivaltatyön päällikkönä Vuolle Setlementissä työskentelevä Jarkko-Pekka Kärkkäinen sanoo, että hänen työkentällään miehen tunnepuheeseen liitetty häpeä näkyy korostetusti. Hänen asiakkaitaan ovat kodin ulkopuolisen väkivallan tekijät, joista osa on vankilassa.
”Siellähän tämä homma on vielä ’kertaa kaksi’, ei missään nimessä pysty näyttämään mitään tunteita. Koko ajan pitää olla rooli päällä, päihdemaailmassa ja varsinkin linnassa. Kun he pääsevät meidän kanssamme keskustelemaan, moni sanoo, että se on ensimmäinen paikka, jossa pystyy avoimesti juttelemaan”, Kärkkäinen kertoo.
”Tunnetyöskentely on hirveän tärkeää, että päästään puhumaan ja käsittelemään tunteita. Monesti siellä on asioita sekoittuneina, on häpeää ja surua, jotka purkautuvat aggressiona. Sitten tulee linnareissuja, kun pätkitään turpaan porukkaa tuolla”, hän jatkaa.
”Monesti siellä on asioita sekoittuneina, on häpeää ja surua, jotka purkautuvat aggressiona.”
Paleface kertoo törmänneensä vastaavaan ilmiöön vieraillessaan lastenkodissa.
”Siellä tuli kyllä kundeilta heti se, että ’Jos sä itket, sut paskotaan’. Näillä sanoilla.”
Hän toteaa hämmästellen, että tällainen ylimaskuliininen kulttuuri siirtyy yhä sitkeästi sukupolvesta toiseen.
”Monessa mielessä on menty eteenpäin ihmiskuvassa, mutta silti se vanhakantainen ajattelutapa on aika lujassa osassa ihmisiä, se tunteiden näyttämisen vaikeus.”
Koti arvosti kulttuuria
Paleface eli oman nuoruutensa Hämeenlinnassa. Samasta sukupolvesta ja samasta kaupungista, osittain jopa samasta kaveripiiristä, on noussut hänen lisäkseen muitakin taitelijoita, jotka ovat ehkä osaltaan avartaneet perinteistä suomalaista mieskuvaa ja -kerrontaa, kuten kirjailija Juha Itkonen ja muusikko Matti Johannes Koivu.
”Omalta kohdaltani voin sanoa, että vaikka vanhempani olivat ihan perusporvarillisissa ammateissa, meillä on semmoinen taiteilijuus kulkenut suvussa. Mun enoni on kuvataiteilija, ja isoisoisäni oli muotokuvamaalari Alfred Ferdinand Ruotsalainen, joka oli Hugo Simbergin oppilas. Se taiteilijuus on ollut koko ajan mukana, ja varsinkin enon vaikutus oli vahva”, Paleface sanoo.
”Faija on ollut kuoromies, meillä on laulettu paljon ja käsitelty tunteita sen kautta.”
”Meillä on arvostettu kulttuuria, oli se sitten teatteria tai mitä tahansa, ja kulttuuriin kuuluu tietty emotionaalisuus. Faija on ollut kuoromies, meillä on laulettu paljon ja käsitelty tunteita sen kautta.”
Paleface eli Karri oli Miettisen perheen lapsista keskimmäinen.
”Isoveljelläni on ehkä ollut enemmän vaatimus olla ’iso poika’. Onneksi mä olen saanut enemmän näyttää tunteita.”
Paleface korostaa Hämeenlinnan Miniteatterin merkitystä itselleen ja omalle hämeenlinnalaissukupolvelleen.
”Siellä oli muun muassa Pesosen Pekko, joka on nyt elokuvakäsikirjoittaja, ja paljon muusikoita ynnä muita. Me tehtiin aika radikaaleja näytelmiä, se oli turvallinen ympäristö, jossa sai vähän haastaa auktoriteetteja ja käsitellä näitä asioita”, Paleface muistelee.
Virkeän kulttuuritoiminnan vastapainona hän sanoo muistavansa nuoruutensa Hämeenlinnasta myös monet itsemurhat ja huumeongelmat.
”Mehän olimme kaikki kaveripiirissämme hyvinvointiperheiden lapsia. Kyllä siellä oli monella lähiöissä rajummat olosuhteet.”