Oulussa ryhdytään auttamaan alueellisia AV-alan tuotantoja erityiskannustimin

Muun muassa Kaikki synnit -sarjaa on kuvattu Oulunseudulla viime vuosina. Kuva: Maiju Pohjanheimo

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun kaupunginhallitus päätti tämän vuoden toukokuussa, että kaupungin kehittämisrahastosta rahoitetaan audiovisuaalisen alan tuotantokannustinta 265 000 eurolla vuosina 2021 ja 2022.

AV-alan tuotantokannustimen tavoitteena on lisätä Oulussa toteutettavien tuotantojen määrää, ja siten vaikuttaa positiivisesti niin aluetalouteen kuin kaupungin vetovoimaan. AV-alan tuotannot myös työllistävät alueella suoraan ja välillisesti suuren määrän ihmisiä.

Tuotantokannustimen käytännön koordinoinnista vastaa Pohjois-Suomen elokuvakomissio, joka toimii Oulun kaupungin alaisuudessa Business Oulu -liikelaitoksen yhteydessä. Pohjois-Suomen elokuvakomission palveluiden avulla kehitetään ja kasvatetaan audiovisuaalisen alan liiketoimintaa sen eri osa-alueilla.

Kannustin maksetaan jälkikäteen

Oulun audiovisuaalisen alan tuotantokannustin mahdollistaa tuotantoyhtiölle jopa 10 prosentin palautuksen Oulussa syntyneistä kustannuksista. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat esimerkiksi oululaisille työntekijöille maksetut palkat sekä paikalliset palvelu- ja tavaraostot.

Tuotantokannustinta voi hakea yritys tai muu yhteisö taikka yksityinen elinkeinonharjoittaja, joka toimii audiovisuaalisen tuotannon vastuullisena tuottajana. Kannustinta hakevalla tuotannolla tulee olla levityssuunnitelma ja sopimus jakelusta, sekä kokonaisbudjetista koossa 50 prosenttia. Tuotantokannustin maksetaan tuotantoyhtiölle jälkikäteen toteutuneiden, relevanttien kulujen perusteella.

Vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi nimeäminen ja av-alan tuotantokannustimen lanseeraaminen kertovat omalta osaltaan siitä, että Oulussa tapahtuu kerralla suuria edistysaskeleita luovien alojen suunnalla. Nyt ymmärretään, kuinka kulttuuria tukemalla ja elinkeinopolitiikkaa vahvistamalla edistetään myös elinkeinorakenteen ja luovien alojen kasvua.

Tuotantokannustinhakemus ja yleiset ehdot löytyvät BusinessOulun nettisivuilta, www.businessoulu.com/tuotantokannustin.

Lue myös